Planeetta 9, 2025, pehmeäkantinen, 232 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. En yleensä lue jännäreitä, mutta tämän kuvauksessa ja kansikuvassa oli jotakin kiehtovaa, joten tartuin teokseen. Ajattelen myös, että on hyvä välillä hypätä ulos omalta mukavuusalueeltaan. Laura on kuollut on varsin tiivisjuoninen jännäri, jonka rakenne koostuu tarinallisesti kahdesta osasta. Teoksen alkupuolella kaikki on kovin hämärää, epävarmaa ja eriskummallista. Hämmennystä hämmennyksen päälle, joka kutkuttaa lukijaa jatkamaan nopeammin ja nopeammin loppua kohti. Jälkipuolisko taas alkaa avata kirjan tapahtumia, lukija saa selityksen missä mennään ja mitä oikeastaan on tapahtunut. Tämä kuitenkin niin, ettei tarina toista itseään tai tyydy selittämään. Jälkipuolisko on itseasiassa tarinaa ajalta ennen alkupuoliskon tarinaa, mutta kertoo lukijalle rivien välistä, mistä alkupuolen tapahtumissa on kyse. Ajattelin alkupuolen tarinan olevan melkoisen hyytävää, mutta kun loppupuoliskol...