Siirry pääsisältöön

TJ Klune - Talo taivaansinisellä merellä

 


Karisto, 2021, äänikirja, 13h 51min

(The House in the Cerulean Sea, 2020)

Suomentanut Mika Kivimäki

Lukija Paavo Kääriäinen

Tätäkin kirjaa olen jo pidemmän aikaa ”kuolannut” somessa, kun nähnyt kansikuvan muiden postauksissa. Mieheni kanssa innostuimme etsimään keinon, jolla minäkin voisin keskittyä kuuntelemaan äänikirjoja. Ja se muuten löytyikin! Pystyn kuuntelemaan äänikirjaa autoa ajaessa sekä kyydissä istuessa. Samaten bussimatkoilla. Nyt kun joka aamu työmatkaa on 30min, nautin ajatuksesta, että tuonkin ajan voin hyödyntää johonkin omaan. Tämä oli heti ensimmäinen kirja, jonka nappasin kuunteluun, kun Storytelin jäsenyyden otimme käyttöön. Oikein perhepaketti, voimme sitten molemmat kuunnella omaan aikaamme omia kirjojamme. Tai joskus voimme kuunnella pitkillä matkoilla koko perheen voimin jotain, mikä sopii lapsellekin.

Talo taivaansinisellä merellä kertoo Linus Bakeristä, joka on töissä MNHPO:lla, eli Maagisen Nuorison HuolenPito-Osastolla. MNHPO:n tehtävänä on huolehtia erilaisista nuorista, joilla on outoja maagisia kykyjä. Linuksen tehtävänä on puolestaan sosiaalityöntekijän asemassa käydä tarkistamassa maagisille nuorille suunnattuja orpokoteja. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että nuoret saavat kohtuullisen huolenpidon sekä ympäristön missä kasvaa ja oppia hallitsemaan kykyjään. Linus on hyvä työssään ja saakin Äärimmäisen Korkealta Johtoportaalta työtehtävän, jossa hänen säntillistä tarkkuuttaan ja raportointitaitoaan halutaan hyödyntää. Linus lähetetään erilaiseen orpokotiin, jossa kaikki on aivan erilaista kuin mihin hän on tottunut. Niin siellä asuvat lapset kuin orpokodin johtajakin on jotain, mitä Linus ei voinut kuvitella olevan olemassakaan. Onko orpokodissa kuitenkaan oikea paikka näille kaikkia muita lapsia vaarallisemmille lapsille ja pystyykö johtaja pitämään nämä kammottavat iljetykset kurissa?

Kirja on loistavaa tuoretta fantasiaa, jossa Harry Potterista tuttu kiehtova, lumoava ja kaunis maagisuus herää jälleen eloon. Pieni nurinkurisuus ja stereotypioille nauraminen täydentää erilaiset hahmot, jotka kasvavat kirjan aikana ja oppivat uutta itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, eikä vanhoihin kaavoihin kangistuminen ole aina kannattavaa. Kaikkeen ei löydy ratkaisua sääntökirjoista ja elämässä joutuu tekemään joskus isoja valintoja pienin perustein.

Todella huikea kirja, jota oli vaikeaa malttaa olla kuuntelematta loppuun! Monta kertaa jämähdin työmaan parkkipaikalle autoon, vain vielä tämän kohdan kuunnellakseni! Todella vahva suositus tälle! Uskon, että on loistava myös fyysisenä kirjana, kun voi oikein jäädä vielä makustelemaan vitsejä ja letkautuksia, joita kirjan hahmot heittelevät. Ehdottomasti täydet 5/5!

TJ Klune on syntynyt 20.5.1982 ja on amerikkalainen kirjailija. Hän kirjoittaa fantasiaa ja romanttista fiktiota, joissa esiintyy LGBTQ+ henkilöitä. Myös tässä kirjassa voi helposti huomata kirjailijalle ominaisen sateenkaarevan sisällön. Sitä ei kirjassa mitenkään korosteta, vaan kirjailija osaa hienosti kirjoittaa sen osaksi tarinaa, itsestäänselvyydeksi. Hahmot hän kuvailee hyvin ja vaikka erilaiset maagiset hahmot ovatkin kuvitteellisia, niissäkin on nähtävissä seksuaalisuuden ja sukupuolten kirjavuus. Klune on voittanut kolme kirjallisuuspalkintoa, tästä kirjasta Mythopoeic Fantasy Awardin. Suomessa ilmestyy huhtikuussa Klunen seuraava kirja, Kuiskailevan oven alla, joka on ehdolla Locus-palkinnon voittajaksi. Kirjailija on kirjoittanut lukuisia muitakin teoksia, mutta muita ei ole suomennettu.

Kirja sopisi Helmetin 2023 lukuhaasteessa moneenkin kohtaan, mutta tuplaosuman vuoksi sijoitan sen kohtaan 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas. Kirjan nimessä on sanana taivas sekä kuvassa. Ja hei! Saa juhlia kanssani! Tämä oli ensimmäinen äänikirja, jonka kuuntelemisen muistan! Tähän mennessä olen pari äänikirjaa kuunnellut aiemmin, mutta en muista niistä mitään.

 

Lähteet:

https://en.wikipedia.org/wiki/TJ_Klune

https://www.risingshadow.fi/library/book/9300-kuiskailevan-oven-alla

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista