Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Bazar merkityt tekstit.

Thua Aalto - Augustan tehtävä

Heurlinin koulu I Bazar, 2026, kovakantinen, 414 s. Tämä teos päätyi minulle Kirjamaan toimittajakollegani kautta. Hän sai teoksen arvostelukappaleena, mutta hän koki kuitenkin teoksen selllaiseksi, ettei halua sitä arvostella. Itseäni tämä oli hieman kiinnostanut, joten kollega luovutti kirjan minun käyttööni. Kirjan kansi vetosi minuun kovasti. Myös tarinan asetelma on vetoava. Aikana, jolloin nainen ei saanut opiskella, päättää Augusta kaikesta huolimatta perustaa oman tyttökoulun. Ja kyseessä on historiallinen romaani, joten tarinan pääpointit ovat totta (kirjan lopussa tarkemmin kerrottu faktoista ja keksitystä)  Tarina alkaa Turusta vuonna 1840, Augustan nuoruudesta ja isän kuolemasta. Augusta on vain 14-vuotias, kun isän kuolema mullistaa hänen elämänsä. Aikana jolloin naisen tärkein tehtävä on kasvaa hyväksi vaimoksi, on Augusta hukassa ilman ymmärtävää isäänsä. Augusta ei sovi perinteisiin muotteihin eikä ole vähääkään kiinnostunut avioliitosta.  Kuitenkin salaperäine...

Kirsty Greenwood - Kunnes kuolema meidät yhdistää

Bazar, 2025, pehmeäkantinen, 415 s. (Love of My Afterlife, 2024) Suomentanut Jade Haapasalo Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Pyysin teosta, koska sen idea kuulosti ihanalta ja synkältä samaan aikaan. Olen romantasiaa lukuun ottamatta lukenut viime aikoina todella vähän romantiikkaa, joten välillä on mukava lukea myös perinteisempää romantiikkakirjallisuutta. Kunnes kuolema meidät yhdistää on siinä mielessä kuitenkin erikoinen, että teos alkaa päähenkilön kuolemalla. Ikuisuudessa Delphie tapaa ensin erikoistakin erikoisemman terapeutin ja heti perään sielunkumppaninsa. Sielunkumppani on kuitenkin paikalla vahingossa ja terapeutti palauttaa hänet maan päälle. Järkyttynyt Delphie saa kuitenkin romantiikkaa rakastavalta terapeutilta kymmenen päivää aikaa löytää maan päällä tuo sielunkumppaninsa ja suudella tätä. Onnistuessaan Delphie saa jäädä jatkamaan elämäänsä, muutoin hänet palautetaan Ikuisuuteen sopimuksen mukaiseen työhön.  Greenwood osaa kirjoittaa kiinnostavas...

Toshikazu Kawaguchi - Ennen kuin muisto haalistuu

Kahvia ja aikamatkailua 3 Bazar, 2025, kovakantinen, 254 s. Suomentanut Markus Juslin Arvostelukappaleena saatu kustantajalta omasta pyynnöstä. Olen lukenut kaksi edellistä osaa, Ennen kuin kahvi jäähtyy ja Ennen kuin salaisuus paljastuu . Kaksi edellistä osaa olivat mielettömän hyviä ja pakottivat lukemaan koko teoksen miltei yhdeltä istumalta.  Tähän kolmanteen osaan ei mielestäni Kawaguchi ole onnistunut enää kirjoittamaan samaa koukuttavaa särmää. Tämä voi johtua siitä, että odotin kirjalta valtavasti, mutta jotenkin tämä kolmas osa ei vain enää tehnyt yhtä mittavaa vaikutusta kuin edelliset. Lukiessani minulla oli tunne, että kirjan neljä tarinaa etenivät jotenkin haparoivasti.  Samalla minulla oli tunne, että kirjailija yritti perustella hahmoja ja heidän elämäänsä liikaa, joten lukijan tulkinnalle ja tunteille ei jäänyt enää tilaa. Näihin neljään tarinaan ei mielestäni myöskään enää riittänyt samanlaista oivallusta tarjoavaa särmää, mitä aiemmassa kahdeksassa (joka kir...

Jessica Bull - Kovaonninen hatuntekijä

Jane Austen tutkii 1 Bazar, 2025, kovakantinen, 479 s. Suomentanut Maija Heikinheimo Kirja on saatu arvostelukappaleena. Genre on cozy crimea, joka on yhdistelmä dekkaria, viihdettä ja romantiikkaa. Kirja on ennen kaikkea kunnianosoitus Jane Austenille, joka on kirjan päähahmo. Tarinan ja kerronnan tyyli on myös hyvin lähellä Austenin omaa tuotantoa. Ehdoton kirjasarja siis jokaiselle Jane Austen-fanille. Jota minä itse muuten en ole. Arvostan kyllä hänen tuotantoaan klassikkomaineeseen nostaneen ajankuvan vuoksi, mutta mielestäni Austenin kirjoitustyyli ja tekstin sisältö on tylsää. Hieman tämä ongelma oli Bullin kirjaakin lukiessa. Rauhallinen, kuvailuun keskittyvä kerronta, seurapiirielämän maailmankatsomus ja sievistelevä asenne maailmaan eivät ole pätkääkään omaa juttuani.  Kirjan Austenin äkkipikainen säntäily syyttelemään kaikkia epäilyksen perusteella oli lähinnä ärsyttävää. Plussana pidän kuitenkin korkeaa omanarvon tuntoa ja uskoa itseensä. vaikka tuohon aikaan onni j...

Toshikazu Kawaguchi - Ennen kuin salaisuus paljastuu

  Kahvia ja aikamatkailua 2 Bazar, 2024, kovakantinen, 208 s. (Kono uso ga barenai uchini 2017) Suomentanut Markus Juslin Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Arvoin instagram-tililläni hiljattain sarjan ensimmäisen osan, jonka sain vahingossa myös kustantajalta. Aiemman osan luin itse jo viime vuonna, Ennen kuin kahvi jäähtyy teki minuun vaikutuksen. Ja tämä toinen osa ei jättänyt myöskään kylmäksi. Ensimmäinen osa oli ehkä uutuuden viehätyksensä vuoksi hieman parempi, sillä tämä toinen osa jatkaa samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Yhtä kaikki, jokaisen kirjan sisältämän neljän tarinan kohdalla itkin ja jokainenn niistä teki minuun vaikutuksen. Tämän jälkimmäisen teoksen kirjoittamisen on täytynyt olla huomattavasti vaikeampaa kuin ensimmäisen, sillä jokainen näistä tarinoista liittyy jollakin tapaa hieman myös yhteen. Tämän teoksen alussa onkin hahmokartta, joka osoittaa miten henkilöiden tarinat liittyvät toisiinsa. Funiculì Funiculà -kahvila on tullut tunnetu...

Toshikazu Kawaguchi - Ennen kuin kahvi jäähtyy

  Bazar, 2024, kovakantinen, 236 s. (Coffee ga samenai uchini, 2015) Suomentanut Markus Juslin Ennen kuin kahvi jäähtyy on maagista realismia parhaimmillaan. Kaikki tapahtumat sijoittuvat pieneen kahvilaan, jossa eletään normaalia kahvilan arkea. Maagisen ulottuvuuden kirjaan tuo mahdollisuus matkustaa ajassa. Kahvilassa on yksi tuoli, jossa juomalla kahvinsa voi matkustaa ajassa. Aikamatkustukseen kuuluu kuitenkin monimutkaisia sääntöjä, joita on pakko noudattaa. Tärkeintä kuitenkin on muistaa juoda kahvi kokonaan ennen kuin se jäähtyy. Jos ei juo, muuttuu aaveeksi. Kun kahvin on juonut, palaa takaisin nykyaikaan. Aikaa ei siis ole paljoa. Onko järkeä edes palata menneeseen? Lisäksi voit tavata henkilön vain, jos hän on käynyt tuossa kahvilassa. Ja omalta tuoliltaan ei voi liikkua. Eikä mikään, mitä menneisyydessä teet, muuta tulevaa. Jääkö siis enää mitään syytä matkustaa ajassa? Kirja kertoo neljästä ihmisestä, jotka kaikista säännöistä huolimatta päättävät matkustaa ajass...

Agnes Imhof - Nerokas kapinallinen

  Bazar, 2023, äänikirja, 13h 56min (Die geniale Rebellin, 2022) Lukija Elina Varjomäki Suomentanut Hanna Fauster Tämän äänikirjan parissa ehdin kuluttaa yllättävän monta työmatkaani. Kuuntelin kirjan Storytelistä. Pohdin jo kirjan ilmestyessä, että tämä voisi olla minua kiinnostava teos, ihan vain nimensä perusteella. Kirjoissa minua kiehtovat aina älykkäät ja kapinalliset naiset. Kirja oli kieltämättä kiehtova ja mielenkiintoinen, joten olen tyytyväinen, että kirjan kuuntelin. Pidin myös kovasti äänikirjan lukijasta, joten se lisäsi paljon mieltymystäni kirjaan! Kirjan sijoitan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä .  Kirja on Ada Lovelacen elämäkerta, jossa kirjailija on tehnyt tarkkaa tutkimustyötä kirjoittaakseen mahdollisimman totuuden mukaisen elämäkerran. Suurimman taiteilijan vapauden kirjailija kertoo ottaneensa kirjoittaessaan Johnin, kirjan loppupuolella Adaa tapailleen miehen elämässä. Tästä ei lähteet ...

Rupert Holmes - Näin murhaat pomosi

  McMastersin murhaopas 1 Bazar, 2023, kovakantinen, 479 s. (Murder Your Employer: The McMasters Guide to Homicide, 2023) Suomentanut Elina Salonen Kuvittanut Anna Louizos Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Ja haluan ensin alkuun korostaa, että EN kiinnostunut kirjastani huonon pomon takia. Minun esihenkilöni on mahtava pomo, mukava tyyppi ja kaikin puolin toivon hänen pysyvän asemassaan. Sen sijaan keksisin monta muuta tyyppiä kyllä, jotka joutaisivat uhreiksi… Mutta kiinnostuin kirjasta vetävän kannen ja nimen takia, sekä selvästi kukkivan mustan huumorin vuoksi. Rakastan sarkasmia sekä mustaa huumoria ja tämän vuoksi saatan olla jonkun murhalistalla itsekin. Murhaopisto kuulosti myös niin jännittävältä idealta, että en voinut kirjaa jättää väliin. Kirjan päähenkilö Cliff Iverson on tullut vakaasti siihen tulokseen, että hänen ainoa ratkaisunsa jatkaa elämäänsä, on murhata narsistinen ja julma pomonsa. Hän suunnittelee murhan ja jopa yrittää sitä. Seura...

Kerri Maher - Pariisin kirjakauppias

  Bazar, 2023, kovakantinen, 390 s. (The Paris Bookseller, 2022) Suomentanut Laura Kataja & Mika Tiirinen Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä kirja on pakollinen sivistävä teos jokaiselle lukutoukalle! Kirja kertoo Shakespeare & Co:n vaiherikkaan tarinan sekä sen perustajan Sylvia Beachin tekemästä työstä kirjallisuuden eteen kirjakauppansa avulla. Shakespeare & Co on yhä edelleen olemassa Pariisissa, joskin hieman eri paikassa kuin alun perin, mutta liikkeen idea on pysynyt melko samana. Kirjakauppa lienee maailman kuuluisin ja sen kirjahyllyt ovat nähneet paljon kirjallisuuden historiaa. Kirja alkaa vuodesta 1917 ja kertoo Sylvia Beachin vaiheista ennen kirjakauppaa, ja kuinka hän päätti perustaa englanninkielisen kirjallisuuden kirjakaupan keskelle Pariisia. Tarina jatkuu kertomalla, miten kirjakauppa vähitellen tuli tunnetuksi, kuinka Beach ryhtyi kustantamaan Yhdysvalloissa kiellettyä James Joycen Odysseus-romaania ja miten vaativa urakka...

Johann Hari - Kadonnut keskittymiskyky

  Bazar, 2023, kovakantinen, 382 s. (Stolen focus, 2022) Suomentanut Timo Korppi Sain kirjan arvostelukappaleena kustantajalta. Jo kirjan nimestä tiesin, että tämä on se tietokirja, joka minun on aivan pakko lukea! En ole vuoteen jaksanut tietokirjoihin edes vilkaista, koska ammattikorkeaa suorittaessani niiden lukemiseen tuli jo suoranainen ähky. Ja kyllä, tämä on tietokirja, vaikka tarkemmin se on tituleerattu asiaproosaksi. Tämä onkin osuva titteli, sillä kirja on kirjoitettu viihdyttävästi ja otteessaan pitäväksi, vaikka se onkin faktaa faktan perään. Johann Hari on aiemmin kirjoittanut samaan tyyliin kaksi tietokirjaa, Chasing the Scream kertoo lääkkeiden ja huumeiden käytöstä sekä suomennettu Mielen yhteydet (2019), joka kertoo masennuksesta. Johann Hari vei kummipoikansa katsomaan Elviksen kotia Gracelandia, koska tajusi kummipojan keskittyvän lähinnä puhelimeensa ja Hari toivoi saavansa pojan ”irrotettua oikeaan maailmaan takaisin”. Kokeilu ei ollut menestys, mutta ...

Lucinda Riley - Myrskyn sisar

  Bazar, 2018, pokkari, 734 s. (The Storm Sister, 2015) Suomentanut Hilkka Pekkanen Seitsemän sisarta -sarjan toinen osa, joka kertoo Allyn tarinan. Ostin siis koko sarjan kirpparilta kotikaupungistani, 2€ kappale. Ensimmäinen osa oli hyvä, mutta minua tympäisi se, että juuri kun tarina alkoi viedä imussaan, pompattiin toiseen tarinaan. Eli jos et yhtään kirjaa ole lukenut, kirjat rakentuvat aina keskittyen yhden sisaren tarinaan. Nykyhetkeen sijoittuvan tarinan lisäksi kerrotaan kunkin sisaren suvun historiaa. Ensimmäisessä osassa pomppittiin edes takaisin melkeimpä luku kerrallaan ja se alkoi minua ärsyttää. Tässä kirjassa sen sijaan pomppimista oli paljon vähemmän. Kerrottiin Allyn omaa tarinaa ensin pitkä pätkä, sitten kerrottiin puolet suvun historiasta, palattiin hetkeksi nykypäivään ja sitten takaisin suvun historiaan. Tämän jälkeen nykypäivän kautta tultiin sukuhistoriassa vielä yksi sukupolvi alaspäin, kunnes loppu tarinaa kulki nykypäivässä. Tämä toimi minulle pal...

Lucinda Riley - Seitsemän sisarta

  Bazar, 2017, kovakantinen, 677 s. (The Seven Sisters, 2014) Suomentanut Hilkka Pekkanen Tätä kirjasarjaa on hypetetty paljon, varsinkin Helmetin lukuhaasteen Facebook-ryhmässä jokainen muu tuntuu nämä kirjat lukeneen, paitsi minä. Ostin ensimmäisen osan paikallisesta Citymarketista poistomyynnistä halvalla. Viikko siitä eteenpäin tuli suru-uutinen, että kirjailija on kuollut. Kirjaan en ole silti ennen tätä saanut tartuttua. Nyt kuitenkin Helmetin 2022 lukuhaasteen kohtaan 27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva, tämä kirja sopii kuin nakutettu. Kirja aloittaa moniosaisen kirjasarjan, joka kertoo hieman erilaisesta D’Aplièsen perheestä. Perheen isä on adoptoinut kuusi tytärtä ja äidin roolissa on perheeseen palkattu lastenhoitaja Mariana. Isä, Papa Salt on kuitenkin kuollut ja sisarukset kokoontuvat pitkästä aikaa yhteen isän muistoa kunnioittamaan. Papa Salt on jättänyt jokaiselle tytölle (naiselle) kirjeen ja puutarhaan hienon armillaarin, jossa on ...

Dick King-Smith - Vesihevonen

  Bazar, 2008, kovakantinen ,123 s. (The Water Horse, 1990) Suomentanut Sanna Manninen Lainasin kirjan täsmäkirjana Pieksämäen kaupungin kirjaston Vetehiset 2022 lukuhaasteeseen kohtaan 1. Kirjan nimessä esiintyy sana vesi . Selailin kirjasampon kautta kirjoja haastekohtaan, ja tämän kansi herätti huomioni. Tarkistin omasta kirjastosta saatavuuden ja varasin kirjan. En yhtään tiennyt minkälainen kirja on tai muutakaan, mutta kansi näytti kivalta. Lukemisen arvoinen kirja olikin, vaikka olikin lapsille suunnattu. Hellyttävä ja piristävä 5/5 lukukokemus. Minulle oli yllätys, että kirja olikin lasten kirja. Olisin kansikuvasta ajatellut sen olevan nuorten kirja. Kirjailijakin kuulosti jollain tapaa tutulta, mutta en osannut yhdistää nimeä kuitenkaan mihinkään. Päätin kuitenkin kirjan lukea, helppo täyte haasteviidakkooni. Ajattelin tänä vuonna urakoida Helmetin lukuhaasteen lisäksi 13 muutakin haastetta, tosin voi olla, että muutama haaste jää täyttämättä… Haasteiden täyttämi...

Nina George - Uniin eksyneet

Bazar, 2020, pokkari, 447 s. (Das Traumbuch, 2016) Suomentanut Sanna van Leeuwen Tämän kirjan ostin melko hiljattain pokkarialesta. Valitsin tämän ostoksiini, koska tätä viime vuonna muutama ihminen kehui Helmet-haasteen facebook-ryhmässä ja toisekseen kansikuva näytti kivalta. Valikoin yllättävän usein ostettavat kirjat puhtaasti kansien perusteella. En osaa tarkemmin edes sanoa, mikä kannessa vetosi, ehkä värimaailma ja Lontoon kuva, ehkä fontti? Kirjan suunnittelin ja sijoitin Helmetin 2022 lukuhaasteen kohtaan 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua . Kirjassa löydetään enemmänkin. Löydetään kadonnut rakkaus, kadonnut poika ja kadonnut isä, kadonnut kumppani, kadonnut sielu… Kirja oli omalla tavallaan kepeä, mutta toisaalta erittäin synkkä ja raskas. Pidin kirjasta, mutta olisin toivonut onnellista loppua kevennyksen vuoksi. Annan kirjalle arvosanaksi 4/5 . Lisään kirjan myös Kaikki maailman maat-kirjahaasteeseen Saksan kohdalle. Kirja alkaa siitä...

Paulo Coelho - Alkemisti

  (O Alquimista, 1988) Bazar, 2005, kovakantinen, 167 s. Suomentanut Sanna Pernu Tähän kirjaan törmäsin ensimmäisen kerran nettilukiossa. Tämä kirja oli valittu lukupiirin kirjaksi, johon aioin osallistua. Lainasin kirjan kirjastosta, mutta en vain koskaan saanut aikaiseksi avattua sitä. Tämän jälkeen näin monta kertaa, kuinka tätä suositeltiin siellä ja täällä. Kun löysin tämän kierrätyskeskuksesta halvalla, en vain voinut enää jättää tätä hyllyyn. Tämä kirja sujahtikin suositustensa puolesta Helmet 2020 lukuhaasteeseen, kohtaan 36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja. Kirjaa on suositellut Eddie Murphy. Alkemisti on maaginen tarina paimenpojasta, joka lähtee tavoittelemaan kätkettyä aarretta, unelmaansa. Santiagon vanhemmat haluaisivat pojasta papin, mutta paimenpoika sen sijaan haluaisi nähdä maailmaa. Kun Santiago tapaa sattumalta merkillisen miehen, joka osoittautuu kuninkaaksi, pojan koko elämä muuttuu. Hän lähtee huimalle matkalle yli meren ja halki aavikon. Aavikol...

Hae tästä blogista