Siirry pääsisältöön

Axel Åhman - Salakuljettajan aarre

 


S & S, 2024, kovakantinen, 184 s.

Kuvittanut Ola Skogäng

Suomentanut Anu Koivunen

Sain kirjan arvostelukappaleena jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta säästin kirjan kuitenkin joulukalenterikirjaksi, jollaiseksi se on tarkoitettukin. Luin tarinan lapselleni ääneen, yksi luku per päivä. Välillä tarina kyllä kävi niin kiehtovaksi, että meillä molemmilla meinasi olla vaikeuksia odottaa seuraavaa päivää!

Oliver tulee Pauhusaarelle mummonsa luo kylään jo kaksi viikkoa ennen joulua. Aluksi Oliveria harmittaa ja suututtaa, koska hän haluaisi viettää aikaa vanhempiensa kanssa, joilla ei tunnu olevan häneen enää mitään mielenkiintoa. Pian kuitenkin Oliver hiippailee isoäidin ullakolle, vaikka se on kiellettyä. Sieltä löytyy salaperäisiä merikarttoja ja kiehtova, outo kompassi.

Kompassin johdattamana Oliver löytää salaperäisen venevajan, jossa kohtaa omituisen tummiin pukeutuneen pariskunnan, jotka puhuvat vielä kummallista kieltäkin. Ei ainakaan englantia! Aivan selviä pahiksia, jotka haluavat varastaa hänen kadonneen sukulaisensa veneen! Onneksi Oliver tapaa myös saarella asuvan Fannyn, joten jännittävään ja kiehtovaan seikkailuun ei tarvitse lähteä yksin. Samalla Oliver tutustuu sukunsa tarinaan, oppii uusia taitoja ja löytää uusia ihmissuhteita elämäänsä.

Tarina oli todella hyvä ja piti otteessaan niin minut kuin lapsenkin. Se oli jännittävä, mutta ei kuitenkaan liian jännittävä edes illalla luettavaksi. Joulukalenterina tarina toimii todella hyvin, se on pilkottu sopivan pituisiksi kappaleiksi, jotka jaksaa lukea ääneenkin yhdellä kertaa. Jokainen luku on myös tarpeeksi täynnä tapahtumia, että tylsää ei pääse tulemaan koko tarinan aikana kertaakaan. Malttia tässä kyllä välillä vaaditaan, sillä tarina koukuttaa!

Axel Åhman on 1993 Vöyrissä, Pohjamaalla syntynyt suomenruotsalainen kirjailija, koomikko ja toimittaja. Åhman kirjoittaa ruotsiksi. Ola Skogäng on syntynyt 1974, asuu Enköpingissä Ruotsissa. Skogäng on ruotsalainen kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä.

Kustantajan ikäsuositus kirjalle on 9-12 ja tämä on mielestäni hyvä suositus. Minä luin tätä ääneen pian 9 vuotta täyttävälle. Rohkeampi 7-8-vuotiaskin varmasti nauttii tästä, sillä paria jännää kohtaa lukuunottamatta kirja ei kuitenkaan ollut pelottava. 

Kirjan lisään Helmetin 2025 lukuhaasteeseen, kohtaan 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon. Tämä tapahtuu merkittävämmin kirjassa menneessä ajassa, mutta myös tässä hetkessä yksi kirjan pahiksista joutuu haaksirikkoon ja miltei hukkuu.


Lähteet:

https://sv.wikipedia.org/wiki/Ola_Skog%C3%A4ng

https://sv.wikipedia.org/wiki/Axel_%C3%85hman

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista