Basam Books, 2024, kovakantinen, 422 s.
Sinikka Koyama järjesti jonkin aikaa sitten instagram-tilillään arvonnan ja onnettaren myötävaikutuksella voitin tämän kirjan itselleni. Olin juuri sopivasti lainannut Koyaman ensimmäisen teoksen Joka kurjen laulua kuuntelee kirjastosta. Pidin valtavasti ensimmäisestä ja odotin tältä toiselta todella paljon.
Joka kurjen laulua kuuntelee oli lukukokemuksena huikea. Teos herätti sellaisen tunteiden kirjon, ettei moni asia ole siihen elämässäni pystynyt. Ehkä juuri tämän vuoksi Joka ketun jälkiä seuraa tuntui aluksi kovin vaisulta. Päähenkilö Nene vaikutti ärsyttävältä ja hyppy Japanin historiaan alkoi synkällä ja julmalla historian kuvalla. Tämä aiheutti minussa pettymyksen, koska odotin samaa henkeä salpaavaa tunteiden kirjoa alusta asti.
Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän tarinaan alkoi tulla mukaan tunteita. Tunteita, jotka kasvavat, voimistuvat ja lopulta itkeä vollotin viimeiset luvut liki taukoamatta. Alun negatiivisuus ja päähenkilön ärsyttävyys saivat logiikan ja merkityksen, eikä ilman niitä loppupuoli teoksesta olisi toiminut niin hyvin, kuin se oikeasti toimi. Tarina huipentuu alun ansiosta niin korkealle tunnevuorelle, että vieläkin sen ajatteleminen saa silmäni kostumaan.
Alun ärsyttävyys saattaa toisaalta selittyä myös sillä, että osaan tunnistaa siitä itseni. Kapinallinen kovistyttö sanoo suoraan mitä ajattelee, kaunistelematta ja suodattamatta mitään. Siinä sivussa hän tulee loukanneeksi monia ympärillään, vaikka tarkoitus ei varsinaisesti ollut koskaan paha. Haavoittuvuuttaan on helpointa peittää haavoittamalla muita ja kipua ei koe, jos ei välitä mistään.
Pidin myös paljon Liisa ihmemaassa -viittauksesta, kun Nene seuraa valkoista kettua maanalaisen käytävän läpi ryömittyään. Valkoinen kettu johdattaa ihmemaan sijaan Nenen muinaiseen Japaniin, mutta hurja seikkailu on siltikin taattu. Myös ihmemaan tapaan kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja pukujen ja naamioiden takaa paljastuu kaikkea muuta, kuin ensin luulisi.
Joka ketun jälkiä seuraa katsoo muinaiseen Japaniin sijoittuvaa tarinaa samassa ajassa kuin sarjan ensimmäinen kirja. Tässä näkökulma on kuitenkin eri henkilöiden ja tuo tarinaan uutta näkökulmaa. Samalla nykypäivän tarina on isossa osassa ja kertoo riipaisevaa tarinaa. Hienovarainen maaginen realismi luo kerrontaan vapautta ja yllättävää näkökulmaa, joka kiehtoo lukijaa. Se myös herättää toiveajattelua, että joskus voisi vain valita toisin ja tehdä jonkin valinnan tai teon eri tavalla.
Joka kurjen laulua kuuntelee ja Joka ketun jälkiä seuraa on osa trilogiaa, jonka kolmatta osaa vielä odotellaan. Molemmat teokset ovat sinältään itsenäisiä, joten ne voi lukea kummin päin vain. Ehkä muinaisen Japanin osuus saattaa tuntua selkeämmältä, jos lukee teokset ilmestymisjärjestyksessä.
Haluan myös lukijoita varoittaa näistä kirjoista. Tämä siksi, että näiden molempien teosten jälkeen lukijalle jää päälle tunnemylläkkä sekä se hetkellinen tyhjä olo, kun tuntuu ettei mikään kirja enää voi tuntua enää miltään. Seuraava lukukerta tuntuu työläältä, koska haluaisi saada saman tunne-elämyksen uudestaan!
Kirjan sijoitan Kurikan kirjaston Lukuhaastet 2024, kohtaan 13. Elämää ulkomailla. Pidin kirjassa siitä, että sukellus muinaiseen Japaniin ulottuu kaikkeen ajankuvasta kulttuuriin asti.
Kommentit
Lähetä kommentti