Kustantamo S&S, 2023, kovakantinen, 383 s. Kuvittanut Paula Mela Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Aloitin kirjan lukemista lapseni kanssa, mutta hän koki kirjan liian pelottavana. Katsoinkin vasta alun jälkeen, että tätä ainakin Adlibriksellä suositellaan 9-12-vuotiaille. Uskon kuitenkin, että ongelmana oli pikemminkin lapseni omat pelot äidin menettämisestä, sillä hän koki kovin pelottavana sen, että kirjan päähenkilö lähtee seikkailemaan yksin äidin kuoltua. Luin kirjan siis itsekseni loppuun ja sovittiin lapsen kanssa, että hän voi lukea sen sitten parin vuoden päästä itse. Kun olin kirjan saanut luettua, lapseni olisi kumminkin halunnut lukea tämän loppuun, mutta pysyin silti alkuperäisessä sopimuksessa. Lisään kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 18. Kasveista tai eläimistä kertova kirja . Vaikka kirjan puut ovatkin kuviteltuja, ne ovat suuressa osassa kirjassa. Samoin niistä kerrotaan hyvin kattavasti. Mukaan mahtuu myös eläimiä. Kirja...