Siirry pääsisältöön

Penn Cole - Ikiliekin kipinä


Emarionin saaga

Tammi, 2026, pehmeäkantinen, 376 s.

(Spark of the Everflame, 2023)

Suomentanut Johanna Vainikainen

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta, omasta pyynnöstäni. Tämä uskomattoman kaunis kansi vetosi minuun, enkä mitenkään voinut ohittaa teosta! Teos on romantasia-sarjan aloitusosa ja jatkoa ilmestyy vielä tänä kesänä. 

Tässä avausosassa romantiikkapuoli on vielä melko vähäistä, mutta se ennustaa kyllä kovin tulenpalavaa ja kiihkeää romantiikkaa!! Avausosa jäi ehkä tämän vuoksi hieman vaisuksi, samoin upean maailman auki kirjoittaminen vei paljon tilaa.

Aivan ehdottomasti haluan kuitenkin tietää myös, mitä jatkossa tapahtuu, sillä kirja loppui melkoisen synkkiin tunnelmiin. Samalla se jäi myös enteilemään jotakin erittäin eeppistä, joka on aivan pakko saada lukea! Odotan jatkoa innolla!

Diem elää Kuolevaistenkaupungissa. Se on osa Lumnosin valtakuntaa, joka on yksi yhdeksästä Emarionin valtakunnasta. Kuningas tekee kuolemaa ja valtakunta on murroksessa. Diemin äiti on kadonnut ja jättänyt ison taakan parantajan töissä tyttärensä harteille. Diem päätyy Perillisten hoviin täyttämään äitinsä saappaita.

Hovin palatsissa Diem kohtaa komean mutta julman kuninkaan perijän, joka tuntuu kuitenkin erilaiselta kuin kaikki ovat kertoneet. Sisällissotaa lietsova kapinallisjoukko värvää Diemin riveihinsä ja lopulta Diem ei ole enää yhtään varma, kuka on oikeasti hyvä ja kuka on paha. Lopulta Diem on kahden tulen välissä, jotka uhkaavat hänen läheisiään ja kaikkia kuolevaisia. 

Tämä avausosa on jännittävä ja kiihkeä, mutta samaan aikaan tästä puuttuu vielä se jokin kipinä. Näen kuitenkin vahvasti, että jatko-osat sytyttävät myös lukijan täyteen liekkiin. Diem onnistuu keittämään itsensä sellaiseen liemeen, ettei tästä voi selvitä polttamatta itseään, hyvässä eikä pahassa.

Penn Colea on tituleerattu täydelliseksi luettavaksi Sarah J. Maasin ja Rebecca Yarrosin faneille. Tämä myös aivan ehdottomasti on juuri sitä, sillä lukiessa tuli tunne näiden kahden tuotannon sekoittamisesta. Teosta saattoi lopulta vain rakastaa! Ja jatkoa on aivan pakko saada!

Teoksen lisään Helmetin 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Brynne Weaver - Teurastaja & Mustarastas

Murhanhimo 1 Otava, 2025, kovakantinen, 313 s. Suomentanut Elina Koskelin Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta omasta pyynnöstäni. Kiinnostuin kirjasta nimen ja kansikuvan perusteella, samoin olen jo pitkään ollut utelias dark romance -genrestä. Ja eroottiset kohtaukset kirjoissa on välillä plussaa. Sloane Sutherland on saanut FBI:lta taiteilijanimen Ristilukki. Nimi juontuu erikoisista verkoista, joita Sloane punoo murhapaikoilleen. Viimeisin murha on mennyt pahasti pieleen, sillä Sloane on onnistunut lukitsemaan itsensä vankityrmään. Onneksi paikalle sattuu Bostonin Teurastaja. Ristilukki ja Teurastaja löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja haastavat toisensa vuotuiseen veriseen murhapeliin. Kummallakin on tavoitteena voittaa peli, mutta lämpiävät tunteet sotkevat mittelön pahasti. Luvassa on siis runsaalla chilillä maustettua kaaosta, väristyksiä ja pikimustaa huumoria.  Omaan makuuni tarina oli ihan luettava, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan ollut ihan minua varten....

Hae tästä blogista