Vaikka tilaisuus pidettiin teatterin suuressa salissa, jossa on 682 paikkaa, ei montaakaan tyhjää penkkiä tilaisuudessa näkynyt. Itse menin paikalle n. 10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua ja ahtauduin katsomoon yläparvelle. Nopeasti laskettuna vapaita paikkoja salissa oli korkeintaan 20.
Tilaisuus alkaa lyhyellä esittelyvideolla, joka koostaa koko kirjasarjan aina nyt ilmestyneeseen Salaisuuksien salaisuuteen esitellen samalla uutuuskirjan. Illan juontajana ja haastattelijana toimii Max Seeck.
yhteistyötä Brownin kanssa tämän kirjojen äärellä. Balme kertoo Salaisuuksien salaisuuden virallisten julkkareiden olleen Prahassa, jonne kirja sijoittuu. Siellä tsekkiläinen haastattelija innostui ja jututti Brownia 2h. Juhlat olivat isot ja hulppeat, upeassa ja näyttävässä miljöössä.
Balme oli ilahtunut, kun nyt Salaisuuksien salaisuus oli saatu jo viime vuoden puolella kustantamoon luettavaksi ja suomennettavaksi. Edellisen osan kohdalla jopa käännöstyö tehtiin Barcelonassa salaisessa bunkkerissa. Siellä ei ollut nettiyhteyttä ollenkaan ja työntekijöiden puhelimet kerättiin jo ovella pois. Koko prosessi hoidettiin supersalaisesti alusta loppuun.
Vihdoin itse Dan Brown astuu lavalle ja ottaa koko yleisön haltuunsa välittömästi. Uskomattoman karismaattinen, miellyttävä, älykäs ja hauska mies ei pidä kiirettä mihinkään ja nauttii tilaisuudesta yhdessä faniensa kanssa. Tästä eteenpäin teksti on minun suomennostaitoni varassa, joten mahdolliset asiavirheet johtuvat kielipäästäni.
Brown muistelee menestyksensä alkua, kun Da Vinci -koodista tuli menestys. Humoristisesti hän kertoo, kuinka Hollywood alkoi kosiskella häneltä leffaoikeuksia. Brown halusi pitää kirjansa kirjana, koska tietää elokuvan aiheuttavan sen, että ihmiset alkavat mieltää kirjaa elokuvan kaltaiseksi ja se pilaisi lukijan mielikuvituksen vapauden.
Tyypilliseen Hollywood-tapaan hänetkin lopulta saatiin ostettua ajatukselle elokuvasta. Mainospuheet kuten merkityksellinen teos, kaikkien täytyy saada siitä osansa ja niin edelleen lopulta saivat hänet suostumaan elokuvaan. Tom Hanks on ihan hyvä vaihtoehto Robert Langdoniksi, mutta ei ihan sitä mitä Brown itse ajatteli.
Max Seeck kysyy Brownilta, millä tavalla hän kirjoittaa kirjansa. Brown kertoo, että on tärkeä muistaa aina kolme asiaa. On otettava huomioon lukija, joka haluaa lukea tarinan kokonaisuutena ja saada kaikki langanpäät solmittua yhteen. Jokainen juonikuvio on siis kirjoitettava alusta loppuun, hyvin ja ymmärrettävästi. Tarinassa täytyy olla vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, jotka tuovat tarinaan kitkaa, mutta ovat ylitettävissä. Kolmanneksi on muistettava kello. Lukijaa ei saa päästää pitkästymään, vaan tarinan on edettävä ja aikajatkumon säilyttävä loogisena.
Brown kertoo aloittavansa kirjansa kirjoittamisen lopusta. Hän toimii näin siksi, että haluaa tietää mikä tarinan tarkoitus on ja mihin juonenkäänteiden täytyy kuljettaa tarina. Brown kertoo pilke silmässään tekevänsä samannäköisiä kuva- ja vihjeseiniä kuin näkee rikosetsivien sarjoissa ja elokuvissa tekevän punaisten langanpätkien ja nastojen kanssa tekevän. Hänen tarinoissaan on niin paljon mysteereitä, arvoituksia ja palapelejä koottavana että visualisointi on pakollista.
Seeck esittää kysymyksen, että millä tavalla Brown löytää tiedon ja tarvittavat asiantuntijat kirjojensa aiheisiin. Brown kertoo, että hän valitsee ensin itseään kiinnostavan asian, jota haluaa opiskella lisää. Sitten hän etsii aiheeseen sopivan spesialistin, jota voisi haastatella. Hänellä on tapana näiltä spesialisteilta pyytää vastaus kysymykseen, jonka hän on unohtanut esittää. Kertoa aiheesta se olennainen, mitä spesialisti haluaisi kertoa.
Brown kertoo, ettei käytä tekoälyä tekstiensä luomisessa. Googlea sen sijaan paljonkin.
Google on oiva keino löytää myös spesialisteja. Vitsaillen Brown kertoo myös juoksuttavansa omaa kirjallisuusagenttiaan ihan liikaakin. Agenttiparka on usein joutunut esimerkiksi mittaamaan matkustusajan paikasta A paikkaan B tai tarkistamaan jonkin kaupungin kadun nimen.
Omaa tekstiä tuottaville Brown vinkkaa, että ei kannata kirjoittaa siitä, mistä jo tietää. Kannattaa ennemmin kirjoittaa siitä, mistä haluaisi tietää. Se on huomattavasti kiinnostavampaa, kun voi oppia uutta ja ottaa asioista selvää. Samoin Brown sanoo, että ei kannata uskoa kirjoittajan blokkiin. On ihan sama mitä kirjoittaa siihen asti, kunnes teksti on valmis. Kukaan muu ei tekstiä näe, ennen kuin olet itse valmis sen muille näyttämään.
Brown kertoo itse valitsevansa romaaneihinsa tapahtumapaikan ja kiinnostavan tieteenalan tai vastaavan ensin. Sitten hän ottaa näistä kaiken tarvittavan selville ja sovittaa lopun tarinan niiden ympärille. Brown vinkkaa myös, että tarinaan kannattaa kirjottaa pahis ensin. Sitten tietää kirjoittaessaan, millaisen sankarin tarina tarvitsee.
Tilaisuudessa on paikalla myös Brownin 89-vuotias isä. Max Seeck paljastaa jutelleensa aiemmin isän kanssa, joka kertoi Brownin kirjoittaneen ensimmäisen tarinansa jo 5-vuotiaana. Brown kysyy huolissaan, etteihän isä paljastanut kirjan nimeä. On helpottunut kun isä ei kertonut, sillä tarinan nimi oli ”Giraffe, big and pants on fire”.
Brownilla meni 8 vuotta kirjottaa viimeisin kirjansa. Vaikeinta kirjoittamisesa oli aihe, ihmisen tietoisuus. Ihmisen tietoisuus on tieteenala, josta kukaan ei tiedä kaikkea, kukaan ei ihan täysin ymmärrä ja lopullista totuutta ei ole edes vielä kokonaan saatu selville. Hieman oli siis haastavaa siirtää aihe kirjaan. On tärkeää myös muistaa, että hyvää ei voi hoputtaa, se pitää tehdä viimeistellen.
Brownille esitetään kysymys, että mitä hän toivoo lukijoiden löytävän hänen kirjoistaan. Brown kertoo, että lukeminen on tärkeätä ihmiselle kulttuurisesti ja tekee hyvää mielelle. Lukeminen treenaa ihmisen aivoja, mikä tekee jokaiselle hyvää. Hän toivoo kirjojensa toimivan keskustelujen avaajana, että ihmiset löytävät hänen kirjoistaan aiheita keskusteluihin sekä ennen kaikkea keskustelevat.
Eräs 15-vuotias fani ja lukija kysyy Brownilta, miten kirjailijat ja kaikki muut saisivat nuoret kiinnostumaan kirjoissa aiheena esimerkiksi historian. Tähän Brown vastaa pilke silmäkulmassa, että kirjan täytyy olla kuin vihannes. Sellainen ovela vihannes, joka maistuu jäätelöltä. Kun kirja maistuu jäätelöltä, sitä lukee mielellään. Tavoite on onnistunut, jos lukija huomaa vasta viimeisen sivun luettuaan, että tuli oppineeksi paljon uutta, eli syöneensä vihanneksen, ei jäätelöä. Parhaat opettajat elämässä opettavat niin, ettei toinen tajua oppivansa.
Päätöskappaleen soitti jälleen Iiro Rantala. Freedom oli erikoisempi, sillä Rantala sulloi
pianon kielten päälle pyyhkeitä sekä asetteli palan paperia kielille. Soundi oli erilainen ja erikoinen. Rantala vitsaili, että seuraavassa kirjassa Brown voi kirjoittaa suomalaisesta pianistista, jolla on pakkomielle pyyhkeisiin, hän antaa vapauden käyttää ideaa.
Kommentit
Lähetä kommentti