Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella esikoisromaani merkityt tekstit.

Tomi Bergström - Olkiukko

Momentum, 2025, pehmeäkantinen, 292 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjan erikoinen nimi ja kansi herättivät mielenkiinnon ja kun luin kuvauksen tarinasta, teos oli aivan pakko saada! Juonikuvaus kuulosti kiehtovalta ja itse mielenterveyskuntoutujien kanssa työskentelevänä aihe tuli myös lähelle sydäntä. Olkiukko on luokiteltu satiiriseksi dystopiaksi. Tämä on ihan hyvä lukiessa muistaa. Teksti on psykologian tohtorin kynästä ja tuntuu tekstinä hyvin uskottavalta. Ammattikieli ja ammattisanasto saa paikoittain kuvittelemaan, että puhutaan oikeasta keksinnöstä tai ainakin sellaisen mahdollisuudesta. Millaista olisi, jos kaikki mielenterveyden häiriöt voitaisiinkin todeta yksinkertaisella ja kiistattomalla biologisella testillä? Tohtoriopiskelija Kai Virtanen on mukana tutkimusprojektissa, joka on kehitellyt uutta tapaa hoitaa mielenterveyshäiriöitä. Kai on innoissaan Panakea Oy:n kehittämästä uudesta laitteesta sekä sen kanssa käytettävästä uudesta lääkkeestä. ...

Sofia Sukuvaara - Sydänten taistelu

  Soturikuningatar 1 Books on Demand, 2023, pehmeäkantinen, 338 s. Teos on saatu arvostelukappaleena. Genreltään kirja on historiallinen romaani ja pitkälti myös romantiikkaa. Takakannessa kuvataan näin: Sydänten taistelu on kiehtova tarina valtataistelusta antiikin ajassa, jossa naiset ja miehet elivät ja taistelivat tasavertaisina kohdaten toisensa sekä taistelukentällä että sen ulkopuolella ja jossa soturin kunnia oli elämän tärkein ohjenuora. Tarinan maailma perustuu aitoon historialliseen todellisuuteen. Teos sijoittuu antiikin aikaan, joka ajankohtana on yleensä täynnä kertomuksia ateenalaisista ja spartalaisista sotilaista. Tämä teos kuitenkin sijoittuu kauemmas kaupunkikeskittymistä, aroille ja metsiin. Paimentolaiset ja soturijoukot elävät luonnon keskellä itse rakentamissaan linnoituksissa, taistellen elintilastaan ja yhdistäen voimavarojaan toisten joukkojen kanssa. Vaihtokauppa, yhteiset rauhanomaiset juhlat ja vihollisia vastaan suojautuminen/nouseminen täyttävät...

Niilo Sevänen - Ikitalven polku

  Gummerus, 2024, kovakantinen, 398 s. Ikitalven polku on keskiajan historiasta ja mytologiasta ammentava Ikitalvi-romaanisarjan aloitusosa. Niilo Sevänen ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta sen sijaan olen kyllä kuullut Insomniumista, Seväsen bändistä. Musiikki ei ole ihan omaa tyyliäni, mutta olen bändiä muiden kautta kuunnellut. Sevänen on bändin laulaja-basisti, sekä sanoittanut ja säveltänyt biisejä yhtyeelleen. Seväsen Talven portti -novelli voitti Nova-novellikilpailun 2007 ja tuosta novellista versoi tämä Seväsen esikoisromaani. Teoksen piti aluksi olla vain yksi kirja, mutta sivumäärän kasvaessa kustantaja ehdotti sen muuttamista kahdeksi kirjaksi. Jatko-osa on nyt työn alla. Jos inhoat kesken jääviä tarinoita, kannattaa odottaa jatko-osaa ensin. Teoksen tarina sijoittuu Konstantinopoliin vuonna 1007. Seitsemän vuotta aiemmin sininen tähti oli syttynyt taivaalle ja Valkoinen noita kulki maan halki Roomaan ja kaikki peittyi lumeen. Nyt talvi on entistä pidempi ja ...

Silja Vuorikuru - Kultalintu, mustasulka

  Kustannus Aarni, 2021, kovakantinen, 250 s. Voitin kirjan Kustannus Aarnin teettämään kyselyyn osallistumisesta. Kysely koski e-kirjoja ja niiden käytettävyyttä eri alustoilla. Sain valita kustannusyhtiön tuotannosta vapaavalintaisesti kirjan, minkä haluan ja päädyin tähän. Kirja kuulosti kiinnostavalta ja kansi on kaunis sekä hämmentävä. Kirja on yksi kolmesta voittajatekstistä Kustannus Aarnin vuonna 2020 järjestämästä Minä ja metsä -kirjoituskilpailusta. Kirjassa metsä toimii päähenkilön turvapaikkana, niin symbolisesti mielikuvituksessa kuin oikeassakin elämässä. Kirja on äidittömän Iiriksen kasvutarina 8-vuotiaasta 18-vuotiaaseen asti. Se on paikoin ahdistava, raastava ja todella kipeä. Paikoin taas lumoavan kaunis ja koskettava. Iiriksen äiti tekee kuolemaa ja lopulta kuoleekin. Kukaan ympärillä vain ei oikein tunnu ymmärtävän, että kaikista suurin kipu ja ikävä on juuri Iiriksellä. Koulussa häntä pilkataan äidittömäksi, opettajat turhautuvat hänen avuttomuuteensa ja ...

Beth O'Leary - Kimppakämppä

  WSOY, 2020, pokkari, 447 s. (The Flatshare, 2019) Suomentanut Taina Wallin Näin tätä kirjaa suositeltavan usein Helmetin lukuhaasteen Facebook-ryhmässä. Tämän vuoden haasteeseen etsiessäni kirjoja, törmäsin tähän taas. Kun pongasin kirjan pokkarina alennusmyynnistä, en voinut tietenkään jättää kirjaa ostamatta. Ostin tämän siis täsmäostoksena Helmetin 2022 lukuhaasteeseen kohtaan 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä . Kirja kuulosti mielenkiintoiselta ja halusin sen muutenkin lukea.  Ja siis kirja oli juuri niin hyvä, kuin kuvittelinkin sen olevan. Viihde – ja romantiikkakirja, josta kuitenkin löytyy myös se syvempi kerros. Kirjassa käsitellään keveän rakkaustarinan lomassa melko rankkaakin narsistista ja henkisen väkivallan kyllästämää entistä suhdetta. Toisaalta kirjassa käsitellään myös syyttömänä vankilaan joutumista, luottamusta ja ystävyyssuhteita. Viihdekirjallisuuden tittelistä huolimatta kirjasta löytyy siis paljon ajattelemisen aihetta ja se ...

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

  Gummerus, 2013, kovakantinen, 281 s. Tämä kirja tarttui matkaani saa ottaa -pinosta ollessani seurakunnalla työharjoittelussa. Kirja on jäänyt hyllyyn pölyttymään, koska minulla oli vahvoja ennakkoasenteita kirjaa kohtaan. Olin varma, että kirja on tyypillinen ”aivopesukirja” jossa ylistetään lestadiolaisuuden hyviä ja mahtavia puolia, sekä käännetään kaikki rypyt koristeelliseksi kuvioinniksi. Olin kuitenkin pahasti väärässä. En voi sanoa, että asia olisi päinvastoinkaan. Kirja ei myöskään ole missään nimessä lestadiolaisten mustamaalaamista tai uskonnon pilkkaamista. Tämä kirja kertoo lestadiolaisuudesta erittäin realistisesti, ainakin sen näkemyksen mukaan, joka minulla on. Lestadiolaisilla on oma tapansa katsoa kristinuskoa, toteuttaa ja elää uskonoppiaan. Siinä on paljon hyviä ja kauniita asioita, mutta on myös niitä asioita, jotka eivät vain sovi kaikille ja samaan muottiin pakottautuminen nouseekin kirjassa isoksi ongelmaksi. Kirja ei missään nimessä yritä pilkata lestad...

Suvi Nurmi - Unissamatkaaja

  Myllylahti, 2021, kovakantinen, 266 s. Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä kiehtovan nimen ja kannen perusteella. Ja kyllä kannattikin napata mukaan! Kirja on luokiteltu nuorten romaaniksi, mutta imaisi minut ainakin mukaani heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Mielestäni kirja on paikoin hyvinkin aikuisille sopivaa, mutta paikoin on tehty ”lapsellisia” ratkaisuja juonen eteenpäin viemiseksi. Kokonaisuus oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen! Sisarukset Essi ja Oona asuvat isänsä kanssa Routalan kartanossa, joka on heidän äitinsä sukukartano. Äiti on kadonnut kuusi vuotta aiemmin salaperäisesti. Kun Essi näkee oudon unen ja alkaa sen jälkeen saada mystisiä kirjeitä, voi seikkailu alkaa. Essille selviää pian, että suvussa kulkee tietty taito, josta hänelle ei koskaan kerrottu. Samaan aikaan Essin kotikaupungissa liikkuu salaperäinen murhaaja, joka tappaa yksinäisiä miehiä. Kun isä lähtee viikonlopuksi työmatkalle, alkaa tapahtua...

Cecelia Ahern - P.S. Rakastan sinua

  Gummerus, 2008, pokkari, 427 s. (P.S. I love you, 2004) Suomentanut Pirjo Lintuniemi Tämä kirja on ollut hyllyssäni pitkään odottamassa lukemista, mutta en ole siihen saanut tartuttua, koska en pitänyt elokuvasta joskus kakarana, kun olen sen nähnyt. Enää en muista elokuvasta kuin pieniä pysäytyskuvia, joten ajattelin että nyt on korkea aika tarttua kirjaan. Ahernin kaikista lukemistani kirjoista olen tähän asti kuitenkin tykännyt. Täytyy sanoa, että kirja oli pienoinen pettymys. Ehkä odotin siltä samanlaista tunnereaktiota kuin muista Ahernin kirjoista on kummunnut. Tämäkin oli kyllä todella tunteiden täyteinen kirja, mutta ei koskettanut minua samalla tapaa kuin muut. En osaa samaistua päähenkilön tuskaan, koska en ole sitä itse kokenut. Päähenkilö, Holly, vaikutti minusta hieman haihattelevalta tohelolta sekä ruikuttajalta. Toisaalta, kyllä varmasti jokainen olisi hänen tilanteessaan hieman sekaisin, surkea ja onneton. En osaa kuvitellakaan tuskaa ja kipua, jonka hän o...

Charlotte Brontë - Professori

  (Professor, 1857) suomentanut Inkeri Koskinen Tammi, 2009, pokkari, 331 s.   Olen Brontën tuotannosta aikasemmin lukenut Kotiopettajattaren romaanin, josta pidin todella paljon. Siksi pätin tämänkin kirjan ostaa, enkä kadu hetkeäkään. Brontën kirjoitustyyli on mielestäni mielenkiintoinen, ajaton ja kielellisesti nerokas (tästä toki täytyy muistaa antaa kunnia myös suomentajalle). Sujautin kirjan Helmetin 2020 haasteen kohtaan 1. Kirja on vanhempi kuin sinä. Kirjan tarina sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, teollistumisen ja romantiikan aikakaudelle. Kirjan päähenkilö William Crimsworth matkustaa Brysseliin tyttökoulun opettajaksi, eli professoriksi kuten Belgiassa sanotaan. Tyttökoulu tarjoaa professorille paljon haasteita ja houkutuksia, joka on nuori ja periaatteellinen mies. Professori löytää myös elämänsä rakkauden, mutta kerrontatyyli on kauniin viatonta, suorastaan arkista. Eli ihan perinteinen rakkausromaani tämä ei kuitenkaan ole, vaan upea hyppy aikansa tod...

Laura Manninen - Kaikki anteeksi

  WSOY, 2018, kovakantinen, 322 s. Tätä kirjaa suositteli opettajat ammattikorkeakoulun kurssilla, ja päätin sen kirjastosta lainata. Kyseessä oli psykan kurssi ja koska aine kiinnostaa, miksi en siis lukisi romaanin muodossa kiinnostavasta aiheesta. Kirja olikin todella mielenkiintoinen luettava. Kirja imaisi mukaansa aivan totaalisesti. Sitä ei meinannut raaskia laskea käsistään, vaan oli pakko jatkaa lukemista. Kirja kertoo kuinka Lauran ja Mikon kuvalehtiparisuhde muuttuu väkivaltaiseksi helvetiksi Mikon toimesta. Ja päähenkilön nimi ei ole sattumaa, vaan Laura kertoo omista henkilökohtaisista kokemuksistaan. Pääasiassa kirja perustuu Lauran kokemuksiin, mutta vähän siihen on tarinan vuoksi lisätty. Kirja on todella koskettava, ahdistava, pelottava ja silti koukuttava. Kirjan alussa Laura tapaa Mikon, unelmamiehensä. Kaikki on kultaista, upeaa ja auvoisaa. Loppua kohden helvetti tiivistyy, kunnes vihdoin Laura uskaltaa tehdä päätöksen ja astua pois myrkyllisestä suhteesta...

Hae tästä blogista