Siirry pääsisältöön

Becky Chambers - Veisu luonnonkoneille


 Munkki ja robotti 1

Hertta, 2024, kovakantinen, 176 s.

(A psalm for the Wild-Built, Monk and Robot 1, 2021)

Suomentanut Kaisa Ranta

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Odotukset tämän teoksen suhteen olivat korkealla, sillä Hertta Kustannus on aiemmin julkaissut Murhabotin päiväkirjoja, joita rakastan. Jos siis kustantamo on päättänyt julkaista myös toisen kirjasarjan (duologia), jossa on robotti, on sen pakko olla hyvä!

Hugo-palkittu teos oli ehdolla myös Nebula- ja Locus-palkinnoille. Duologian toinen osa Ylistys kainolatvoille voitti Locus-palkinnon. Genreltään sarja edustaa hyvän mielen scifiä, hopepunkia. Muukin Chambersin tuotanto on ollut ehdolla tai voittanut palkintoja. Chambers on syntynyt 3.5.1985 ja on amerikkailainen science fiction -kirjailija. Chambers on opiskellut teatteritaidetta San Franciscon yliopistossa, työskennellyt teatterissa ja asuu Californiassa vaimonsa kanssa.

Kun aloitin lukemisen, olin ensin pettynyt. Jo prologissa kerrotaan, kuinka robotit ovat jättäneet ihmiset ja siirtyneet oleskelemaan omaan rauhaansa, kauas ihmisistä. Päähenkilö Dex on munkki, joka kiertää kärryjensä kanssa tarjoamassa ihmisille teetä, sympatiaa ja hengähdyshetkiä. Okei, ei tämä huonolta kuulosta, ajattelen tässä kohtaa. Mutta missä on jo sarjan nimessä mainittu robotti?

Dex kokee, että elämästä puuttuu jotain. Jo ajatus matkaamisesta seuraavaan kylään ja taas saman työn aloittamisesta tuntuu loputtoman raskaalta. Aikansa painittuaan tämän tunteen ja järkensä kanssa, päätyy Dex lähtemään raja-alueille, erämaahan. Pian hän tapaakin omituisen robotin, Kirjotäplänukakaksen. Ensin Dex on kovin ärsyyntynyt seuraan tuppautuvasta häiriötekijästä, mutta samaan aikaan kiinnostus kadonneisiin robotteihin houkuttelee jatkamaan matkaa yhdessä.

Vaikka aluksi olin pettynyt, takakannen sulkiessani voin tuntea jälleen vain hiljaista kiitollisuutta Hertta Kustannusta kohtaan! Miten ihastuttavan tarinan he ovat jälleen löytäneet ja suomentaneet! Tällaiset kirjat on juuri se syy, miksi rakastan lukemista! Tätä tunnetta ei pysty yksikään elokuva tarjoamaan!

Teos on todellakin hyvän mielen scifiä! Ihmisyyttä, maailmaa ja elämää katsottuna scifin kautta. Se tarjoaa niin erilaisen lähestymiskulman ja Chambers on onnistunut kirjoittamaan ajatuksia herättävän ja sydäntä lämmittävän tarinan. Sävyltään teos on täysin erilainen kuin Murhabotti, mutta ehdottomasti yhtä ihastuttava! Teos näkee ihmisyyden myös todella erilaisesta näkökulmasta, mutta resonoi yhtä lailla sieluuni asti!

Duologian toinen osa Ylistys kainolatvoille ilmestyy Hertta Kustannukselta kesäkuussa 2025. En todellakaan malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan kaksikon tarinan loppuun! Erittäin vaikuttava teos, joka sopii luettavaksi myös scifiä vieroksuvalle lukijalle. Teos kirjaimeillisesti on hyvän mielen teos, jonka lukemisen jälkeen maailma tuntuu paremmalta paikalta!

Lopuksi haluan lainata kirjasta vielä palan suosikkikohdastani, jossa munkki ja robotti keskustelevat ihmisistä, roboteista ja elämän tarkoituksesta:

Miksi siis tahdot niin kiihkeästi tarkoituksen itsellesi? Tarkoituksen, jota etsit epätoivoisesti ja jota ilman kärsit? Jos ymmärrät, että robottien tarkoituksettomuus – se että kieltäydyimme teidän antamastanne tarkoituksesta – on älyllisen kypsyytemme kruunu, miksi uhraat niin paljon energiaa etsimällä päinvastaista?”


Lähteet:

https://en.wikipedia.org/wiki/Becky_Chambers

https://www.herttakustannus.fi/tuote/ylistys-kainolatvoille-munkki-ja-robotti-2

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista