Siirry pääsisältöön

Anja Portin - Sumupuiden kirja

 


Kustantamo S&S, 2023, kovakantinen, 383 s.

Kuvittanut Paula Mela

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Aloitin kirjan lukemista lapseni kanssa, mutta hän koki kirjan liian pelottavana. Katsoinkin vasta alun jälkeen, että tätä ainakin Adlibriksellä suositellaan 9-12-vuotiaille. Uskon kuitenkin, että ongelmana oli pikemminkin lapseni omat pelot äidin menettämisestä, sillä hän koki kovin pelottavana sen, että kirjan päähenkilö lähtee seikkailemaan yksin äidin kuoltua. Luin kirjan siis itsekseni loppuun ja sovittiin lapsen kanssa, että hän voi lukea sen sitten parin vuoden päästä itse. Kun olin kirjan saanut luettua, lapseni olisi kumminkin halunnut lukea tämän loppuun, mutta pysyin silti alkuperäisessä sopimuksessa.

Lisään kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 18. Kasveista tai eläimistä kertova kirja. Vaikka kirjan puut ovatkin kuviteltuja, ne ovat suuressa osassa kirjassa. Samoin niistä kerrotaan hyvin kattavasti. Mukaan mahtuu myös eläimiä. Kirjassa Magdan kotikylään tulee maanvyörymä, jonka alle hänen äitinsä jää. Magda päättää äidin kuoltua, että lähtee etsimään tätiänsä, jota ei ole koskaan nähnyt. Hän päätyy vuorta ohittaessaan sumun keskelle ja eksyy. Hänet pelastaa mies, joka väittää asuvansa vuoren huipulla. Magdalle on kuitenkin opetettu, että sumusta ei kukaan selviä ulos ja vuori on asumiskelvoton. Kun mies kuitenkin vie Magdan vuoren huipulle, hän joutuu toteamaan tarinat valheeksi. Pian Magda joutuukin selvittämään erinäisiä ongelmia, jotta sumupuiden elämä ei vaarantuisi.

Kirjassa oli mielestäni monta ulottuvuutta. Siinä oli Astrid Lindgrenin vanhojen klassikoiden henkeä ainakin Ronja Ryövärintyttärestä ja Veljeni Leijonamielestä. Samalla se oli uusi, erilainen fantasiaseikkailu. Portin on rakentanut kirjaan omannäköisensä maailman, jonka avulla tarjoaa lukuisia tärkeitä opetuksia kirjan lukijalle. Kirjassa puhutaan luonnonsuojelun tärkeydestä, erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, muukalaisvihasta, peloista, rohkeudesta ja monesta muustakin tärkeästä asiasta. Näihin kirjailija tarjoaa ratkaisuja ja neuvoja. Lisäksi Lindgrenin kirjojen tapaan kirja luo uskoa, että kaikesta selviää ja mikään ongelma tai murhe ei ole ylitsepääsemätön. Upea tarina, jossa hahmot on hyvin rakennettu ja maailma lumoaa lukijansa.

Anja Portin on 1971 syntynyt helsinkiläinen kirjailija. Portinin tuotanto sisältää lastenkirjoja, romaanin, esseekirjallisuutta ja tietokirjoja. Portin on opiskellut Helsingin ja Turun yliopistoissa ja valmistunut filosofian ja oikeustieteen maisteriksi. Portin on aiemmin työskennellyt tutkijana, toimittajana ja kustannustoimittajana. Vuonna 2020 hän sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksestaan Radio Popov. Tuon teoksen olen itsekin lukenut ja ymmärrän oikein hyvin, miksi siitä on Finlandia-palkinto myönnetty, voin suositella, aivan kuten tätäkin kirjaa!

 

Lähteet:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70024058/finlandia-voittajan-uutuus-on-tummanpuhuva-seikkailutarina?publisherId=69817384&lang=fi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anja_Portin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista