Siirry pääsisältöön

Markku Ojanen - Positiivisen psykologian käsikirja

 


Basam Books, 2023, kovakantinen, 529 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Psykologia on aina kiinnostanut minua. Olen myös lukenut aiemmin Ojasen kirjoittaman Voinko persoonallisuus muuttua? -teoksen, joten tämä oli tietenkin pakko saada luettavaksi. Huh, melkoisen tuhti teos, pakko sanoa! Toki, koska kyseessä on tietolähteisiin perustuva tietokirja, viimeiset 50 sivua ovat lähdeluetteloa ja hakemistoa. Ja totuuden nimissä, ihan kannesta kanteen tätä en lukenut, mutta paljon kuitenkin. Kunnollisen tieteellisen teoksen tapaan jokaisen pääluvun lopuksi on yhteenveto koko kappaleesta, mikä helpottaa myös kokonaisuuden hallintaa lukijalle.

Jo kirjan sisällysluettelo on kuusi sivua pitkä. Se sisältää kaikkiaan 14 lukua, jotka jakaantuvat useisiin kappaleisiin. Kirja kertoo kattavasti positiivisesta psykologiasta. Viimeinen luku käsittelee myös positiivisen psykologian kritiikkiä, jota kyseistä psykologian alaa kohtaan on osoitettukin paljon.

Positiivista psykologiaa ei pidä sekoittaa positiiviseen ajatteluun. Toinen on käyttäytymismalli, kun toinen on tieteenala. Kuitenkin, kuten kirjassakin sanotaan, positiivista psykologiaa ei ole helppo määritellä, sillä positiivinen voi osoittautua negatiiviseksi tai negatiivinen positiiviseksi. Ja negatiivisuus on kaikesta huolimatta osa elämää ja toisinaan tarpeellistakin. Positiivinen psykologia oli alkuun kaikkein vahvimmin korjausliike, sillä positiivisia asioita oli psykologiassa tutkittu yllättävän vähän. Psykologiassa keskityttiin negatiivisiin asioihin, ongelmiin ja niiden ratkaisuun, palautumiseen takaisin lähtötasoon. Positiivinen psykologia näkee, että ihminen voi lähtötasoon palautumisen sijaan kehittyä entistä paremmaksi.

Positiivisessa psykologiassa perehdytään siihen, mitä pidetään positiivisena. Tämä voi vaihdella kulttuurista toiseen, mutta yhtä kaikki ihmiset katsovat onnellisuuden olevan positiivista, tekevän elämästä parempaa, hyvää. Mikä sitten tekee ihmisen onnelliseksi? Jos mielekäs elämä takaa onnellisuuden, mistä koostuu mielekäs elämä? Kaikkea tätä tutkii positiivinen psykologia ja tässä kirjassa on tiivistetty tutkimuksista oleellinen. Kirjassa käydään läpi niin kulttuurin vaikutuksia, käsitteitä onnellisuudesta, mielekkäästä elämästä ja elämäntarkoituksesta, mielenrauhasta, positiivisista ympäristöistä, hyveistä, uskonnosta, ihmissuhteista, työn vaikutuksista onnellisuuteen ja kaikesta, mikä voi vaikuttaa siihen, voiko ihminen olla onnellinen, suhtautua elämäänsä positiivisesti.

Tähän tiiliskiveen on tuotu esiin olennainen, jotta lukijan ei tarvitse lukea satoja tutkimuksia ja löytää tietoa itse. Jos siis aihe kiinnostaa, suosittelen ostamaan tämän kirjan. Se on todella kattava, monipuolinen ja mikä tärkeintä, perustuu tutkittuun tietoon. Se kuvaa positiivisen psykologian historiaa, tavoitteita, menetelmiä ja tietenkin tutkimustuloksia.

Markku Ojanen on syntynyt Laihialla 29.7.1944 ja on Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori. Ojanen jäi eläkkeelle 2008, mutta sitä ennen hän oli yliopistonsa psykologian laitoksen johtaja. Ojasen julkaisulista on miltei yhtä pitkä kuin tämä kirjakin, ja kirjoja joita hän on kirjoittanut joko yksin tai yhdessä, löytyy kymmeniä. Oleellista mielestäni Ojasen teksteissä on se, että vaikka hän on tieteen maailmassa suuri nimi, hän osaa kirjoittaa niin, että myös tällainen tavallinen maallikko ymmärtää mistä puhutaan.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Ojanen

https://www.markkuojanen.com/

https://www.markkuojanen.com/julkaisut/julkaisuluettelo/

Kommentit

  1. Erinomaisen antoisa ja seikkaperäinen teos, joka tosiaan sopii mainiosti myös selektiivisesti luettavaksi. Olen samaa mieltä Ojasen kiistattomista meriiteistä ja hänen vahvuuksistaan tuottaa tekstiä laajalle lukijakunnalle, myös meille asianharrastajille. Hänen aiempi teoksensa "Miksi? Onnellisuusprofessori pohtii suuria kysymyksiä" (2021) antaa myös hyviä vastauksia kysymyksiin ja luo lukijalle uusia ajatuspolkuja:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista