Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Brandon Sanderson merkityt tekstit.

Brandon Sanderson - Omat varjot

Usvasyntyinen; Wax & Wayne 2 Jalava, 2026, kovakantinen, 345 s. Suomentanut Mika Renvall Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Rakastin aiempaa Usvasyntyinen-trilogiaa, jonka maailmaan tämä sarja sijoittuu ja rakastin tämän sarjan ensimmäistä osaa, joten pakkohan sarjaa oli päästä jatkamaan!  Mutta… Joudun sanomaan, että tämä toinen osa oli jostakin syystä äärimmäisen raskas lukea. Tarina on loistava, teksti on hyvää, eikä missään varsinaisesti ole mitään vikaa. Kuitenkin tämän teoksen lukeminen otti minulta melkein kuukauden, kun normaalisti luen 1-2 kirjaa viikossa. Teos ei ole myöskään paksu eikä vaikeaa tekstiä tai mitään. Alkupuheessaan kirjailija kertoo tämän osan kirjoittamisen olleen kaikkein vaikeinta. Hän kirjoitti sarjan esiosan, sitten sarjan kaksi jatko-osaa ja tämän sai vasta viimeisenä valmiiksi. Ehkä tämä kirjailijan tuskailu välittyi myös lukijalle, ja siksi minunkin lukemiseni oli taistelua. Yhtä kaikki olen onnellinen taistelustani, sillä tarina o...

Brandon Sanderson - Lain pyörteissä

  Wax & Wayne ¼ Jalava, 2024, kovakantinen, 308 s. Suomentanut Mika Renvall Piditkö Sandersonin Usvasyntyinen -trilogiasta? Sitten pidät ehdottomasti tästäkin! Lain pyörteissä aloittaa uuden sarjan, joka sijoittuu samaan alkemistien maailmaan, mutta 300 vuotta myöhemmin. Tämä sarja on siis täysin itsenäinen, eikä edellytä aiemman trilogian lukemista. Wax ja Wayne ovat mielenkiintoinen parivaljakko, joissa yhdistyy sankari ja antisankari. Tarina on pullollaan allomantian tuomaa fantasiaa, mutta samalla myös nopeatempoista ja kiehtovaa länkkäritunnelmaa sheriffin jahdatessa pahiksia. Älykkäät hahmot tuovat kirjaan myös ripauksen dekkaria, olematta kuitenkaan millään tapaa verisillä murhilla mässäilevä rikosromaani. Upeasti teokseen ja tarinaan on edellisistä poimittu parhaat palat, joka takaa huikean lukunautinnon! Usvasyntyisestä tuttu Scandrillin valtakunta on 300 vuotta myöhemmin lähenemässä nykyaikaa, ainakin tieteen ja teknologian puolesta. Wax on asunut vuosia lai...

Hae tästä blogista