Siirry pääsisältöön

Elina Piispanen - Liian kiltti Kaino


Lector, 2025, kovakantinen, 32 s.

Kuvittanut Siigri Aaltonen

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjan tarinan voi näin aikuisena jo miltei päätellä nimestä, joten en itse tästä innostunut. Lapseni kuitenkin ihastui niin nimeen kuin kansikuvaan ja tarinan luin hänelle ääneen.

On hyvä asia, että kirja meillä luettiin, sillä aihe on tärkeä. On hienoa, lapsille kirjoitetaan mitä moninaisemmin nykyään tarinoita vaikeista aiheista. Tämäkin teos käsittelee lapsentajuisesti vanhempien avioeroa ja sitä, millaisia käytösoireita se voi lapsessa aiheuttaa. Myös aikuistenkin on välillä hyvä kerrata asioita lapsen näkökulmasta.

Ninnu on tokaluokkalainen ja ystävänsä Raunin kanssa huomaa ensimmäisenä koulupäivänä uuden tytön, jota ei ole ennen koulun pihalla näkynyt. Kun oppitunti alkaa, rehtori saattaa tuon tytön heidän luokkaansa. Uusi tyttö on Kaino ja hyvin nopeasti hän sujahtaa porukkaan mukaan. Kaino on todella mukava kaikille, joten hän saa helposti ystäviä.

Ninnusta, Raunista ja Kainosta tulee nopeasti ystävykset, jotka leikkivät yhdessä. Kaino on mukava, mutta toisinaan kyllä liiankin mukava. Raunia alkaa ärsyttää, kun Kainolle käy aina kaikki ja kummalliselta se Ninnustakin tuntuu. Miksi Kaino ei koskaan kerro mitä itse haluaa? Pian loputtomalle kiltteydelle löytyy syykin, joka on Ninnun mielestä aika surullinen. Kun Ninnu saa tietää mitä Kainon elämässä on meneillään, on asiasta onneksi helppoa yhdessä puhua.

Tarina oli suloinen ja huomasin lapseni pystyvän samaistumaan siihen mainiosti. Hänkin on joutunut kokemaan vanhempien avioeron, joten uskon Kainon hahmon herättäneen hänessä paljon tunteita. Tarina on myös hyvä muistutus meille aikuisille, että aina pahoinvointi ei näy käytösongelmina, vaan voikin esiintyä liian hyvänä käytöksenä tai varovaisuutena. Samoin siitä, että vanhempien ero koskettaa aina myös lasta.

Liian kiltti Kaino on toimiva kirja esimerkiksi avioeroperheisiin tai varhaiskasvatukseen. Liian kilttejä lapsia löytyy varmasti myös ilman avioeroakin, joten sekin on asia, joka on hyvä käydä lasten kanssa läpi. Muistan omastakin lapsuudestani erään luokkakaverin, jonka tulkitsin olevan jotenkin vaikeassa elämäntilanteessa, koska hän oli niin kiltti. Liian kiltit lapset joutuvat usein myös kiusaamisen kohteeksi.

Kirjan lisään Uudenmaan kirjastojen lukuhaasteeseen, kohtaan 9. Lue kirja, jonka nimessä on kolme sanaa. Pongasin tämän Uudenmaan kirjastojen lukuhaasteen viimeksi omasta kirjastostani ja nyt sainkin siihen heti ensimmäisen kohdan täytettyä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Brynne Weaver - Teurastaja & Mustarastas

Murhanhimo 1 Otava, 2025, kovakantinen, 313 s. Suomentanut Elina Koskelin Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta omasta pyynnöstäni. Kiinnostuin kirjasta nimen ja kansikuvan perusteella, samoin olen jo pitkään ollut utelias dark romance -genrestä. Ja eroottiset kohtaukset kirjoissa on välillä plussaa. Sloane Sutherland on saanut FBI:lta taiteilijanimen Ristilukki. Nimi juontuu erikoisista verkoista, joita Sloane punoo murhapaikoilleen. Viimeisin murha on mennyt pahasti pieleen, sillä Sloane on onnistunut lukitsemaan itsensä vankityrmään. Onneksi paikalle sattuu Bostonin Teurastaja. Ristilukki ja Teurastaja löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja haastavat toisensa vuotuiseen veriseen murhapeliin. Kummallakin on tavoitteena voittaa peli, mutta lämpiävät tunteet sotkevat mittelön pahasti. Luvassa on siis runsaalla chilillä maustettua kaaosta, väristyksiä ja pikimustaa huumoria.  Omaan makuuni tarina oli ihan luettava, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan ollut ihan minua varten....

Hae tästä blogista