Helsingin Kirjamessut 23.-26.10.2025 /Perjantai 24.10.

Olin Helsingin Kirjamessuilla mukana vaikuttajapassilla. Messuilla torstai oli vielä suhteellisen hiljainen päivä, mutta perjantaina väkeä oli huomattavasti enemmän heti aamusta. Suuntasin ensimmäiseen esitykseen viime tipalla, eksyen autuaasti. Suomenlinna oli hieman sivussa enkä millään meinannut löytää oikeaan paikkaan, ehdin kuitenkin mukaan!

Luin ja arvostelin hiljattain Kirjamaahan Parvsin kustantaman taidekirjan, Open Group – Repeat after me. Se oli elämäni ensimmäinen taidekirja, joten kiinnostuneena suuntasin kuuntelemaan Pauli Sivosen haastattelua kirjasta. Teos toimii tavallaan myös Open Groupin Repeat After Me -taideinstallaation esittelynä sekä taltiointina. 

Tämä ajatus kiehtoi minua, sillä installaatio itsessään on dokumentaarinen taltiointi videolle sodan kokemuksista. Taltioinnin taltiointi. Kirjan idea on kuitenkin kahden taidehistorioitsijan keskustelu taideinstallaatiosta. Tämä on hyvin pasifistinen tapa levittää tietoutta sodasta ja sen vaikutuksista.

Camilla Lindholm ja Leealaura Leskelä  Kutsuvat tutkimusretkelle selkokieleen uudessa kirjassaan. Suomessa on pitkä perinne selkokieleen, mutta kielen tutkimus on startannut vasta viime vuosina. Selkokieli on laajentunut alueeltaan ja siinä on menty valtavasti eteenpäin. Selkokieli ei kuitenkaan ole ongelmaton. 

Selkokielellä ei ole lainsuojaa, eli sitä ei ole pakko käyttää missään. Toinen ongelma on, että selkokieltä on tutkittu kovin vähän. Aiheesta on 5 väitöskirjaa ja paljon muuta ei olekaan. Näistäkin viidestä 3 on ilmestynyt aivan viime vuosina. Työnsarkaa siis todella on vielä. 

Lindholm myös huomauttaa, että Suomi on kaksikielinen maa, joten tärkeää on edistää myös selkoruotsia. Leskelä taas toteaa, että Suomessa on paljon ihmisiä (n. 11-14% koko väestöstä) joille normaali kieli on liian vaikeaa. Emme voi olettaa näiden elävän koko elämäänsä muiden avun ja selvityksen varassa.

Olin maaliskuussa Tiia Mattilan esikoiskirjan Humalan soundtrack julkkareissa ja istuin kuuntelemaan nyt reilun puolen vuoden jälkeen uudelleen, kun hän kertoo kirjastaan. Oli kiinnostavaa kuunnella kirjailijan näkemyksiä teoksesta nyt, kun itsekin olen sen lukenut kokonaan. 

Mielenkiintoisia näkökulmia teoksen tarinaan oli esimerkiksi tarinan asettelu. Iiro esittää joka paikassa kaiken olevan hyvin ja piilottelee kodin ongelmia. Tämä on nuorelle normaali tapa suhtautua vanhempien ongelmiin, joka on surullista. Synkkä näkymä on myös, että ihmiset olettavat muilla asioiden olevan hyvin ja siksi monen nuoren ongelmat jäävät piiloon suljettujen ovien taakse. 

Humalan soundtrack on säeromaani. Mattila kuvailee säeromaania runon ja romaanin sekoitukseksi, rakkauslapseksi. Tämä oli mielestäni hauskasti ja osuvasti ilmaistu. Ilahduin ikihyviksi kuullessani, että ensi keväänä Mattilalta ilmestyy Selviämisen soittolista, jossa Iiron tarina jatkuu. 

Hieman myöhässä ehdin kuuntelemaan Maaria Ylikankaan, Otso Venhon ja Johanna

Osváthin keskustelua kritiikistä ja kipinöistä. Tämä oli todella kiinnostava, sillä omaan ajatteluuni on pitkälti kuulunut vältellä teilaamista. En sitä tämän jälkeenkään koe omakseni, mutta sain paljon ajateltavaa kritiikin ja myös sen negatiivisen arostelun kirjoittamisesta. 

Hieno nosto ja huomio oli erityisesti kokeneilta kriitikoilta se, että kritiikkiin pitäisi pystyä suhtautumaan enemmän keskusteluna, jossa on näkökulmia. On myös hyvä muistaa, että kriitikot eivät ole yksi yksimielinen elin, vaan samasta teoksesta jokainen kriitikko voi olla eri mieltä. 

Minulle myönnettiin tässä kuussa SARVin, eli Suomen Arvostelijain Liiton jäsenyys. Tämän vuoksi oli kiehtovaa kuunnella muiden kriitikoiden keskustelua. Poimin keskustelusta paljon eväitä itselleni tuleviin kirja-arvosteluihin. Loppuevääksi poimin vertaistukea, eli kriitikolla pitää olla kunnianhimoa, että jaksaa rakentaa hyviä tekstejä. Minunkaan arvosteluni eivät synny tyhjästä, vaan ne vaativat oikeasti työtä. 

Päivän aikana kävin kurkkimassa myös Rasaliina Jänön haastattelua, hänen nuorille suunnatun fantasiasarjansa päätösosa on ilmestynyt hiljattain. En valitttavasti ole sarjan yhtäkään osaa vielä lukenut, täytyy vielä näihin tarttua. Jänön lastensarjan Viereismaailmoista olen lapselleni lukenut ja olemme pitäneet niistä.

Samoin kävin kuuntelemassa Ilkka Olavia, joka kertoili nuorelle yleisölleen Agenttimummon seikkailuista. Esityksen päätteeksi piti tietenkin käydä hakemassa nimikirjoitus. 

Päivän kirjasaldoksi tuli kolme kirjaa lapselle joululahjaksi, kaksi sarjakuvapokkaria miehelleni ja kaksi kirjaa itselleni. Ja vaikka pätkääkään en olisi tarvinnut, ostin myös suloisen hauskan sammakkokirjanmerkin!