Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella runot merkityt tekstit.

Elvi Nieminen - Elämän virta; Kootut runot

Books on Demand, 2025, kovakantinen, 307 s. Toimittaneet Sirpa & Markku Nieminen Kirja on saatu arvostelukappaleena. Teoksen toinen toimittaja Markku Nieminen, Elvin poika tarjosi teosta minulle blogini kautta ja hänen saatesanojensa vuoksi kiinnostuin lukemaan pitkästä aikaa runoja.  Markku Nieminen kertoi kirjan sisältävän Elvin jäämistöstä löytyneen vahakantisia vihkoja täynnä runoja 1930-luvulta aina 2000-luvun alkuun, joita Elvi on elämänsä aikana kirjoittanut. Tällainen historiallinen läpileikkaus kuulosti vastustamattomalta, eritoten kun olen hiljattain päässyt lukemaan oman pappani vastaavanlaisen jäämistön kiehtovaa sisältöä vaikkakaan ei runoja.  Liitteenä oli myös Kainuun sanomissa julkaistu Risto Kormilaisen kirjoittama arvio kirjasta, jonka luin itse vasta kokoelman luettuani. Kormilainen kuitenkin nostaa paljon samoja asioita esille, joita itse pohdin runoja lukiessani.  Runokokoelman luvussa Puolesta on paljon sota-aikaan liittyviä runoja, jotka nostiva...

Lauri Nolte - Mutkitteleva polku

Nurkka, 2025, pehmeäkantinen, 49 s. Kuvittanut Juho Sihvonen Teos on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Runokirjat ovat itselleni edelleen usein haastavaa luettavaa. Siksi onkin mukavaa pitää itsensä välillä varpaillaan ja ottaa haaste vastaan. Takakannen tekstin perusteella tämä teos olikin juuri sellainen matka, jonka halusin käydä läpi. Takakansi lupaa matkan läpi mielikuvituksen värittämän metsän ja yliluonnon. Kirjailija ammentaa runouteensa aineksia luonnosta, mytologioista, kansanperinteestä ja esoteriasta. Toisin sanoen kirjan täydeltä omia lempiaiheitani. Teoksen suosikkirunoni ammentaa aineksia kaikesta edellä luetellusta. Suosikkini oli sivun 13 runo Valoon katsomisesta. Runo on ensin luettuna kevyt, kauneuden ja ajattelun kilpajuoksu ihmisen mielessä. Kun runoon syventyy uudelleen tarkemmin, alkaa siitä löytyä kerroksia. Runo pohtii valtasuhteita, valaistumista sekä todellisen ja yliluonnollisen kokemuksen rajaviivaa. Jos katsoo valoon, kuinka pitkälle voi päästä? ...

N. O. Laveajoki - Elinpiiri

  Books on Demand, 2024, pehmeäkantinen, 63 s. Kirjailija tarjosi runokirjaansa minulle arvioitavaksi, koska teen päivätyökseni mielenterveystyötä. Hän kertoi runojensa käsittelevän yksinäisyyttä ja olevan helppolukuisia runoja. Kirjailijaa ei myöskään haitannut, etten ole mikään runojen asiantuntija. En voinut siis sivuuttaa tilaisuutta. Ja kyllä, kirjailija on oikeassa. Hänen runonsa ovat helppolukuisia, vaikkakin huomaan niissä kerroksia, joita ei ensimmäisellä lukukerralla huomaa. Oli mielenkiintoista lukea runoja uudestaan ja nähdä kirjoitetun ohi. Kirjoitetun ohi pystyy aistimaan tunteita, myös mainittua yksinäisyyttä. Jonkin verran myös katkeruutta, turhautumista, antautumista ja elämän hyväksymistä sellaisena kuin se on. Nopeasti luettuna runot pyykkäämisestä, vaatteiden viikkauksesta ja kodista vaikuttavat arkisilta havainnolta tavallisesta arjesta. Kun kuitenkin lukee runon uudestaan ja miettii itsensä tilanteeseen mukaan, alkaa huomata syvyyden ja värit runojen sanois...

Juho Sihvonen - Siinä samassa

  Kirjoituksia matkalta ja nuoruudesta Nurkka, 2024, pehmeäkantinen, 51 s. Sihvosen uusi runokirja on täynnä elämänmakuisia runoja. Mukaan mahtuu myös muutama Sihvosen kuva, samaa sarjaa kuin kannen kuva. Näissä runoissa henkii aika, sen kuluminen ja eteenpäin kulkeminen. Monet ovat raikkaita tuulahduksia nuoruudesta, toisissa vastaavasti katsotaan kaihoten taaksepäin, menneeseen aikaan. Sukupolvien vaihtuminen ja yhdessä kulkeminen sävyttävät useampia runoja. Osa runoista on hyvin lyhyitä, yhden virkkeen mittaisia. Toisaalta mukaan mahtuu myös useamman sivun runoja. Takakansi kuvaa teosta osuvasti: Juho Sihvosen runoissa kulkevat rinnakkain eletyt ja vielä elämättömät päivät sekä matka kaukaisiin maihin. Runot virtaavat vapaasti kahleitta ja kuitenkin kaikki on SIINÄ SAMASSA. Lyhyistä runoista poimin yhden, minuun resonoineen esimerkin: Nuoruusvuosien ja kaiken sen kapinan jäljiltä merkitsevätkö tatuointini enää muuta kuin etten asu enää kotona. Tämä p...

Kimmo Ojala - Yrjö Ärjylän herkimmät

  Avain, 2024, kovakantinen, 48 s. Kuvittanut Jussi Jääskeläinen Kun sain tämän teoksen postissa ja näytin lapselleni, hänen ensi reaktionsa oli: ”Eikä, ei taas joku tylsä runokirja!” Noh, luimme runoteoksen kuitenkin ja kun lopuksi kysyin lapsen mielipidettä, kirja sai kaksi peukkua ja ison hymyn! Runot ovat hauskoja, selkeästi ymmärrettäviä ja mukavaan luenta-rytmiin kirjoitettuja. Teoksen kruunaa vielä hempeät ja hauskat kuvitukset, joita lapsi tutkaili minun lukiessani. Hulvattomat ja hullunkuriset hahmot kummallisine kommelluksineen tekivät lukukokemuksesta huvittavan ja miellyttävän. Lapsen suosikkirunoja olivat Baby oujee, Lätty-Late ja Ibizan mummon bändi. Keskustelua herätti Presidentin puhe, Puten housut, Prinsessa Martti ja Professori Hölynpölynen. Kaikkiaan runot aiheuttivat naurua ja kikatusta, hyvää mieltä ja iloista hämmästelyä. Teoksen myötä lapsi alkoi jopa harkita, että voisi haluta jatkossakin lisää runokirjoja, jos ne ovat yhtä kivoja kuin tämä. Teos o...

Artemis Kelosaari - Sininen, valkoinen ja sateenkaari

  Nysalor, 2023, pehmeäkantinen, 92 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirjassa minua kiehtoi kaunis kansikuva (Rimma Joonatan Erkko) sekä nimi. Kirjan sijoitan Heili-kirjastojen 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 7. Kirjassa kerrotaan jotain positiivista Karjalasta . Muistutan, että en ole vieläkään mikään taitava runojen lukija tai arvostelija. Tämä runokirja kuitenkin oli ehdottomasti paras, jonka olen tänä vuonna lukenut! Ja kuten olen ymmärtänyt, se ei välttämättä johdu siitä, että runot olisi parempia kuin muut lukemani, vaan siitä että runojen sisältö resonoi minun sieluni kanssa. Kaikkea minä en näistäkään runoista varmasti ymmärrä ja kirjailijan näkemys ehkä poikkeaa vahvastikin omastani, mutta näissä runoissa oli mielestäni sellainen tunnelataus ja syvyys, joka ei todellakaan jättänyt lukijaa kylmäksi. Lähes jokaisen runon kohdalla minulle tuli sellainen olo, kuin olisin jonkin itseäni suuremman äärellä! Kirjan runot on jaettu viiteen lukuun. Ensimmäise...

T. Tuulikki Oikarinen - Hämärän partaalla: runoja

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 60 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. En edelleenkään ole mikään runojen lukija, mutta haastan itseäni lukemaan erilaista tekstiä kuin tavallisesti. Olen alkanut hiljalleen ymmärtää, että harvoin lukija kokee runon samoin, kuin kirjoittaja on sen kirjoittanut. Runotekstien symbolisuus, vertauskuvien käyttö ja säkeiksi taivuttaminen tuo tunnelman, mutta varsinaisen tekstin tulkinta riippuu, mihin sanoihin lukija tarttuu tai miten ne luodun tunnelman kanssa resonoi lukijassa. Läheskään kaikki runot eivät siis välttämättä herätä lukijassa kaikua, mutta toiset voivat vaikuttaa vahvastikin. Hämärän partaalla -kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on Rikki rakastettu. Siinä runot ovat mielestäni aika passiivis-agressiivisia, täynnä isoja tunteita niin rakkaudessa kuin vihassakin. Niitä nimensä mukaan yhdistää rikkoutuminen, särkynyt ihminen. Toinen osa on nimeltään Syntymähumala. Runot ovat hilpeämpiä, sävy on innost...

Oskari Manninen - Sanat ilman ääntä

  Aihia Kustannus, 2022, kovakantinen, 48 s. Kuvittanut Koitto Körkkö Bongasin tämän kirjan Mesenaatista. Törmäsin Facebookin jossakin kirjaryhmässä postaukseen, jossa mainostettiin mesenaattia, jonka avulla voi niin rahoittaa tämän kirjan kustannuksia kuin saada kirjan omakseen. Uteliaana klikkasin itseni mesenaatin sivuille ja hurmaannuin kirjan ideaan. Olihan tuo sitten pakko sijoittaa projektiin yhden kirjan verran, ja tällä viikolla kirjan vihdoin siis sain. Kirja on runokirja, johon on julkaistu Oskari Mannisen runoja. Oskari on kirjoittanut runot 6-10 vuoden ikäisenä. Oskari on autistinen ja dyspraktinen. Oskari ei puhu, Oskari kirjoittaa. ”Yksinäisyys on minulle kuin ystävä. Se on aina lähellä ja se todella välittää minusta. Puhumattomuus on raivostuttava vamma. Se on varma tie yksinäisyyteen. Kirjoittaminen vie yksinäisyyden kauas pois. Silloin kun kirjoitan, olen kuten muut ihmiset. en erotu joukosta.” Näin oskari kuvailee kirjan alussa itseään ja kirjoittamistaan. ...

Satu Lantto - Näkymätön. Matkani masennukseen

  Books on Demand, 2020, e-kirja, 90 s. Tämän kirjan hain täsmähakuna Helmetin 2022 lukuhaasteeseen, kohtaan 12. Runokirja, joka on julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana. Minulla on missiona lukea omasta hyllystä mahdollisimman paljon kirjoja niin tähän kuin muihinkin lukuhaasteisiin. Perimmäisenä tavoitteena siis lukea kaikki kirjat omasta hyllystä, joita sinne olen haalinut. Runokirjoja ei kuitenkaan omasta hyllystä löydy kuin pari ja nekin jo ”käytetty”, eli aiempien vuosien haasteisiin sijoitettu. Kuten siis huomaa, en ole mikään runouden ystävä. Tämän kirjan löysin oman kirjastoni e-tietokannasta, jossa on jonkin verran aineistoa kirjastokortilla luettavissa. Yllättävän pieni kirjakanta siellä kuitenkin on toistaiseksi tarjolla. Tämä oli runokirjoja hakiessani ensimmäisen viiden joukossa, ja valitsin tämän lähinnä kansikuvan perusteella. Kuva on mielestäni hieno, ja sopii hyvin kirjan nimeen ja sisältöön. Kirja kertoo runon keinoin masennukseen sairastumisesta ja sen...

Edgar Allan Poe - Korppi ja Kultakuoriainen

WSOY (Forma), 1990, pokkari, 302 s. Suomentanut Niilo Idman/ Yrjö Kivimies/ Yrjö Jylhä/ Eero Ahmavaara En tiedä yhtään sitä, miten tämä kirja on päätynyt minun hyllyyni. Oletettavasti olen saanut sen tai ostanut kirpputorilta. Klassikko tämä on kuitenkin kaikilla mittapuilla ja pakostikin se on täytynyt hyllyyn säilöä. Ja nyt tämä myös oli aivan pakko lukea. Poen Korppi lienee tunnetuin runo maailmassa. Tässä kirjassa on Korppi-runo sekä 15 Poen kauhunovellia. Korpin on tässä kirjassa suomentanut Niilo Idman ja hänen käännöstään on kehuttu hyväksi ja toiset parhaaksi. Siksi sijoitan tämän Helmetin 2021 lukuhaasteeseen kohtaan 38. Kirja on käännetty hyvin. Rehellisesti täytyy tunnustaa, että en pätkääkään osaa arvostaa runoja. Enkä kyllä rehellisesti sanottuna myöskään Poen kirjoitustyyliä. Ymmärrän kirjan arvostuksen ja sen, miksi joku toinen saisi näistä novelleista paljonkin irti. Itse vaan en pitänyt yhtään. Tai no, oli novelleissa paikoin ihan hyviäkin juttuja ja toiset novel...

Hae tästä blogista