Niilo Sevänen - Ikitalven polku

 

Gummerus, 2024, kovakantinen, 398 s.

Ikitalven polku on keskiajan historiasta ja mytologiasta ammentava Ikitalvi-romaanisarjan aloitusosa. Niilo Sevänen ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta sen sijaan olen kyllä kuullut Insomniumista, Seväsen bändistä. Musiikki ei ole ihan omaa tyyliäni, mutta olen bändiä muiden kautta kuunnellut. Sevänen on bändin laulaja-basisti, sekä sanoittanut ja säveltänyt biisejä yhtyeelleen.

Seväsen Talven portti -novelli voitti Nova-novellikilpailun 2007 ja tuosta novellista versoi tämä Seväsen esikoisromaani. Teoksen piti aluksi olla vain yksi kirja, mutta sivumäärän kasvaessa kustantaja ehdotti sen muuttamista kahdeksi kirjaksi. Jatko-osa on nyt työn alla. Jos inhoat kesken jääviä tarinoita, kannattaa odottaa jatko-osaa ensin.

Teoksen tarina sijoittuu Konstantinopoliin vuonna 1007. Seitsemän vuotta aiemmin sininen tähti oli syttynyt taivaalle ja Valkoinen noita kulki maan halki Roomaan ja kaikki peittyi lumeen. Nyt talvi on entistä pidempi ja vaarallisempi, sillä vaaralliset pedot kulkevat lumen keskellä. Orfeus on bardi, jolle juhlajuoma ja uhkapeli ovat arkipäivää. Siihen asti, että hänen siskonsa tulee adoptiotyttönsä kanssa juhliin hätääntyneenä, heidän perässään vaaralliset mustiin pukeutuneet miehet.

Ennen kuin Orfeus ehtii tajuta mitä tapahtuu, on hänen siskonsa kuollut ja Halla seisoo keskellä hävitystä, kaikkialle ympärille on räjähtänyt hyytävä jää. Pian Orfeus tajuaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on paeta siskontytön kanssa, sillä jahtaajia ja tyttöä metsästäviä häijyläisiä löytyy miltei joka nurkalta. Alkaa hurja pakomatka, jonka varrella on lukuisia vaaroja, mutta onneksi myös apureita.

En ole vieläkään ihan varma, vihasinko kirjaa vai rakastinko sitä. Tarina on äärettömän hyvin kirjoitettua kerrontaa, mutta tarina itsessään ei oikein tunnu etenevän. Vaikka pääjuoni laahaa pahasti, on sivujuonia, sivutapahtumia, sivuhahmoja ja uusia vaaroja jatkuvalla syötöllä. Kirjassa on paljon Tolkien-tyylistä vibaa, tarina aloitetaan hyvin kaukaa ja mitään matkan varrella ei jätetä kertomatta.

Ikitalven polku oli teos, joka hiveli minua lukutoukkana ja nörttinä. Samaan aikaan lukijana vihasin sitä, kun tarina ei tuntunut etenevän yhtään mihinkään. Olen lukijana sellainen, etten pidä sivujuonista ja kuvailusta, vaan tiivisti etenevästä tarinasta. Yhtä kaikki tämä teos oli niin vetävä loppujen lopuksi, etten malttaisi odottaa jatko-osaa.

Lisään kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2024, kohtaan 12. Kirjassa nukutaan ulkona, teltassa tai autiotuvassa. Ainakin ulkosalla kirjassa nukutaan.