Gummerus, 2008, pokkari, 427 s. (P.S. I love you, 2004) Suomentanut Pirjo Lintuniemi Tämä kirja on ollut hyllyssäni pitkään odottamassa lukemista, mutta en ole siihen saanut tartuttua, koska en pitänyt elokuvasta joskus kakarana, kun olen sen nähnyt. Enää en muista elokuvasta kuin pieniä pysäytyskuvia, joten ajattelin että nyt on korkea aika tarttua kirjaan. Ahernin kaikista lukemistani kirjoista olen tähän asti kuitenkin tykännyt. Täytyy sanoa, että kirja oli pienoinen pettymys. Ehkä odotin siltä samanlaista tunnereaktiota kuin muista Ahernin kirjoista on kummunnut. Tämäkin oli kyllä todella tunteiden täyteinen kirja, mutta ei koskettanut minua samalla tapaa kuin muut. En osaa samaistua päähenkilön tuskaan, koska en ole sitä itse kokenut. Päähenkilö, Holly, vaikutti minusta hieman haihattelevalta tohelolta sekä ruikuttajalta. Toisaalta, kyllä varmasti jokainen olisi hänen tilanteessaan hieman sekaisin, surkea ja onneton. En osaa kuvitellakaan tuskaa ja kipua, jonka hän o...