Tällä hetkellä fiilistäni kuvaa yksinkertainen sana VAU kaikista parhaiten. Kun aloitin kirjablogini 4/2021 tarkoitukseni oli tehdä lukemistani näkyväksi. Ystäväpiirissäni ei ole paljoakaan ihmisiä, jotka lukisivat säännöllisesti. Kaipasin mahdollisuutta antaa vinkkejä niistä upeista lukukokemuksista, jotka ovat tehneet itseeni vaikutuksen.
Nyt kolme vuotta myöhemmin blogistani on tullut lukupäiväkirjatyylisen tekemisen sijaan jokapäiväinen harrastusprojekti. Jos ei tekstiä tuottamalla, niin vähintään lukemalla ja suunnittelemalla. Olen kehittynyt valtavasti tekstin tuottajana, kuvaajana (vaikka tämä kaipaa yhä kehitystä…) ja kaikenlaisen jutunaiheen ideoijana.
Aloitin kirjoitus- ja arvosteluhommat myös ihan ammattilaisena vuoden alusta. Aloitin Kirjamaa.fi -sivustolla toimittajana. Siellä pyrin kirjoittamaan enemmän toimittajana, en niinkään Lukutoukkana. Usein kuitenkin huomaan näiden olevan nykyään yhtä ja samaa. Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi teen Kirjamaassa myös kehitys-, markkinointi- ja toimitustyötä. Toimituksella tarkoitan muiden tekstien oikolukemista ja muokkausta julkaisukuntoon.
Vuosi on ollut äärettömän kiireinen, hieman raskaskin. Päivätyö, toimittajatyö, blogiprojekti sekä siihen päälle vielä lapsiperheen arki. Päivätyössäni vähensin 80%:n työaikaan, jotta ehdin kaiken. Raskaudesta ja kiireestä huolimatta koen, että tämä vuosi on ollut äärettömän antoisa, täynnä kokemuksia, kohtaamisia ja tapahtumia, jotka ovat tehneet kaikesta urakoinnin arvoista. Ja kaikesta huolimatta, ehdin tehdä tänä vuonna uuden henkilökohtaisen lukuennätyksen!
Viime vuonna luin huimat 169 kirjaa, tänä vuonna korotin määrän 198 kirjaan! Korotin luettujen sivujen määrää 10 000 sivulla, joita kertyi tänä vuonna 35 439! Äänikirjoja ehdin kuunnella vain 23, reilut 10 000 minuuttia eli miltei 178h. Tähän suurin syy on päivätyön vähentäminen, koska kuuntelen äänikirjoja pääasiassa työmatkoilla. Tästä voinkin tehdä yhteenvetona, että tänä vuonna olen ollut noin 170 tuntia auton ratissa.
Lukemistani sivuista miltei 10 000 sivua on ollut sarjakuvia tai mangaa. Lapselle ääneen luettujen kirjojen määrä on lisääntynyt myös, 26 kirjaa korotin 41 kpl. Sivumäärä on kuitenkin pysynyt miltei samana, reilu 3000 sivua ääneen luettuna. Tietokirjojen määrä lisääntyi, viime vuonna vain 9, tänä vuonna 15. Runokirjoja puolestaan oli viime vuonna 7, tänä vuonna vain 3. Kesken jätin vain yhden kirjan tänä vuonna. Edelleenkään en laske äänikirjoja tähän, koska niiden kuuntelu vaatii edelleen tietynlaisen lukijan, rytmin, äänen ja tähtien asennon, jotta pystyn kuuntelemaan keskittyneesti.
Lukuhaasteita täytin tänä vuonna jälleen innoissani ja yllättävän menestyneesti!
Osallistuin tänä vuonna 6:n lukuhaasteeseen, joista 4 sain täyteen. Tässä lopputulokset niistä:
- Helmet 2024 lukuhaaste 50/50
- Heili-kirjastojen 2024 lukuhaaste 23/25
- Seinäjoen kaupunginkirjaston 2024 lukuhaaste 30/30
- Satakirjastojen 2024 lukuhaaste 31/31
- Pohjoinen lukuhaaste 2024 19/25
- Kurikan kirjaston 2024 Lukuhaastet 30/30
Yhteenvetona
sanoisin, että lukuvuoteni on ollut menestys! Olen tänä vuonna
ehtinyt myös useampaan kirjatapahtumaan. Erityiskiitoksen tästä
ansaitsee ehdottomasti perheeni, joka on ollut mukana
mahdollistamassa, tukemassa ja kannustamassa minua. Lisäksi
ymmmärrystä ja hermoa heiltä on vaadittu! Koen olevani onnellinen,
kun intohimoni kirjoihin ymmärretään myös perhepiirissäni.
Joulu- ja syntymäpäivälahjat olivat tänä vuonna pullollaan
kirjoja ja kirjateemaa.
Haluan myös antaa vielä isot kiitokset jokaiselle kustantamolle, kirjailijalle ja tapahtumanjärjestäjälle sekä kaikille kirjojen eteen töitä tekeville. En unohda kuvittajia, kääntäjiä enkä toimitustyötä tekeviä. Jokaikinen ihminen, joka on mahdollistanut laadukkaiden kirjojen olemassaolon, ansaitsee kiitoksen!
Kiitos myös jokaiselle blogiani lukevalle. Vaikka aloitin tekemään tätä vain itseäni varten, on matkani ollut huomattavasti mukavampi ja antoisampi, kun tiedän lukuvinkkieni saavan myös vastaanottajia. Kiitos myös somekanavieni seuraajille. En koskaan ole pitänyt itseäni someihmisenä, mutta erityisesti instagramin Kirjagramista on tullut minulle mieluisa, hieman jopa yhteisöllinenkin somekanava.
Kiitos kiitos ja kiitos! Onnea ja menestystä tulevalle vuodelle ja ennen kaikkea valtavasti lukuiloa ja nautintoa jokaiselle!
Onpa sulla ollu kyllä mahtava lukuvuosi! <3
VastaaPoista