Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Laura Juntunen merkityt tekstit.

Laura Juntunen & Tii Judén - Koti kadulla

Into, 2025, pehmeäkantinen, 194 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiinnostuin kirjasta Tiin vuoksi, sillä suoritin työharjoitteluni asunnottomuustyössä ja pääsin työskentelemään myös Tiin kanssa. Kuuteen vuoteen en ole häntä nähnyt, joten kirjan lopusta oli ihanaa lukea, että Tii on päätynyt VVA:lle työskentelemään. Tii oli huipputyyppi ja opin häneltä paljon ammatillisesti. Lisäksi hän mm. opetti minut tekemään kunnolla ruskean kastikkeen (josta kiittää myös perheeni sekä nykyiset asiakkaani!) ja pelasti minut valmistamalla lapseni synttäreille voileipäkakun! Koti kadulla kertoo Tiin tarinan, miten 11-vuotias tyttö päätyi huumeiden käyttäjäksi ja katujen kasvatiksi. Millaiset eväät elämään saa laitosnuori ja miten pahuksen vaikeaa on ponnistaa pohjalta ylös. Miten hoitamaton ADHD ja traumat vaikeuttavat aivan jokaista vaihetta elämässä. Ja kun mukaan tulee päihteet, miten paljon monimutkainen mutkistuu entisestään.  Tii kertoo tarinansa rehellisesti ja kaunistel...

Hae tästä blogista