Tuomas Koivurinne - Sieltä jostakin

Sotakirjasto, 2019, sarjakuva, 64 s.

Teos on saatu arvostelukappaleena Sotakirjastolta. Tämän kansikuva oli surullinen ja synkkä, mutta upea. Ja kun vielä lisätään sijoittuminen 1944 loppuun ja päähenkilöksi nuori sotaveteraani, teos oli pakko saada lukea.

Eino on nuori sotaveteraani, vihdoin kotiutettu ja palaa kotiseudulleen. Vaikka aseet ovat vaienneet, sota ei kuitenkaan jätä Einoa rauhaan. Muistot sotatantereelta painavat raskaina, eivätkä suostu vaimenemaan. Ja kun ne vihdoin antavat rauhan, on korppi saanut omansa.

Kuten sotatarinat yleensä, ei tässäkään ole kaunista tarinaa kerrottavana. Jouduin lukemaan tarinan kahdesti, jotta ymmärsin mitä tapahtui. Einon muistot pomppivat kohtauksesta toiseen ja en aina ollut ihan varma, oliko nykyhetki vai menneisyys. Kuitenkin kun luin tarinan uudelleen, tajusin mitä tapahtui. Ja loppu on koskettava, vaikkakaan ei millään tapaa onnellinen. 

Pidän paljon Koivurinteen piirrustustyylistä. Yksityiskohtia on paljon ja on helppo hahmottaa mitä kussakin kuvassa tapahtuu. Ne tuovat esiin sodan kauheudet ilman, että itse joutuu näkemään mitään liian brutaalia. Pidän myös Koivurinteen tavasta nostaa esille asioita, joita tällainen sotaa kokematon ei osaa edes ajatella. 

Sieltä jostakin yllättää lopussa lukijansa, joten en avaa tarinaa sen enempää. Voin kuitenkin kertoa, että loppu on koskettava ja saa ajattelemaan koko muuta teosta uusin silmin. Einon tarina on ehdottomasti lukemisen arvoinen, sillä se traagisuudessaan tarjoaa myös hienoisen lohdullisen kurkistuksen sodassa kaatuneiden viimeisiin hetkiin.

Sota on julma aihe, joka samalla on kuitenkin suuri osa suomalaistenkin historiaa. Näenkin erittäin tärkeänä, että jokainen lukisi tarinoita erityisesti Suomessa käydyistä sodista. Oma pappani oli sotaveteraani, selvisi rintamalta hengissä. Toivoisin, että olisin vielä hänen eläessään tiennyt, mitä hän on joutunut kokemaan. Olisin ymmärtänyt niin monta seikkaa hänestä paremmin.

Mitä enemmän luen sodasta, sitä enemmän osaan antaa arvoa rauhalle, itsenäisyydelle ja maalle, jonka edelliset sukupolvet ovat kaiken kauheuden jälkeen rakentaneet. Omat ongelmat tuntuvat aina niin pieniltä, kun ajattelee mistä kaikesta omat isovanhempanikin ovat selvinneet pystypäin. Saan aina mittasuhteita ja perspektiiviä omaan elämääni näitä lukiessani.

Kirjan lisään Helmetin 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 8. Kirjassa ei rakastuta. Rakastua tässä ei ehditä, sota on julmaa aikaa.