Siirry pääsisältöön

Aivo Blum - Erikoiset eläimet 2


Lector, 2025, kovakantinen, 41 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Luin kirjan lapselleni ääneen ja on ihastuttavaa kuinka tiedonjanoinen lapsi minulla on! Olemme yhdessä lukeneet myös sarjan ensimmäisen osan, sen arvostelu löytyy täältä.

Kaava on sama, kuin ensimmäisessäkin osassa. 10 erikoisempaa eläintä, joista minä tiesin kolme. Lopuista en ollut kuullutkaan. Näiden eläinten äärellä vietettiin parikin iltaa hämmästellen, kummastellen ja ihastellen. Aivan ehdottomasti jälleen esitän toiveen, että tätä meillä halutaan lukea lisää! Lapsi on näistä innostunut ja niin myös minäkin!

Haluan antaa ison kehun ja kiitoksen kirjan kirjoittajalle ja koko tekijäryhmälle. Näitä lasten tietokirjoja pitäisi tuottaa Suomeen paaaaljon enemmän! Toiseksi, arvostan suuresti sitä, että edellisestä kirjasta antamani palaute on selvästi vastaanotettu. Mainitsin, että kirjoitusvirheet tietokirjassa heikentävät sen uskottavuutta. Nyt en löytänyt yhtäkään! Ja edellisessä arvostelussani sanoin myös, että tarkistelin faktoja tämän uskottavuusongelman vuoksi, nyt en kokenut tälle mitään tarvetta.

Kirjan etusivulla kerrotaan, että 2022 eläinlajeja tunnettiin yli 2 miljoonaa. Maapallolla on arvioitu olevan n. 7,77 miljoonaa eläinlajia, joista suurin osa on siis vielä löytymättä. Ei ole ihme, että mitä erikoisimpia eläinlajeja on siis mahdollista tämänkin sarjan kirjoissa esitellä. Tuntemistamme lajeista monilla on ihmeellisiä ja omituisiakin kykyjä tai vähintään ne ovat erikoisen näköisiä.

Oletko sinä kuullut silmälasilangurista tai saigasta? Entä tiesitkö, että muurahaiskävyt ovat oikeasti eläimiä? Leijonakuninkaasta tuttu Bumba on pahkasika, mutta mitä oikeasti tiedät pahkasioista? Tiesitkö, että nimestään huolimatta kultapandojen lähisukulaiset löytyvät pesukarhuista? Entä oletko kuullut joutsenen lisäksi toisestakin linnusta, jolla on koko elämänsä vain yksi kumppani?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastaus tuoreesta Blumin kirjasta, Erikoiset eläimet 2. Suosittelen lämpimästi niin tätä kuin ensimmäistäkin osaa. Unohdetaan ne kirjoitusvirheet, sillä se ei tätä oppimisen ja hämmästelyn iloa oikeasti heikennä! Näitä me haluamme lisää, kiitos!!

Kirjan lisään Heili-kirjastojen 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 5. Uusi lasten tietokirja


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista