Siirry pääsisältöön

Matt Haig - Keskiyön kirjasto


 Aula & Co, 2020, kovakantinen, 328 s.

(The Midnight Library, 2020)

Suomentanut Sarianna Silvonen

Tämän kirjan niiiin moni on lukenut Helmetin lukuhaasteen Facebook-ryhmässä ja tätä on mainostettu todella paljon joka paikassa, niin pakkohan tämä oli kirjastosta lainata. JA kukapa kirjahullu ei haluaisi lukea kirjaa, jonka kansikuva on täynnä kirjoja ja nimessäkin on kirjasto! Huomasinpa myös takakansitekstiä lukiessani, että siellä mainitaan kissa, joten tämä sattuikin vielä sopimaan Helmetin 2021 lukuhaaasteeseen kohtaan 32. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kissa.

Jossain kohtaa täytyy tämä ostaa omaankin hyllyyn, oli hyvä kirja! 4/5 annan arvosanaksi. Ehkä oletin kirjalta liikaa, kun sitä on niin paljon tyrkytetty joka puolella. Toisaalta kirjassa oli todella paljon arvokkaita elämänopetuksia ja masentuneelle ihmiselle kirja voi toimia jopa terapeuttisena. Olen kovin samanlaisia ajatuksia elämästä pyöritellyt päässäni huonompina aikoina, kun mitä kirjassakin pohditaan. Saman valaistumisen mikä kirjassa löydetään, olen itse löytänyt omassa elämässäni, joten tämä ei minuun niin vaikuttanut, mutta vaikeina aikoina olisi varmasti vaikuttanut paljonkin. Jos kirjoittaisin itse kirjaa, haluaisin samanlaisen elämänopetuksen kirjaani kyllä sisällyttää.

Nora on 35-vuotias sinkku, joka saa potkut ja on kovin yksinäinen. Viimeisen silauksen aiheuttaa hänen rakkaan kissansa kuolema. Nora päättää riistää hengen itseltään, mutta kuoleman sijaan hän päätyy keskiyön kirjastoon. Kirjastossa hän voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka hän olisi voinut elää, jos olisi valinnut toisin. Mikään elämä ei kuitenkaan ole hyvä ja kirjastokin alkaa romahtaa. Noralla tulee kiire valita toimiva elämä, jota haluaisi elää. Jokaisen elämän myötä hän oppii aina vain lisää itsestään ja oppii antamaan itselleen anteeksi. Katumus syö valtavasti energiaa, ja sen ymmärtäminen vie Noralta tolkuttomasti aikaa. Millainen elämä sitten voisi olla hyvä elämä? Voiko juurielämäänsä muuttamalla edes löytää sitä oikeaa elämää, vai onko Nora vain liian toivoton tapaus?

Nora sulki kirjan ennen kuin ehtisi tuntea mitään ikävää. 
"Huomaatko? Joskus katumuksen aiheet eivät perustu lainkaan tosiasioihin. Joskus sitä katuu turhaan sellaisiakin asioita, jotka ovat silkkaa..." Rouva Elm haki oikeaa sanaa ja löysi sen. "Paskaa."
Nora yritti muistella, oliko kouluvuosien rouva Elm ikinä sanonut ääneen 'paska', ja oli melko varma siitä ettei ollut.
"En silti ymmärrä miksi annoit minun mennä siihen elämään, jos kerran tiesit, että Volts olisi joka tapauksessa kuollut. Olisit voinut vain kertoa sen. Olisit voinut vain kertoa minulle, etten ollut huono kissanomistaja. Mikset tehnyt niin?"
"Joskus eläminen on ainoa keino oppia."
"Kuulostaa rankalta."

Haig omistaa tämän kirjan kaikille hoiva- ja hoitoalan ammattilaisille. Kirja on tarina masentuneen ihmisen ajatuksen kulusta ja millainen ajatustyö ja itsensä sekä ympäröivien asioiden  hyväksyminen täytyy käydä läpi, jotta masennuksesta voi päästä yli. Ennen kaikkea kirja antaa toivoa sekä opettaa taltuttamaan katumuksen. Kirja opettaa, että muutokset pitää lähteä ihmisestä itsestä, ei ympäröivästä elämästä.

Matt Haig on tällä hetkellä suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita. Haig on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja aikuisille ja lapsille. Haigin kirjoja on palkittu lukuisasti ja niitä on käännetty yli 40 kielelle. Haig on itse kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa pitkään. 24-vuotiaana hänellä oli vakavia masennusoireita, ahdistuskohtauksia ja itsetuhoisia ajatuksia. Haig on ammentanut omista kokemuksistaan kirjoihinsa aineistoa ja kokemuksen ääni näkyy ja kuuluu kirjoissa. Haig on myös viehtynyt Suomeen ja hänen lasten kirjoissaan seikkaillaankin Suomessa Joulupukin ollessa vielä lapsi. Jouluaiheisista kirjoista on tekeillä myös elokuva, josta osa kuvataan Suomessa.

Lähteet:

https://aulakustannus.fi/kirjailijat/matt-haig

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista