Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella räävitön huumori merkityt tekstit.

Vesa-Heikki Hietanen - Kuplivaa elämää

  Nurkka, 2024, pehmeäkantinen, 76 s. Sarjakuva on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kuplivaa elämää on yhdistelmä sarjakuvapiirtäjä Vesa-Heikki Hietasen kiinnostusta meribiologiaan sekä maailman, ihmisten, ilmiöiden ja yhteiskunnan tarkkailua. Kuplivaa elämää on ilmestynyt jo yli 10 vuoden ajan eri julkaisuissa, mm. Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana 3/2018. Nyt sarjakuvan helmet on koottu yksiin kansiin. Kun sain itse kirjan käteeni, ihmettelinkin mistä se on tuttu. En kuitenkaan ollut teoksesta enkä sen tekijästä kuullut aiemmin. Olen varmasti siis strippeihin törmännyt ennenkin. Teos sisältää lyhyitä 1-4 ruudun mittaisia strippejä. Teos on kannesta kanteen värikäs ja tämän ansiosta kiinnosti kovasti myös lastanikin. Sarjiksen vitsit ja sisältö on kuitenkin kyllä ihan puhtaasti aikuisten kamaa. Tapahtumien miljöö on meri ja hahmot ovat kaikki meressä (tai sen läheisyydessä) eläviä olentoja. Näkyvin hahmo on kuitenkin Mustis, alkoholisoitunut punkkari-muste...

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Hae tästä blogista