Kahvia ja aikamatkailua 3
Bazar, 2025, kovakantinen, 254 s.
Suomentanut Markus Juslin
Arvostelukappaleena saatu kustantajalta omasta pyynnöstä. Olen lukenut kaksi edellistä osaa, Ennen kuin kahvi jäähtyy ja Ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaksi edellistä osaa olivat mielettömän hyviä ja pakottivat lukemaan koko teoksen miltei yhdeltä istumalta.
Tähän kolmanteen osaan ei mielestäni Kawaguchi ole onnistunut enää kirjoittamaan samaa koukuttavaa särmää. Tämä voi johtua siitä, että odotin kirjalta valtavasti, mutta jotenkin tämä kolmas osa ei vain enää tehnyt yhtä mittavaa vaikutusta kuin edelliset. Lukiessani minulla oli tunne, että kirjan neljä tarinaa etenivät jotenkin haparoivasti.
Samalla minulla oli tunne, että kirjailija yritti perustella hahmoja ja heidän elämäänsä liikaa, joten lukijan tulkinnalle ja tunteille ei jäänyt enää tilaa. Näihin neljään tarinaan ei mielestäni myöskään enää riittänyt samanlaista oivallusta tarjoavaa särmää, mitä aiemmassa kahdeksassa (joka kirjassa on neljä tarinaa). En myöskään kertaakaan liikuttunut kirjan aikana, vaikka kahden edellisen aikana itkin usein.
Kaikesta yllä olevasta huolimatta luin jokaisen tarinan mielelläni loppuun, koska halusin tietää miten henkilöiden tarinat päättyvät. Hieman hämmentävää oli myös, että tässä osassa oltiinkin eri kahvilassa ja se toisaalta hieman sekoitti, mutta toisaalta toi tarinoihin uutta näkökulmaa. Suloisin uudistus oli Sachi, 7-vuotias tyttö, jonka tehtäväksi on siirtynyt valmistaa aikamatkustamiseen tarkoitettu kahvi.
Kahvia ja aikamatkailua -sarjan kirjat ovat maagista realismia. Niissä erään kahvilan tietystä penkistä pääsee matkustamaan ajassa. Aikamatkustusta kuitenkin sitoo tietyt säännöt, eikä ole itsestään selvää kaikille päästä sinne mihin haluaisi. Menneisyyttä ei voi muuttaa, joten harva näkee asiassa järkeäkään.
Kawaguchi on kerännyt tarinoihinsa kiehtovan erilaisia tarinoita ja syitä, miksi joku haluaisi matkustaa ajassa, vain hetkeksi tapaamaan tärkeää ihmistä. Kirjojen parasta antia on se, etten ainakaan itse lukiessani osaa edes kuvitella, miten kukin tarina päättyisi ja millaisia ratkaisuja tarinan henkilö tekisi.
Tarinat vetoavat tunteisiin parhaiten, jos niistä löytää jotain samaistumispintaa tai osaa kuvitella itsensä samaan tilanteeseen. Tämän vuoksi ehkä viimeisin osa toimi itselleni huonoiten, koska siinä oli hahmoilla eniten tyypillistä japanilaista kainostelua ja ”en halua olla vaivaksi” -asennetta, jota en aivan pysty aina itse käsittämään.
Toinen valtava anti näillä kirjoilla on nimenomaan japanilaiseen kulttuuriin sukeltaminen. Japanilainen ajattelutapa ja suhtautuminen asioihin on hyvin toisenlaista, kuin meillä suomalaisilla. Siitä syystä nämä ovat kulttuurillisesti kiinnostavaa antia lukijallekin.
Kirjan lisään Helmetin 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä. Olemme mieheni kanssa yhdessä haaveilleet Japanista, eritoten keväällä kirsikankukkien aikaan.
Kommentit
Lähetä kommentti