Siirry pääsisältöön

Juha-Pekka Koskinen - Likainen totuus

 


Aviador, 2024, kovakantinen, 205 s.

Luin ensimmäisen osan tätä nuorten trilogiaa, kun se ilmestyi. Myös jatko-osa oli aivan pakko saada! Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Ensimmäinen osa Puhdas valhe ilmestyi viime vuonna ja loppui melkoisen dramaattisesti. Toinen osa on itsenäinen jatko-osa, eikä edellytä ensimmäisen osan lukemista, mutta suosittelen. Se antaa tälle teokselle paljon enemmän syvyyttä kertomalla koko taustatarinan.

Jos siis ensimmäisen osan haluat lukea, suosittelen palaamaan siihen! Toisen osan esittely tästä eteenpäin väkisinkin pilaa ensimmäisen osan lukunautinnon spoilereilla, joten ei kannata jatkaa pidemmälle, ensimmäisen osan arvostelun voit lukea ylempänä olevasta linkistä.

Puhdas valhe päättyi dramaattisesti ja antoi kuvan, että Phoboksen nelosten vihdoin päästyä matkalle, jokin menee pieleen ja Vitkon huudoista voi päätellä, että raketti on räjähtämässä. Toinen osa jatkuu tästä hetkestä ja paljastaa kaiken olevan kuitenkin hyvin, lukuun ottamatta sitä, että Vitkolle matkan paineet olivat liikaa. Hänet täytyy rauhoittaa matkan ajaksi. Muuten matka sujuu ongelmitta ja seurue keskittyy vahvistamaan lihaksiaan, jotta he kestävät Maan painoovoiman.

Seurue laskeutuu Maahan, ja myös Phoboksen nelosille selviää, että Max on ollut koko ajan oikeassa ja heille on valehdeltu koko elämänsä ajan. Maa on puhdas, asuinkelpoinen ja täynnä tutkittavaa. Pian joukko törmääkin Maan asukkaisiin ja alkaa näyttää siltä, ettei Maa ole kovin turvallinen paikka. Erinäiset löydökset osoittavat, että jotain omituista on tapahtunut 3000 vuotta sitten. Kun vastaan tulee muitakin marsilaisia, on täysin mahdotonta sanoa enää, kuka puhuu totta ja kuka valehtelee.

Puhdas valhe oli kiehtova scifiteos, joka sijoittui Marsiin. Likainen totuus on ehkä vielä kiehtovampi, koska se sijoittuu scifinäkökulmasta Maahan. En ole koskaan itse ajatellut, miten vaikeaa olisi joltakin muulta planeetalta tulla muukalaisena Maahan, mutta Koskinen on upeasti kirjoittanut auki painovoiman vaikutusten erot meillä ja muualla. Samoin Koskinen on hyvin spekuloinut, miten ihminen (tai alien), joka ei ole koskaan käynyt maassa voisi suhtautua hyönteisiin, kasvustoon ja eläimiin planeetallamme.

Trilogia on suunnattu nuorille lukijoille, mutta kattavan taustoihin perehtymisen ansiosta sarja on kiehtovaa luettavaa myös aikuiselle. Koskinen lienee tunnetumpi kirjoittamistaan dekkareista, joita en itse ole lukenut. Näiden kahden lukemani nuorten kirjan pohjalta voin kuitenkin päätellä, että Koskinen näkee todella paljon vaivaa kirjoittamiensa teosten eteen ja on älykäs ja lahjakas kirjailija. Suosittelen lämpimästi tätä sarjaa niin nuorille kuin aikuisillekin lukijoille!

Kirjan lisään Kurikan kirjaston Lukuhaastet 2024, kohtaan 4. Kirja perhe-elämän moninaisuudesta. Yksi Phoboksen nelosista on orpo ja toinenkin joutunut elämään ilman isää, mielenterveysongelmien kanssa painivan äidin kanssa. Nämä eivät ole teoksessa isossa roolissa, mutta käyvät ilmi kumminkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista