Veri ja tuhka 3
Karisto, 2025, pehmeäkantinen, 703 s.
(The Crown of Gilded Bones, 2021)
Suomentanut Annika Eräpuro
Kirja on saatu arvostelukappaleena. Olen lukenut sarjan kaksi aiempaa osaa, Verestä ja tuhkasta sekä Liekkien valtakunta. Pidän tästä sarjasta valtavasti ja onnekseni neljäskin osa on luvassa.
Joudun kyllä toteamaan, että paikoin Armentrout ”jämähtää” kuvailemaan asioita ja maisemia melko pitkällisesti, mutta pääasiassa teksti säilyy kiinnostavana. Juoni on tässäkin tarinassa hyvä ja kirjojen parasta antia ovat ehdottomasti persoonalliset henkilöhahmot.
Kaksi edellistä osaa olivat mielestäni henkilövetoisia, mutta tämä kolmas osa on enemmänkin kerrontavetoinen. Erikoista näissä teoksissa (ainakin omalle kirjamieltymykselleni) on se, että juonikuviot eivät ole niin suuressa osassa. Eritoten tässä kolmannessa osassa varsinainen juoni antaa alun jälkeen odottaa itseään.
Tästä eteenpäin luvassa juonikuvailua, joka väkisinkin spoilaa edellisiä osia, joten jos ne on vielä lukematta, palaa niihin ensin.
Poppyn ja Casteelin saavuttua Atlantiaan ei mene kauaakaan, kun aivan kaikki menee pahasti pieleen. Käy ilmi, että Poppy on oikeutettu verenperinnöllään kruunuun ja koko Atlantian hallitsijaksi. Asia ei luonnollisestikaan miellytä kaikkia ja valtaanastumista yritetään estää kaikin keinoin.
Tarina kietoo auki niin Atlantian kuin Solisin veriset salaisuudet, jonka myötä kaikki aiemmin tunnettu kääntyy päälaelleen. Niin vanhat kuin aivan uudetkin uhat kerääntyvät Poppyn ja Casteelin ympärille ja molemmat ovat hengenvaarassa. Pariskunnan pitäisi kuitenkin pystyä punomaan juoni, jolla pelastetaan molemmat valtakunnat.
Veren ja tuhkan kuningatar on punonut juoniaan jo kauan Solisin valtakunnassa, mutta juonittelun päätavoite onkin hallita Atlantiaa. Myös jumalten rooleista ja merkityksestä paljastuu uusia puolia, joita edes vanhimmat elävät eivät osanneet kuvitella.
Kultainen kruunu on hyvän tarinan lisäksi kiehtova yhdistelmä yhteiskunnallisuutta, politiikkaa kuin valtaltataistelua. Solisiin verrattuna Atlantia vaikuttaa paratiisilta, mutta kauniin kuoren alta paljastuu yllättäviä ja rumiakin totuuksia.
Armentroutin teksti tuntuu toisaalta kovin kevyeltä ja paikoin jopa viihdekirjallisuudelta. Kuitenkin se on samaan aikaan mitä parhainta fantasiaa mutta myös vahvasti ahdasmielisyyttä ja ympäristön odotuksia rikkovaa. Jälleen kerran Armentrout on onnistunut luomaan kiehtovaan maailmaan mielenkiintoisen tarinan jatkon.
Kirjan sijoitan Helmetin 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa. Vanhempien oletetaan kuolleen jo vuosikausia sitten, mutta näiden tarinan paljastuessa, löytyy joukko yllätyksiä.
Kommentit
Lähetä kommentti