Kosmos, 2025, kovakantinen, 215 s.
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Keskeytysten arkistoa on vaikea luokitella miksikään muuksi, kuin nykykirjallisuudeksi ja kaunokirjallisuudeksi. Teos sisältää lyhyitä esseitä, lyhyitä novelleja, raapaletekstejä ja ehkä jopa päiväkirjatyyppistä pohdintaa ja näkemyksiä.
Takakansi kuvaa teosta mielestäni osuvasti: Lyhyistä kirjoituksista koostuva tekstikokoelma kutoo arjen banaliteetit kiinni kriittiseen yhteiskunta-analyysiin. Lopputuloksena on tekistilajeja yhdistävä kokonaisuus, luonnoslehtiö, joka kuvaa, mitä tapahtuu, kun antautuu keskeytyksille.
Kokoelmassa oli paljon sellaista, josta pidin sen enempää miettimättä. Mukana oli paljon myös sellaista, jota jouduin pureskelemaan ja pohtimaan paljonkin. Moni pätkä aiheutti hämmentyneen olon ja jätti pohtimaan tekstin tarkoitusta. Yhtä kaikki kokonaisuutena teos nostaa yhteiskunnallista ja kulttuurista ajankuvaa esiin. Ei kaunistellen vaan miettien raa’an rehellisesti.
Teoksesta päällimmäisenä haluaisin kuitenkin nostaa esille sen, miten teksteissä liikkuu kaksi täysin erilaista kirjoittajaa. On tietokirjallisuutta nokkelasti ja luontevasti kirjoittava Purokuru ja sitten on hetkiä, maailmaa ja sen menoa havainnoiva ja hämmästelevä Purokuru. Molempia kuitenkin yhdistää rehellisyys ja totuuden esiin nostaminen. Ja totuus on harvoin kaunista.
Kokonaisuutena Keskeytysten arkisto pohtii aikaa, ajan käyttöä, keskeytyksiä ja näiden kaiken merkitystä ihmiselle ja yhteiskunnalle. Aika on käsite, josta on vaikeaa saada kiinni ja eri tavoin katsottuna se saa hyvin erilaisia merkityksiä. Ihmisen voi keskeyttää monin eri tavoin ja monin eri vaikutuksin. Luettuani Purokurun teoksen, jäin itsekin pohtimaan ajan merkitystä eri tavoin kuin ennen. Keskeytyksen merkitys taas monesti riippuu siitä, mitä keskeytetään ja miksi.
En ollut ensin varma, pidinkö teoksesta vai en. Monet tekstit jäivät pyörimään ajatuksiini ja pakottivat minut ajattelemaan maailman menoa eri näkökulmista. Kansien väliin on kuitenkin koottu niin tietoa kuin hämmennystäkin, joka on kuin läpileikkaus ihmisyyteen, yhteisöllisyyteen ja näiden moniulotteisuuteen. Teos on kuin elämä itse, kaikki ei todellakaan ole kaunista, järkevää eikä kaikkea haluaisi esitellä sellaisenaan edes BFF:lle.
Purokurun teos ei sensuroi, vaan pohtii aikaa niin kauneuden, vaikutuksen kuin sen rumuudenkin läpi. Kukaan meistä ei halua muistella niitä rumia hetkiä, mutta yhtä kaikki ne ovat osa elämäämme. Työelämä joutuu ruodituksi myös keskeytysten ja ajan käytön kautta. Aina keskeytys ei ole huono asia, mutta miten pomon saisi uskomaan ajatuksen?
Kirjan lisään Satakirjastojen 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 20. Novelli- tai esseekokoelma. Teos on vähän molempia ja vähän vielä jotain muutakin.
Kommentit
Lähetä kommentti