Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Helsingin kirjamessut 2025 merkityt tekstit.

Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 / Sunnuntai 26.10.

Olin messuilla mukana neljä päivää vaikuttajapassilla. Jos aiemmin väsymys ei nujertanut, nyt viimeisenä messupäivänä se iski jo täysillä. Harkitsin kotona jopa, että jäisin suosiolla kotiin. Olin kuitenkin luvannut tavata ystäväni messuilla ja vielä tänäänkin hallin lavat olisivat pullollaan kiinnostavia esityksiä.  Alun perin suunnittelin, että olisin halunnut mennä heti aamusta seuraamaan lukupiiriä Ulla Onervan kirjasta Hattaradilemma. Tästä suoraan katsomaan Cristal Snown esitystä, Hyvän mielen kirjojen sunnuntaita romantasiasta ja vaikka mitä. Olin ohjelmistooni päättänyt, että suuntaan Esplanadille katsomaan Hyvän mielen kirjojen sunnuntaina Historiallista romantiikkaa. Tänne selviydyin jopa paikan päälle! Kaisa Viitalan Nummien kutsu on ollut huikea kirjasarja, ja halusin ehdottomasti kuulla tästä lisää.  Kaksi muuta historiallisen romantiikan kirjasarjaa pääsi lavalla myös esille. Oli lohduttavaa huomata, etten todellakaan ole ainoa, jolle messuviikonloppu on ollut pi...

Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 / Lauantai 25.10.

Olin messuilla mukana vaikuttajapassilla. Lauantaina mieheni lähti messuille mukaan, joten pääsin itsekin vihdoin mukaan messukuviin! Tämä oli myös ostosten kannalta erittäin taktikoitua, sillä minun ei tarvitse kantaa kaikkia ostoksia, voin ostaa enemmän! Parin esityksen jälkeen mieheni oli hieman tylsistynyt, sillä hänen sanojansa mukaan, hän ei tajunnut tulleensa opiskelemaan messuille. Mutta alkujärkytyksen jälkeen hän toimi mitä täydellisimpänä assistenttina kuvaamisen ja kaiken kanssa. Lauantai on messupäivistä vaikein, sillä väkeä on paikalla aamusta asti ihan tolkuttomasti. Tämän vuoksi itse päätin saapua paikalle vasta iltapäivällä. Kallio-lavalle saavuimme odottamaan Mirjami Siréniä, mutta lavalla oli vielä Annukka Salama. Istumapaikoista ei ollut tietoakaan ja käytävä lavan molemmin puolin oli tukossa esitystä seuraavista ihmisistä. Mirjami Sirénin esitykseen onneksi mahtui istumaan ja pääsin tekemään muistiinpanoja. Sirénin juuri ilmestynyt Sirpaleiden melodia odotti messui...

Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 /Perjantai 24.10.

Olin Helsingin Kirjamessuilla mukana vaikuttajapassilla. Messuilla torstai oli vielä suhteellisen hiljainen päivä, mutta perjantaina väkeä oli huomattavasti enemmän heti aamusta. Suuntasin ensimmäiseen esitykseen viime tipalla, eksyen autuaasti. Suomenlinna oli hieman sivussa enkä millään meinannut löytää oikeaan paikkaan, ehdin kuitenkin mukaan! Luin ja arvostelin hiljattain Kirjamaahan Parvsin kustantaman taidekirjan, Open Group – Repeat after me. Se oli elämäni ensimmäinen taidekirja, joten kiinnostuneena suuntasin kuuntelemaan Pauli Sivosen haastattelua kirjasta. Teos toimii tavallaan myös Open Groupin Repeat After Me -taideinstallaation esittelynä sekä taltiointina.  Tämä ajatus kiehtoi minua, sillä installaatio itsessään on dokumentaarinen taltiointi videolle sodan kokemuksista. Taltioinnin taltiointi. Kirjan idea on kuitenkin kahden taidehistorioitsijan keskustelu taideinstallaatiosta. Tämä on hyvin pasifistinen tapa levittää tietoutta sodasta ja sen vaikutuksista. Camilla L...

Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 / Torstai 23.10.

Sain tänä vuonna Kirjamessuille vaikuttajapassin ja ensimmäistä kertaa elämässäni oli todella mahdollisuus viettää neljä päivää messuhulinassa. Olin kyllä ostanut jo neljän päivän lipun ennakkoon, mutta tämä päätyi viikonlopuksi mieheni käyttöön. Oli huikean upeat messut, ja ajattelinkin nyt kirjoitella koontia kokemuksistani. Torstaina päiväni alkoi pressitilaisuudella, josta kirjoitan enemmän juttua Kirjamaan puolelle. Tämän jälkeen oli ihana yllätys tavata tuttu kirjagrammaaja, istuimme pressihuoneessa juttelemassa somemaailman kiemuroista.  Seuraavaksi suuntaan kuuntelemaan kirjailija Heidi Rothia ja ääninäyttelijä Chrisina Daousia. Keskustelussa on Rothin uusin kirja Lumina, joka on suomalaiseen mytologiaan pohjautua fantasiaseikkailu. Rakastin Luminan tarinaa, joten olen todella ilahtunut kuullessani tekeillä olevan immersiivinen äänikirja.   Luvassa on siis immersiivinen äänikirja. Siinä äänet on asetettu 360-mallilla, eli voivat kuulua eri suunnista. Mukana myös...

Hae tästä blogista