Nurkka, 2026, pehmeäkantinen, 174 s.
Sarjakuva on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Nurkka Kustannukselta ilmestyy muutama kirja vuosittain ja minulla on viime vuosina ollut kunnia lukea suurin osa niistä.
Kilometrejä matkapäiväkirjasta on otteita Palovuoren itse tekemältä Euroopan matkalta 2018 ja kohtaamiset sekä keskustelut on käyty oikeasti tosielämässäkin. Matkaa kirjassa tehdään Virossa, Valko-Venäjällä, Puolassa, Saksassa ja Sveitsissä.
Matkalla käytyjä keskusteluja yhdistää politiikka. Kussakin maassa löytyy mielenkiintoisia poliittisia ongelmia ja erikoisuuksia. Kohtaamisissa korostuu myös kiehtovasti se yhtälö, että vaikka maan politiikka olisi erikoista ja jopa hieman kieroutunuttakin, ihmiset kuitenkin ovat lämpimiä ja vieraanvaraisia.
Teos on pala lähihistoriaa, ennen Ukrainan sotaa sekä ennen koronaa. Moni asia on muuttunut, mutta toisaalta tätä lukiessani tuntui siltä, että teos on poiminut selitykseksi palasia siitä, miten tämän päivän poliittinen tilanne on vain tehnyt koko ajan tuloaan. Niin sodan kuin kaiken muunkin suhteen.
Kiehtovaa on mielestäni Palovuoren tapa kuvata matkaansa. Tärkeät ja merkitykselliset keskustelut saattaa olla kuvattu yksinkertaisena tuokiokuvana, mutta käyty keskustelu on kirjattu ylös ja tekee siitä merkityksellisen. Sen sijaan upeat maisemat, nähtävyydet tai muut näkemisen arvoiset asiat on kuvattu varsin yksityiskohtaisestikin.
Voisin kirjaa lukiessani kuvitella itseni reissulle mukaan. Turistina maan ja sen ihmiset näkee tietyllä tavalla. Kiehtovaa on kuitenkin rohkeat keskustelut, joihin voi ajautua, jos uskaltaa vain avoimesti olla kontaktissa paikallisiin ihmisiin. Lukijana minulle tuli lämmin olo Palovuoren kohtaamasta lämpimästä vastaanotosta, vaikka maiden asukkaiden tilanne tuskin on otollinen tarjotun vieraanvaraisuuden määrään.
Kirjan lisään Satakirjastojen 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 23. Kirjassa on kirjailija. Palovuoren omakuva näkyy jo kannessa ja kertoo hänen omasta matkastaan sekä samalla vähän myös tämän teoksen luomisesta.
Kirjan lisään myös Kaikki maailman maat -kirjahaasteeseen, kohtaan Valko-Venäjä.

Kommentit
Lähetä kommentti