Siirry pääsisältöön

Mirjami Sirén - Valhe ilman sanoja


Airepolis 3

Myllylahti, 2025, kovakantinen, 357 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Valhe ilman sanoja päättää huikean nuorten romaanitrilogian. Sarjan aloitti Kaupunki ilman koteja ja toinen osa on Huone ilman ovea. Pidän erityisen paljon tästä nimitrilogiasta, joka on leikkisä mutta samalla osuvasti kuvaa jokaisen teoksen sisältöä.

Airepolis-trilogia on dystooppinen tarina Airepoliksen kaupungista, jossa maailma on kovin erikoinen. Ihmiset laitetaan päivittäin luovuuskuutioihin, jotta uusia innovaatioita voisi syntyä. Toinen hallituksen suuri idea on liikkuvat ja vaihtuvat kodit. Ajatuksena on, että juurtunut ihminen ei ajattele niin luovasti, siksi siis joka ilta asukkaat menevät nukkumaan uuteen kotiin. 

Huh, huikean erilainen idea, joka imaisi minut otteeseensa alusta asti! Tästä eteenpäin juonipaljastuksia, joten jos aiemmat osat lukematta, palaa niihin ensin!


Valhe ilman sanoja jatkaa tarinaa jälleen siitä, mihin edellinen osa jäi. Sivi on edelleen vankina, mutta Kipinä ja Vanamo isänsä ja Valo-vauvan kanssa ovat kapinallisten yhdessä turvapaikassa majailemassa. Tällä kertaa kuitenkin mukana on myös Ania, joka on hallituksen johtajan tytär. Ania auttoi Kipinän ja Vanamon karkuun asiantuntijahallinnolta. Nyt on kuitenkin epäselvää, kauanko turvapaikka pysyy turvallisena.

Ja se päivä tulee, kun kapinalliset löydetään. Alkaa kiihkeä pakomatka ja kaikki kapinalliset ovat hengenvaarassa. Kapinalliset saavat apua yllättäviltä tahoilta ja vaikka kaikki kansa ei olekaan noussut kapinaan, on tyytymättömyys hallistukseen selvästi havaittavissa. Onnistuuko kuitenkaan Helene Parokin luoman järjestelmän kaataminen ja saako kukaan oikeasti olla vapaa?

Siis ihan huikea sarja ja ihan huikea päätös! Huh huh, voin kertoa, että taas oli monena iltana todella vaikeaa lopettaa lukeminen ajallaan, kun halusin tietää miten tarina jatkuu ja lopulta päättyy! Ja siis juonikuviot tässä viimeisessäkin osassa oli täysin ennalta arvaamattomia, pelkäsin koko ajan että kuka pettää tai puukottaa selkään!

Kirjan lisään Helmetin 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 23. Pidät kirjan nimestä. Pidän kaikista sarjan osien nimistä, niiden kokonaisuudesta sekä leikillisyydestä. Samalla ne ovat niin osiaan kuvaavia ja upea jatkumo. Vau!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista