Sirkku Passinen - Karhunpesä

Vaiettu totuus lastenkodissa tapahtuneista vääryyksistä

Momentum, 2024, pehmeäkantinen, 307 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Työskentelen itse päivätyössäni sosiaalialalla, joten kaikki työhöni liittyvä kirjallisuus aina kiinnostaa. En ole itse työskennellyt lastensuojelun puolella enkä lasten kanssa ylipäätään, joten sinältään tämä oli minulle uutta aluetta myös ammatillisesti.

Passinen on kirjoittanut omasta kokemuksestaan sosiaalityöntekijänä eräässä lastenkodissa 1989-1992 sekä sen jälkeen myös työstään saman paikkakunnan sosiaalitoimistossa. Teos on myös kirjoitettu ihaitavasti ammattilaisuus säilyttäen, kertoen faktat ja tosiasiat, mutta ei huonoilla puolilla mässäillen. Passinen myös ihailtavasti pohtii omaa osuuttaan asiaan. Miksi ei aiemmin tehnyt ilmoitusta tai nostanut ongelmia esille. Miksi ei tehnyt niin tai toiminut näin.

Olen itse ammatiltani sosionomi, eli pykälää alempana koulutukseltani. Työskentelen aikuisten mielenterveyskuntoutujien kanssa. Teen itsekin ohjaajan työtä ja pystyn hyvin hahmottamaan Passisen kertomien tilanteiden vaikeuden. Ohjaajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia tietyistä asioista ja että ne toteutuvat, mutta samaan aikaan asiakkaalla on täysi itsemääräämisoikeus. Alaikäisten kohdalla tämä on vielä häilyvämpää, koska alaikäinen ei voi olla vastuussa itsestään.

Ymmärrän hyvin myös, että monesti ohjaajan rooli on haastava ja on vaikeaa pysyä asiallisena ja ammatillisena. Jos asiakasta kehotetaan ja muistutetaan ja ohjataan, mutta tämä tekee toisin kaikesta huolimatta on hirveän helppoa nostaa kädet ylös ja todeta yrittäneensä. Ja kun on annettu tietyt aikataulut esimerkiksi ruokailuille, on todella helppoa vedota siihen, ettei ole ruoka-aika. Ammattilaisen kuitenkin pitäisi muistaa näissä kohtia velvollisuutensa, se todellinen syy miksi työtään tekee.

Aluksi luin Passisen tarinaa odotellen paljon kammottavampia tarinoita. Onneksi mitään aivan silmittömän kammottavaa ei tässä kuitenkaan tapahdu, mutta luettuani koko tarinan, olen ehdottomasti samaa mieltä Passisen kanssa. Vakavia virheitä on sattunut ja näihin todellakin olisi pitänyt puuttua, viimeistään Passisen kirjoittaman kanteen myötä. Jos ajattelisin samanlaista kohtelua lapselleni, sydämeni itkisi verta moisen kiduttamisen edessä. Onneksi kyseinen laitos on lopetettu ja voin vain toivoa ja rukoilla, että nykyään tilanne on parempi kaikissa muissa lastenkodeissa ja lastensuojelun paikoissa.

Tunnistan myös hyvin Passisen kertoman vaikenemisen kulttuurin ja hyväveli-verkoston. Uskon, että Passinen on ollut vaikeassa paikassa ja ihailen sitä, että hän on päättänyt taistella tuulimyllyjä vastaan. Suomalainen työkulttuuri on ylipäätään aika pitkälti Passisen kuvailemaa vaikenemisen kulttuuria. Jos on ongelmia, selvitetään ne itse, ei niistä tehdä muiden ongelmaa eikä varsinkaan huudella ulkopuolisille. Ja jos yritätkin, aina joku tuntee jonkun ja lopulta olet vain itse riidanhaastaja. Valtakaan harvoin työpaikoilla on siellä, missä sen kuuluisi olla.

Passisen Karhunpesä on kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos, joka kannattaa lukea. Passisen kerronta oli miellyttävää ja kiinnostavaa luettavaa. Pidin eritoten siitä, miten Passinen yhdisteli omaa ammattitaitoaan sosiaalityöntekijänä omaan pohdintaansa ja peilasi sitä kuvailemiinsa tilanteisiin. En itse olisi pystynyt kirjoittamaan teosta näin neutraalisti, antamatta omien mielipideineni ja tunteideni kuulua tekstissä.

Kiehtovaa oli myös Passisen tapa vertailla ja yhdistää Neuvostoliiton ajan politiikkaa ja sen vaikutuksia kerrottuihin tilanteisiin ja asioihin. Kun jokin teko tai tapahtuma laitetaan isompaan mittakaavaan, se saa ihan toisenlaisen perspektiivin ja tekee ymmärrettävämmäksi, miksi Passinen halusi "aloittaa sodan", vaikka olisi voinut vain olla hiljaa. Onneksi kaikki eivät kunnioita vaikenemisen kulttuuria, koska vain asiat käsittelemällä ne voivat muuttua. 

Lisään kirjan Helmetin 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 9. Kirjassa on konflikti. Sirkku yrittää kovasti välttää kyllä konfliktia, mutta koska puhe ei auta, hän tekee työpaikastaan kanteen oman työpaikkansa toiminnasta. Tästä hän saa itse kuraa niskaansa ja lopulta hänet ajetaan ulos omasta työstään. Konfliktia kerrakseen. Myös muita konflikteja kirja on täynnä.