Usvasyntyinen; Wax & Wayne 2
Jalava, 2026, kovakantinen, 345 s.
Suomentanut Mika Renvall
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Rakastin aiempaa Usvasyntyinen-trilogiaa, jonka maailmaan tämä sarja sijoittuu ja rakastin tämän sarjan ensimmäistä osaa, joten pakkohan sarjaa oli päästä jatkamaan!
Mutta… Joudun sanomaan, että tämä toinen osa oli jostakin syystä äärimmäisen raskas lukea. Tarina on loistava, teksti on hyvää, eikä missään varsinaisesti ole mitään vikaa. Kuitenkin tämän teoksen lukeminen otti minulta melkein kuukauden, kun normaalisti luen 1-2 kirjaa viikossa. Teos ei ole myöskään paksu eikä vaikeaa tekstiä tai mitään.
Alkupuheessaan kirjailija kertoo tämän osan kirjoittamisen olleen kaikkein vaikeinta. Hän kirjoitti sarjan esiosan, sitten sarjan kaksi jatko-osaa ja tämän sai vasta viimeisenä valmiiksi. Ehkä tämä kirjailijan tuskailu välittyi myös lukijalle, ja siksi minunkin lukemiseni oli taistelua. Yhtä kaikki olen onnellinen taistelustani, sillä tarina on edelleen loistava!
Tästä eteenpäin luvassa juonipaljastuksia, joten jos sarjan eka osa Lain pyörteissä on vielä lukematta, kannattaa palata siihen.
Wax ja Wayne ovat jälleen vauhdissa rikollisten jahtaamisessa, mutta rajaseudun sijaan kaksikon polku vie Elendelin kaupunkiin. Heidän poliisiystävänsä Marasi auttaa vaarallisen rikollisen jahtaamisessa ja lopulta koko 4. oktantin poliisipiiri tarvitaan pahiksen nappaamiseksi.
Poikkeuksellisen vaikeaksi tämän rikollisen kiinni ottamisen tekee se seikka, että pahis on kandra, joten allomantian ja ferukemian lisäksi hän pystyy vaihtamaan hahmoaan. On syytä siis epäillä kaikkia ja kaikkea. Wax joutuu myös silmätysten raskaan menneisyytensä kanssa, eikä tunteita pitäisi koskaan sekoittaa rikollisten jahtaamiseen. Vai voisitko korruptoituneet johtajat ja itsekkäät kansalaiset pelastaaksesi tappaa elämäsi rakkauden, taas?
Vaikka kirja oli taisteltava loppuun, suosittelen sitä silti lämpimästi. En itsekään malta odottaa, että pääsen kolmannen osan kimppuun! Teoksen lopussa tahmeus vaihtui kuitenkin ihastukseen ja tarina jätti odottamaan kiihkeästi sen jatkumista. Kolmas osa on jo ilmestynyt ja olenkin sen omaan hyllyyn jo ostanut.
Sandersonin luoma Usvasyntyisen maailma on huikea. Allomantia ja ferukemia ovat kiintoisia ja erilaista ”taikuutta”, kuin muissa lukemissani fantasioissa. Molemmat voimat vaativat veronsa, eikä kukaan pysty roiskimaan taikoja tai käyttämään voimia loputtomasti. Sandersonin luomat säännöt ovat tarkat ja siksi kirja onkin selkeää selkeämmin korkeaa fantasiaa.
Kirjan lisään Satakirjastojen 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 12. Kirjassa on piikki. Piikillä on tarinan kannalta erittäin ratkaisevakin rooli, joka selviää hiljalleen.

Kommentit
Lähetä kommentti