Siirry pääsisältöön

Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 / Sunnuntai 26.10.

Olin messuilla mukana neljä päivää vaikuttajapassilla. Jos aiemmin väsymys ei nujertanut, nyt viimeisenä messupäivänä se iski jo täysillä. Harkitsin kotona jopa, että jäisin suosiolla kotiin. Olin kuitenkin luvannut tavata ystäväni messuilla ja vielä tänäänkin hallin lavat olisivat pullollaan kiinnostavia esityksiä. 

Alun perin suunnittelin, että olisin halunnut mennä heti aamusta seuraamaan lukupiiriä Ulla Onervan kirjasta Hattaradilemma. Tästä suoraan katsomaan Cristal Snown esitystä, Hyvän mielen kirjojen sunnuntaita romantasiasta ja vaikka mitä.

Olin ohjelmistooni päättänyt, että suuntaan Esplanadille katsomaan Hyvän mielen kirjojen sunnuntaina Historiallista romantiikkaa. Tänne selviydyin jopa paikan päälle! Kaisa Viitalan Nummien kutsu on ollut huikea kirjasarja, ja halusin ehdottomasti kuulla tästä lisää. 

Kaksi muuta historiallisen romantiikan kirjasarjaa pääsi lavalla myös esille. Oli lohduttavaa huomata, etten todellakaan ole ainoa, jolle messuviikonloppu on ollut pitkä. Ohjelman haastattelija unohti tulla paikalle. Rohkeat kirjailijat eivät tästä kuitenkaan sisuaan menettäneet, vaan alkoivat itse hoitaa showta. 

Yleisöstä löytyi myös yksi kustantamon edustaja, joka rohkeasti hyppäsi täyttämään
haastattelijan paikkaa. U. M. Susimetsä -nimen takaa löytyi yllätyksekseni kaksi kirjailijaa. Ulla ja Marko Susimetsä kirjoittavat 1600-luvulle ja Suomeen sijoittuvaa historiallista romantiikkaa. Sarjan ensimmäinen osa Hämeenlinnan kerttuli on jo ilmestynyt, jatko-osa on tekeillä. 

Kaisa Viitalan Nummien kutsu sijoittuu 1720-luvun Skotlantiin. Päähenkilö Agnes on liikuntarajoitteinen ja tuo historialliseen maailmaan hyvin omanlaisensa mausteen. Surullista oli kuulla, että Viitalan kirjoittamat, Agnesin kirjassa kuulemat kommentit vammoistaan ja rajoitteistaan on Viitala kuullut oikeassa elämässä. Naurahtaen hän toteaa myös, että kirjaan hän on kommentteja kuitenkin siistinyt huomattavasti.


Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho on viktoriaaniseen aikaan, 1840-luvun Englantiin sijoittuva seurapiirikulttuurin ja naisen aseman sekä roolin värittämä romantiikka. Viihdyttävät päähenkilöt vahvoine luonteineen tuovat tarinaan kipakkaa maustetta. Niin Tähtisen kuin Susimetsän pariskunnan kirjat päätyivät ehdottomasti luettava -listalleni!

Kaikkia kolmea kirjasarjaa yhdistää genre. Kirjailijat kertovatkin lavalla, että taustatutkimus ja faktojen tarkistus on vaatinut tarkkaa työtä ja paljon. Vaikka tarinat ovat kevyitä ja romanttisia, on historiallisen romantiikan suurin lumo varmasti ajan kuvassa ja nippelitiedossa, joka lukijalle tuntuu tulevan tarjottimella. 

Olin suunnitellut vielä näkeväni sunnuntaina vähintään Blogistanian palkintojen jakamisen. Historia-annoksen jälkeen suuntasin mieheni kanssa ensimmäistä kertaa messujen aikana Viini & Ruoka -puolelle, rakastuin italialaiseen kahvijäätelöön. Maistelemaan pääsimme myös salamia ja kuivalihaa. Sain ihanalla merisuolalla käsihoidon ja tuoksut ympärillä olivat huumaavia. 

Ystäväni tuli paikalle ja esittelin kirjamessujen hulinaa hänelle. Suosittelin ystävälleni
Hertta Kustannuksen osastolta Murhabotin päiväkirjoja, niiden avulla hän voisi tutustua sielunelämääni, sillä Murhis on ehdottomasti toteemieläimeni! Pian huomaankin, että kello on hujahtanut vaikka ja mihin, olen unohtanut niin palkintojen jaot kuin kaikki muutkin ohjelmat. 

Huomaan kellon olevan kotiinlähdön aika, joten jalat kipeänä viimeisillä voimillani raahaudun vielä autolle. Onneksi mieheni ajaa, pääsemme hengissä kotiin asti! Tänään messuilta tarttui mukaan vain muutama ilmainen kirjanmerkki, tarra ja heijastin. Ostin ruokapuolelta yhden juustopalan. 

Hiljaa itsekseni totean, että onneksi messut ovat seuraavan kerran vasta vuoden päästä, vaikka olen todella nauttinut kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Jalat ovat todella kipeät, samoin oikea käsi muistiinpanojen kirjoittamisesta. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois, minulla on ollut ihania kohtaamisia ja olen oppinut valtavasti uutta.

Seuraavat Helsingin kirjamessut pidetään 22.-25.10.2026 ja odotan jo innolla tulevaa! Tänä vuonna messuilla rikottiin jälleen kävijäennätys, jopa 104 516 kävijää! Kirjallisuus siis todellakin kiinnostaa ja puhuttaa! Oma lompakkoni köyhtyi jälleen liki 200 euron verran, mutta en kadu senttiäkään!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista