Hertta, 2025, kovakantinen, 221 s.
Suomentanut Nana Sironen
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Pohdin ensin, onko tämä minun kirjani, koska sen takakansiteksti saa kirjan kuulostamaan ahdistavalta. Samaan aikaan se kuitenkin kutkutteli mieltäni, joten halusin teoksen lukea ja pyysin arvostelukappaleen.
Jacqueline Harpman (1929–2012) oli belgialainen kirjailija ja psykoanalyytikko. Hän eli lapsuutensa maanpaossa, kun puoliksi juutalainen perhe pakeni toista maailmansotaa Casablancaan. Harpman kirjoitti yli 15 romaania ja voitti lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Harpmanin Teoksen englanninnos I Who Have Never Known Men on viime vuosina noussut uuteen suosioon Tiktokin ansiosta.
Kirjan yksi erikoisuus on, ettei sitä ole jaettu lukuihin. Koko tarina on kerrottu minä-kertojan näkökulmasta, tarinan tytön kertomana. Tyttö ei saa missään vaiheessa nimeä, joten hän on vain tyttö. Tarinan lopussa annetaan ymmärtää, että tyttö on kirjoittanut tarinan ylös jonkun muun löydettäväksi ja luettavaksi.
Eriskummallisuudet tarinassa saavat lukijan ajattelemaan paljon. Ainakin omalla kohdallani niin paljon, että paikoin tarina alkoi tuntua jopa pelottavalta. Kun aloin kuvitella itseni naisten joukkoon, aloin myös pohtia, olisiko oma mielenterveyteni kestänyt heidän sietämiään olosuhteita.
Harpmanin teosta voisi kuvailla selviytymistarinaksi, mutta myös pysäyttäväksi matkakertomukseksi. Juoni asetttelee kaiken normaalin ihan uuteen perspektiiviin, eikä lukemisen jälkeen mikään tunnu enää ihan samalta. Myös eriskummallinen lähtöasetelma pysäyttää lukijan, sillä tarinan tarkoitus ja loppuratkaisu on mahdotonta alussa hahmottaa.
Tarina alkaa sellistä maan alta, jossa elää vankeina 39 näistä sekä tyttö. Vankeja valvoo miesvartijat, jotka eivät koskaan sano mitään. Kukaan naisista ei tiedä, miksi heidät on vangittu, missä he ovat ja kauanko he tarkalleen ovat vankeina olleet. Parhaana mittarina ajasta toimii tyttö, joka kasvaa koko ajan.
Muilla naisilla on menneisyys, nimet ja muistoja, mutta tyttö tietää vain sen, mitä on sellissä eläessään kokenut. Kun tyttö kasvaa nuoreksi naiseksi, alkaa hän ajatella, ettei kaikki elämä voi olla tässä. Hän on kuullut naisten tarinoita menneisyydestä ja toisenlaisesta elämästä, muttei pysty kuvittelemaan millaista se on. Tiedonjano on kuitenkin sammumaton!
En ole koskaan tuntenut miehiä on juoneltaan yksinkertainen ja suoraviivainen. Tarina on vähäeileinen mutta äärettömän paljon puhuva. Alusta loppuun teos tarjoaa enemmän kysymyksiä ja ihmeteltävää, kuin vastauksia. Alussa ihmettelin, että mitä eriskummallista oikein luen ja lopussa puolestaan, että miksen ole kuullut tästä aikaisemmin!
Harpmanin teksti on tyyliltään helppoa ja miellyttävää lukea. Tarina sijoittuu samaan aikaan tuttuun ja erittäin tuntemattomaan maailmaan. Lukija pystyy samaistumaan sekä asettumaan todella kauas tarinasta. Koko tarinan ajan lukija odottaa loppuratkaisua, mutta avoimeksi jäävä loppu kuitenkin on huomattavasti lukijaa puhuttelevampi.
Tämä tarina jää, ihan kuten takakansiteksti lupaa, kaihertaamaan mieltä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Tarina saa ajattelemaan elämää uudesta vinkkelistä monin eri tavoin. Vaikka tarina ei paljasta mitään, se puhuttelee ja ravistelee lukijaansa syvältä.
Lisään kirjan Helmetin 2026 lukuhaasteeseen, kohtaan 25. Matkakertomus.
Lisään sen myös Kaikki maailman maat -haasteeseen Belgian kohdalle, kirjailijan kotimaan mukaan.
Kommentit
Lähetä kommentti