Lector, 2025, kovakantinen, 161 s.
Kirja on saatu arvostelukappaleena. Teos on sinällään erikoinen, että se on samaan aikaan sekä lasten että nuorten kirja. Ikäsuositus on 7-15 vuotta, eikä se ole pätkääkään väärässä. Luin tämän ääneen omalle 10-vuotiaalle, joka rakasti kirjaa, ihan niin kuin minäkin.
Lohikäärmekerho kertoo ystäväporukasta, joka alkaa pelata yhdessä roolipelejä. Minulle tämä oli autuas sukellus 90-lukuun, aikaan jolloin fantasia, roolipelit ja erilaiset ”nörttien” harrastukset alkoivat yleistyä. Kirjan hahmot ovat yläasteikäisiä.
Tarina esittelee upeasti roolipelaamisen niin, että kuka tahansa voi tajuta mitä se on ja miksi se on hienoa. Olen kiitollinen omille veljilleni, jotka tutustuttivat minut jo lapsena roolipeleihin ja yhdessä on pelattu myös aikuisina. Eritoten muisto ensimmäisestä roolipelikokeilustani veljen kanssa heräsi elävästi mieleeni lämmittämään.
Samalla kirja esittelee myös fantasian sekä sen hienouden. Vaikka itse en koskaan Tolkienin kirjoja jaksanut liian kuvailun vuoksi lukea, arvostan hänen tuotantoaan ns. muurinmurtajana ja monelle muulle tekijälle toimineena inspiraationa. Roolipelin pohjanakin tuo tuotanto on varmasti toiminut, vähintään tarinoiden innoittajana. Mukaan tarinaan mahtuu myös boffaus ja vihjaistaan lopussa vielä Warhammeriinkin.
Lohikäärmekerho kertoo myös ystävyydestä ja sen tärkeydestä. Saku päähahmona omaa kovin erilaisia ystäviä, joiden erilaisia ja vaikeitakin elämäntilanteita kohdataan lämpimästi ja järkevästi. Päällimmäisenä asiana kirjassa on lämminhenkinen ja huomioiva yhdessä oleminen ja tekeminen.
Tarina koostuu nuorten tarinasta sekä roolipelin tarinasta lomittain. Lapseni pysyi hyvin mukana näissä päällekkäisissä tarinoissa. Kokonaisuutena teos on todella hyvin kirjoitettu ja rakennettu. Koska tarina on lämmin ja lempeä, se toimii hyvin 7-vuotiaasta ylöspäin. Kiehtova tutustuminen fantasia- ja pelimaailmaan takaa kiinnostuksen myös vanhemmallekin lukijalle.
Teos oli mielestäni niin hyvä, etten anna tätä enää takaisin lapsen hyllyyn, vaan tylysti omin oman kirjahyllyni aarteeksi!
Kirjan lisään Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2026, kohtaan 19. Kirjassa pelataan jotain.

Kommentit
Lähetä kommentti