Siirry pääsisältöön

Hanami Vihdin kirsikkapuistossa 18.5.2025


Hanami kuuluu Japanin merkittävimpiin vuotuisiin juhliin. Kirjaimellisesti hanami tarkoittaa kukkien katselemista. Hanamin keskeinen sisältö onkin kirsikkapuun kukkien katseleminen ja sijoittuu puiden kukinnan aikaan. 

Vihdissä hanamia vietettiin tänä vuonna 31. kertaa. Nummelan keskustan tuntumassa sijaitsevassa kirsikkapuistossa elää nyt 23 kirsikkapuuta. Puisto perustettiin vuonna 1994, jolloin japanilaiset nuoret Fukuin ja Kagavan lääneistä vierailivat Vihdissä. 15-vuotisjuhlissa vieraili jopa Fukuin läänin varakuvernööri eli maaherra Watanabe. 

Hanamin puistossa järjesti tänäkin vuonna Vihdin suomalais-japanilainen yhdistys ry, jonka
tarkoituksena on edistää yhteistyötä Japanin, Suomen ja Vihdin välillä sekä vahvistaa Japanin kulttuurin tuntemusta Suomessa ja Suomen kulttuuritietoutta Japanissa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jarmo Vaskikallio. 

Yhdistys on jo 41 vuotta ollut olemassa ja se on Suomalais-japanilaisen yhdistyksen alueyhdistys. Hanamin lisäksi paikallinen yhdistys on järjestänyt paljon ohjelmaa niin paikallisesti, mutta myös yhteismatkoja Japaniin. Tänäkin vuonna yhdistyksen matka Japaniin toteutuu marraskuussa. 

Kirsikkapuistoon paikalle oli tänä vuonna kokoontunut n. 20 henkeä, enkä ollut suinkaan ainoa yhdistyksen ulkopuolinen, joka saapui paikalle seuraamaan tapahtumaa. Kirsikkapuut harmittavasti olivat vielä kovin vähäisessä kukassa, viileä kevät ei ole niitä hellinyt. Uskallan kuitenkin väittää, että ennen toukokuun loppua kukkaloisto on upea!

Tarjolla oli japanilaistyylisesti tehtyä kuohkeaa juustokakkua, tiramisua sekä kuumaa matcha-teetä. Ohjelmassa oli puhe hamanista, kirsikkapuistosta sekä yhdistyksen historiikista. Kirsikankukkakuningatar Elina Vanhatalo opetti yleisölle japanilaista tanssia ja kirjoitettiin opastettuna myös haikuja. 

Kirsikankukkakuningattaret toimivat hyväntahdonlähettiläinä Suomen ja Japanin välillä. Alkuaan ehdotus kuningattaren valintaan tuli Japanin Helsingin suurlähetystön kautta Japan Sakura Foundationilta 2016. Suomessa kunikaallisen tehtävä on kaksivuotinen siten, että valittu toimii ensimmäisen vuoden prinsessana ja toisen kuningattarena. 

Kirsikankukkakuninkaallisten tehtäviin kuuluu edustaa Suomen ja Japanin välisissä virallisissa tilaisuuksissa ja japanilaisen kulttuurin tapahtumissa sekä viennin edistäminen Suomesta Japaniin. Suomen kuninkaalliset myös isännöivät Japanista tulevien kirsikankukkakuningattarien seurueiden vierailuja. 

Puistossa puheen piti myös Riitta Oikawa, joka on perustanut Suomeen 1998 Yado Oikawan. Pukkilassa sijaitseva elämysmajoitus tarjoaa vierailijoilleen maistiaisia japanilaisesta kulttuurista. Riitta Oikawa on asunut puolet elämästään Japanissa, joten maan kulttuuri on
hänelle tuttua sekä rakasta. Yado Oikawan tarkoitus on ollut tuoda maistiaisia suomalaisille tuosta ihanasta kulttuurista. 

Yadon sisätilat muokattiin varta vasten japanilasityylisiksi ja puutarha laadittiin japanilaisen puutarhamestarin ohjeiden mukaan. Huoneiston sisustuksena mallina ovat olleet Honsu-saaren vuoristoseutujen, etenkin Naganon prefektuurin ryokan-majatalot. Japaninsypressistä eli kinokista valmistettu amme on Yadon sydän. Yado tarkoittaa majataloa ja Oikawa kutsuvaa jokea.

Lähteet: 

https://suomi-japani.net/yhdistys/yhteistyo/

https://www.facebook.com/vihdinsuomalaisjapanilainenyhdistys?locale=fi_FI

https://www.roihuvuori.fi/hanami/suomen-kirsikankukkakuninkaalliset/

https://tapahtumat.vihti.fi/fi-FI/page/65c7365c6ac241096d47b599

https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/4625951

https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/8507374

https://www.yadooikawa.fi/1_8_yadon-tarina.html

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista