Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella korkea fantasia merkityt tekstit.

Brandon Sanderson - Omat varjot

Usvasyntyinen; Wax & Wayne 2 Jalava, 2026, kovakantinen, 345 s. Suomentanut Mika Renvall Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Rakastin aiempaa Usvasyntyinen-trilogiaa, jonka maailmaan tämä sarja sijoittuu ja rakastin tämän sarjan ensimmäistä osaa, joten pakkohan sarjaa oli päästä jatkamaan!  Mutta… Joudun sanomaan, että tämä toinen osa oli jostakin syystä äärimmäisen raskas lukea. Tarina on loistava, teksti on hyvää, eikä missään varsinaisesti ole mitään vikaa. Kuitenkin tämän teoksen lukeminen otti minulta melkein kuukauden, kun normaalisti luen 1-2 kirjaa viikossa. Teos ei ole myöskään paksu eikä vaikeaa tekstiä tai mitään. Alkupuheessaan kirjailija kertoo tämän osan kirjoittamisen olleen kaikkein vaikeinta. Hän kirjoitti sarjan esiosan, sitten sarjan kaksi jatko-osaa ja tämän sai vasta viimeisenä valmiiksi. Ehkä tämä kirjailijan tuskailu välittyi myös lukijalle, ja siksi minunkin lukemiseni oli taistelua. Yhtä kaikki olen onnellinen taistelustani, sillä tarina o...

Devney Perry - Varpusten kilpi

Karisto, 2026, kovakantinen, 640 s. (The Shield of Sparrows, 2025) Suomentanut Sini Linteri Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Ja kerrottakoon vielä, että sain upean syrjävärjätyn erikoispainoksen, joka on jumalaisen kaunis! Kirjan kansikuvakin on jumalaisen kaunis, ja päädyin tästä arvostelukappaletta pyytämään puhtaasti kannen perusteella ja koska genre oli romantasiaa. Romantiikkapuolen juonesta on helppoa kertoa trooppi, pakkoavioliitto, joka kuvaa puolta koko tarinasta. Löytyypä tästä vähän tuhkimo-tarinaakin. Fantasiapuolta edustaa kiinnostava maailma täynnä hirviöitä, verellä sinetöityjä sopimuksia, taikaa ja juonittelua. Ja tietenkin miekkailua ja sen harjoittelua.  Odessa on Quentisin prinsessa, mutta jäänyt koko elämänsä siskopuolensa varjoon, josta tulee Varpusten kilpi. Mae saa kauniit uudet mekot, miekkailutunnit ja huomiota sekä kunnioitusta. Odessa taas yrittää vain pysytellä poissa tieltä harmaissa mekoissaan. Kunnes Turahin erikoinen puhumaton kruunu...

Hae tästä blogista