Lynn Messina - Kohtalokas kihlaus

 

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee 4

Aula & CO, 2024, kovakantinen, 276 s.

Suomentanut Meri Kapari

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Jo neljäs lumoavan ihastuttava osa tähän cozy crime-genren sarjaan! Yleensä en lue dekkareita tai rikoskirjallisuutta, mutta tässä sarjassa on jotain ihastuttavaa. Kirjasarja yhdistää näppärästi ja lukijaa viihdyttävästi dekkarit, historialliset romaanit sekä romanttisen kirjallisuuden.

Sherlock Holmesin kaltaista nokkeluutta, terävää kieltä ja hyvää huumoria edustava Beatrice Hyde-Clare on yksinkertaisesti ihastuttava hahmo! Ihastuin sarjaan jo heti ensimmäisestä osasta lähtien ja vieläkin se jaksaa minua viihdyttää. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Aiemmat osat ovat Murha paremmissa piireissä, Jadetikarin arvoitus sekä Murhatun rakastajan tapaus.

Jatko sisältää juonipaljastuksia aiemmista osista, joten palaa niihin, jos ovat vielä lukematta.

Bea on ajautunut vahingossa kahdesti murhan keskelle ja kerran häntä on pyydetty selvittämään yksi murha. Edellinen osa huipentui vihdoinkin herttua Kesgraven kosintaan ja yhtäkkiä Beasta on tullut seurapiirien kuumin puheenaihe. Bean on vaikeaa kuitenkaan uskoa kosintaa todeksi, todennäköisesti herttua tajuaa pian erheensä ja peruuttaa koko julistuksensa. Paine tuntuu sietämättömältä, joten Bean on pakko saada muuta ajateltavaa.

Onneksi Bea muistaa, että lady Abercombiella oli hänelle mysteeri ratkaistavaksi. Kun Bea menee tarjoamaan apuaan, ladya kiinnostaa enemmän kihlaus ja herttuan esittämä kosinta. Lopulta Bea saa kiskottua ladylta vastauksia, huomaten olevansa pian tiiviisti tutkimassa kaksikymmentä vuotta vanhaa tapausta. Lady Abercombie on vakuuttunut, että Bean vanhempien kuolema ei ollutkaan vahinko, vaan murha.

Paljon enempää tästä teoksesta ei voikaan sanoa pilaamatta lukunautintoa muilta. Huikean sarjan yhtä huikea jatko-osa. Eräs huomio, jonka tajusin viimeinkin, vaikka näitä teoksia olen kolme lukenut aiemminkin. Beaa pidetään seurapiireissä (sekä erityisesti perheensä sisällä) aina vääränlaisena, aina liian vähänä ja riittämättömänä. Se raastaa minua lukijana, ja vasta nyt neljännessä osassa tajusin syyn.

Tuo tukahduttava epäreiluuden tunne oli juuri se, jonka vuoksi päätin itse jo pienenä antaa täydet piut ja paut yrittää miellyttää muita ulkonäölläni, sisustuksellani tai omaisuudellani. Olen aina ollut vääränlainen ulkonäöllisesti, tyylillisesti, mielenkiinnon kohteiltani tai omaisuudeltani. Lakkasin jo varsin pienenä pyrkimästä muiden hyväksynnän piiriin, vaan päätin olla itseni, kelpaan tai en. Näin jälkikäteen se on iso osa identiteettiäni. Tämä pintaliitelyn ihailu ja seurapiirien oikkujen noudattaminen nosti tämän minussa jälleen pinnalle, mutta en kyllä kadu edes yhtään!