Siirry pääsisältöön

Harri István Mäki - Papa Hem ja savannin jääkarhu

 


Lector, 2024, kovakantinen, 60 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Meillä lapsi on jo kuin kala vedessä tässä minun kirjabloggaajan elämässäni. Asiantuntevasti hän avaa kirjapaketin, kääntelee kirjaa ja toteaa, että ”tää on taas sen saman kustantajan, kun tässä on näitä Harrin piirrustuksia”. Lapsi ilahtuu kovasti, kun kerron, että kirja on myös Harrin kirjoittama tarina kuvituksen lisäksi.

Papa Hem ja kullunkurinen taiteilijajengi asustelee ratikassa ja kerääntyvät juuri kaikki lukemaan postia. Kalkkunaveljekset saavat kotipuolesta kirjeen, jossa pyydetään kiireesti apua, koska Jääkarhu on kadonnut. Koko porukka päättää tietenkin matkustaa Voihkivan rupikonnan savannille auttamaan etsinnöissä. Matkan varrella jengi ehtii tavata mitä eriskummallisempaa väkeä saaden monta uutta ystävää.

Tapojeni mukaisesti luen tarinan lapselle ääneen ja pyydän lopuksi mielipidettä. Tässä arviointihommassa lapsi alkaa kohta olla mainio apulainen. Hänen kommenttinsa kirjasta: ”Tää oli mukava kirja. Hahmot oli tosi hauskoja, tarinakin oli hyvä. Välillä kylläkin oli vähän vaikeeta pysyä tarinassa kartalla, mutta muuten tää oli tosi kiva kirja!”. Ja kun yhdessä pohdimme, miksi kirjassa oli vaikeaa pysyä mukana, totesimme, että paikoin tapahtuu tosi paljon tosi nopeasti ja sitten tarina saattaa harpata. Toisin sanoen tapahtumien rytmivaihtelussa on välillä vaikeaa pysyä mukana.

Edellä mainittu ei ei lukukokemusta haitttaa, sillä kirjassa voi aina palata taaksepäin. Muutama kohta luettiinkin uudestaan ja selvitettiin, että mitä niissä oikein tapahtui. Tämän jälkeen tarinaa pääsi jatkamaan. Toisaalta on ihan hyvä, että välillä lukijan tarkkaavaisuutta hieman herätellään. Lopputuloksena oli kuitenkin miellyttävä lukukokemus meille molemmille. Yksi asia minua ja lastani jäi kovasti harmittamaan. Kirjan kuvituksista löytyy harvahammas apina, jonka olisimme toivoneet pääsevän myös tarinaan mukaan, mutta niin ei käynyt. Ehkä harvahammas apina on hahmo jossakin tulevassa Mäen kirjassa!

Lisään kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2025, kohtaan 5. Kirjassa on ystävyyttä yli rajojen. Tässä seikkaillaan pitkäkin matka maailmalla, ja silti sieltä löytyy vanhoja ystäviä sekä uusia tuttavuuksia. Jopa yli elämän ja kuoleman rajan muumioiden muodossa.

Olenkin jo monta kertaa maininnut, että meillä pidetään Mäen kuvituksesta. Jälleen kerran kuvitus teki lapseen vaikutuksen, välillä kummastuttamalla ja välillä naurattamalla. Sopii hyvin itse lukevalle tai iltalukemiseksi n. 5-vuotiaasta ylöspäin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista