Siirry pääsisältöön

Eva-Maria Stone - Syyskuu yksi päivä

 

Epubli, 2026, PDF, 34 s.

Sain arvostelukappaleena luettavakseni saksalaiselta nuorelta naiskirjailijalta hänen suomeksi kirjoittamansa novellin. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen yhteydenotto, sillä hän on saksalainen, mutta päätynyt kirjoittamaan suomeksi!

Lukaisin novellin ja pidin siitä todella paljon. Oli välittömästi kysyttävä kirjailijalta hieman tarkentavia kysymyksiä! Miksi suomeksi? Mistä julkaisujasi on saatavilla? Mitä muuta teet kuin kirjoitat, kuka siis oikein olet?

Aloitetaan novellista. Ensinnäkin on todella vaikeaa uskoa, että teksti on saksalaisen kynästä, joka on opetellut suomen vasta myöhemmin, ei esimerkiksi toisena kielenään. Teksti on kirjoitettu säeromaanin tyylillä, lyhyinä kappaleina tai yksittäisiin lauseisiin jaoteltuna. Novelli on ajatuksia herättävää kaunokirjallisuutta, joka psykologisen hämmentävyytensä vuoksi saa paikoin jopa kauhun sävyjä.

Mara on upottanut koko elämänsä erään taiteilijan fanittamiseen. Voisi jo melkein sanoa, että Mara tuntee tämän taiteilijan paremmin, kuin taitelija itse. Syyskuun eräänä päivänä Mara suuntaa Kulttuuritalolle, taiteilijan konserttiin. Astuttuaan sisään hän kiinnittää huomionsa seinällä olevaan ilmoitukseen, taiteilijatapaaminen on siirretty toiseen tilaan. Ja paperin alareunaan on käsin kirjoitettu MARA. Pian myös kännykkään tulee viesti, joka hämmentää Maraa entistä enemmän.

Novelli ei ole pitkä, vain 34 sivua ja harvaan kirjoitettu. Tuohon lyhyeen tarinaan mahtuu kuitenkin todella paljon syvyyttä ja lukijaa yllättäviä sekä hämmentäviä seikkoja. Novelli ravistelee lukijan miettimään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja valottaa myös hieman ns. fanituskulttuurin myrkyllisyyttä. Samaan aikaan se jopa kannustaa lukijaa, kertoen että joskus voi olla juuri sinun vuoro olla tähti. 

Novelli on julkaistu ja ostettavissa saksalaiselta Epubli-sivustolta: https://www.epubli.com/shop/syyskuu-yksi-paeivae-9783565716449

Huomaa, että palvelu vaatii kirjautumisen ja sivusto on saksankielinen (googlekääntäjä käyttöön). Novelli kuitenkin löytyy suomeksi. Nimellä hakemalla (älä käytä väliviivaa etunimessä) löytyy myös muita Stonen julkaisemia tekstejä. 

Eva-Maria Stone on syntyperäinen saksalainen, kirjoittanut tarinoita jo 12-vuotiaasta lähtien. Suomeksi Stone päätyi kirjoittamaan suomalaisen kumppanin vaikutuksesta, jonka ansiosta kirjailijalla on läheinen yhteys Suomeen. Kirjailijan tänä vuonna tehty matka Suomeen teki syvän vaikutuksen ja vahvisti henkilökohtaista yhteyttä maahan. 

Suomen luonto, ihmiset, kulttuuri ja koko maan erityinen tunnelma ovat inspiroineet Stonea suuresti. Stone kertoo, että suomalaisessa kulttuurissa on hänen mielestään jotain hyvin ainutlaatuista ja kirjoittaessaan suomeksi hän pystyy välittämään tietynlaisia tunteita ja tunnelmia, jotka tuntuvat hänelle luonnolliselta. Pohjoismainen luonne on aina kiehtonut Stonea.

Stone huolehtii läheisistään ja auttaa tällä hetkellä paljon isoäitiään, joka luonnollisesti vie osan ajasta ja energiasta. Hän pyrkii kuitenkin samalla rakentamaan kirjoittamisesta vähitellen toimeentuloa itselleen. Stone kertoo, ettei kirjailijan työ ole pelkästään ammatti, vaan ennen kaikkea asia,johon hän on käyttänyt paljon aikaa, sydäntä ja omaa luovuuttaan. 

Stonen novelli (lyhyt tarina) oli kiehtova, erilainen lukukokemus. Suosittelen tätä vahvasti. Epublin kautta ostettuna hänen tarinansa kustantaa tällä hetkellä ainakin vain 7€ ja väittäisin sen olevan rahan arvoinen.

Kirjan lisään Helmetin 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Brynne Weaver - Teurastaja & Mustarastas

Murhanhimo 1 Otava, 2025, kovakantinen, 313 s. Suomentanut Elina Koskelin Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta omasta pyynnöstäni. Kiinnostuin kirjasta nimen ja kansikuvan perusteella, samoin olen jo pitkään ollut utelias dark romance -genrestä. Ja eroottiset kohtaukset kirjoissa on välillä plussaa. Sloane Sutherland on saanut FBI:lta taiteilijanimen Ristilukki. Nimi juontuu erikoisista verkoista, joita Sloane punoo murhapaikoilleen. Viimeisin murha on mennyt pahasti pieleen, sillä Sloane on onnistunut lukitsemaan itsensä vankityrmään. Onneksi paikalle sattuu Bostonin Teurastaja. Ristilukki ja Teurastaja löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja haastavat toisensa vuotuiseen veriseen murhapeliin. Kummallakin on tavoitteena voittaa peli, mutta lämpiävät tunteet sotkevat mittelön pahasti. Luvassa on siis runsaalla chilillä maustettua kaaosta, väristyksiä ja pikimustaa huumoria.  Omaan makuuni tarina oli ihan luettava, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan ollut ihan minua varten....

Hae tästä blogista