Books on Demand, 2024, pehmeäkantinen, 234 s.
Viimeinen taistelu jatkaa tarinaa siitä, mihin Sydänten taistelu jäi. Jatko-osan voisi melkeimpä lukea yksittäisenä kirjana, sillä kaikki tärkein tulee ymmärretyksi, vaikka ensimmäistä ei olisi lukenut. Suosittelen kuitenkin tarinan syvyyden vuoksi, että lukisit ensimmäisen osan ensin. Pystyt ymmärtämään päähenkilön tunnemaailmaa sekä klaanin valintoja paremmin. Loput tekstistäni sisältää juonipaljastuksia ensimmäisestä osastakin, joten palaa siihen ensin.
Soturikuningatar-sarja sijoittuu antiikin aikaan, aroille ja metsiin, klaanien taisteluun elintilasta ja vallasta. Naissoturi Audata johtaa omaa klaaniaan, mutta on menettänyt elämänsä suuren rakkauden, Heronin. Audatasta ei juuri nyt ole johtajaksi, suru on vielä liian raastavaa. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja joukkoja vahvistettava. Vihollisen uhka on liian todellinen, eikä Audatalla ole mahdollisuutta antaa milliäkään periksi Scolotain joukoille. Scolotain poika Deon tekee kuitenkin kaikkensa, jotta saisi Audatan omakseen ja klaanin liittymään omiin riveihinsä.
Viimeinen taistelu on vähän vähemmän historiallista kerrontaa ja enemmän juonikuvioita ja ihmissuhdedraamaa. Audatan selviytymistaistelua surusta ja ympäröivistä uhkista on yllättävän kiehtovaa lukea. Myös Deonin julma ja sairas juonittelu saa vuoroin ärsyyntymään ja vuoroin kauhistumaan ja ahdistumaan. Turhauduin myös moneen hahmoon, joilla ei ole minkäänlaista kunniantuntoa ja luottamusta omiin liittolaisiinsa.
Viimeinen taistelu sai oman kunniantuntoni, oikeudenmukaisuuteni ja sympatiani huutamaan. Paikoin koin riemua onnistumisista hahmojen kanssa, paikoin vihaa, raivoa ja inhoa näiden puolesta. Teoksen juoni on koukuttava ja se tempaisi minut mukaansa amatsonien linnoituksen maisemiin täysillä. Tarina on osoitus siitä, kuinka helposti ihmisiä pystyy manipuloimaan ja millasta tuhoa myrkyllinen ihmismieli voi saada aikaiseksi.
Myönnän olevani pahasti turhautunut ja ärsyyntynyt siitä, että kirja päättyi kuten se päättyi. Toivon todella, että kirjailija kirjoittaa vielä tarinalle jatkoa ja lopettaa Audatan kohtalon huomattavasti onnellisemmin. Inhoan sitä, kun kirja ei lopu onnellisesti, edes joten kuten. Tämä lopetus varsinkin jätti jonkin asteisen myötätuntoisen raivon kytemään sisuksiini ja toivon todella hahmoille parempaa loppua, vaikka ne fiktiivisiä ovatkin. Oli jatko mitä hyvänsä, kirjailijalta asian tarkistin ja tarinalle on jatkoa luvassa, onneksi!!
Yhtä kaikki, mainio jatko mainiolle aloitusosalle. Jälleen niitä omakustanteiden helmiä, jotka harmittavasti ovat jääneet vaille kustantajaa. Suosittelen lukemaan juonensa vuoksi, mutta historiallinen aika ja maailma ovat myös kiehtovia ja hyvin kirjoitettuja, vaikka jäävätkin tässä jatko-osassa hieman draamajuonen varjoon.
Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Kirjan lisään Seinäjoen kaupungin kirjaston 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 18. Pettymys. Pettymystä tuottaa klaanin ystävät, monet tapahtumat ja viitteitä on luvassa myös vähemmän onnistuneesta morsiamen kaappauksesta. Tai lähinnä pettymyksestä morsiameen, joka ei ole sitä mitä piti.
Mihin osaan antiikin maailmaa nämä sijoittuvat? Siitä voisi päätellä, kuinka paljon mukana on taustatyötä tutkitun historian parissa. Nimet vaikuttavat roomalais-kreikkalaisilta tai mahdollisesti barbaarikansojen nimiltä, jotka on kuitenkin kirjoitettu roomalaisittain.
VastaaPoistaEn osaa kyllä yhtään tarkemmin sanoa, enempää tietoa ei ole tarjolla. Antiikin aikaan, paimentolaiskansojen elämään. Täytyypä asiasta kysyä tarkentavaa kysymystä kirjailijalta itseltään :)
VastaaPoistaKysyin kirjailijalta, ja alla kopiotuna hänen koko vastauksensa:
VastaaPoistaKirjan merkittävimpänä lähteenä on käytetty Adrienne Mayorin "The Amazons. Lives & Legends of Warrior Women Across the Ancient World", jota voi suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille. Sieltä mukaan on poimittu mahdollisimman monta aitoa historiallista yksityiskohtaa. Antiikin ajan paimentolaisheimot mahtuvat yleensä yleiskäsitteen skyyttalaiset (Scythians) alle. Skyyttalaisia tavattiin Siperiasta Turkkiin ja sieltä Kiinan asti, joten paimentolaisheimoihin mahtui monta omaa kulttuuripiirrettä kielineen. Yhteistä heille oli sukupuolten tasa-arvoisuus ja naisten toimiminen sotureina. Aikajana skyyttalaisten olemassa ololle on pitkä aina antiikin kreikkaa edeltävästä ajasta roomalaisiin asti ja jopa keski-ajalla saattoi törmätä naissotureihin sopivassa maailmankolkassa. Paimentolaisheimot eivät itse jättäneet mitään kirjoitettua historiaa, joten hyvin paljon meidän tiedoistamme tulee nimenomaan kreikkalaisilta ja heiltä jääneistä kirjallisista lähteistä. Näin ollen tiedossa olevat amatsonien nimet ovat kohdanneet hyvin usein kreikkalaistumisen. Kirjoittajana olen myös käyttänyt omia makumieltymyksiäni nimien valinnassa, joten kirjan nimivalikoimaan mahtuu mukaan myös aitoja kreikkalaisia nimiä ilman kytköksiä naissotureihin. Skyyttalaisten miesten nimiä meillä ei juuri tiedossa ole muutamia lukuun ottamatta (Scolotai, Scyles), joten miesten nimet ovat lähinnä poimittu kreikkalaisten nimien joukosta. Kirjan tarinan aikakausi sijoittuu Aleksanteri Suuren valtakauden tienoille, ja Aleksanterista sekä naissoturien kohtaamisesta onkin olemassa legendoja (kuningatar Thalestris).
Kirjassa käytetyillä nimillä on myös aitoja historiallisia kytköksiä naissotureihin:
Audata= kuningas Philip II ensimmäinen vaimo, illyrialainen naissoturi (Illyria tunnettiin naissotureistaan). Juuri Philipin lapsia toisen vaimon kanssa oli Aleksanteri Suuri. Makedeonialaiseen tapaan kuninkaalla oli useita vaimoja.
Cynna (tai Cynnane)= Audatan tytär Philip II kanssa, kenet Audata kasvatti pienestä pitäen naissoturiksi. Cynnasta tulikin armeijan komentaja omien taitojensa avulla, hän taisteli illyrialaisia vastaan taistelussa makedonialaisten puolella ja tappoi heidän kuningattarensa Caerian.
Teuta= Merirosvokuningatar, joka aiheutti roomalaisille harmaita hiuksia pitkään häiritsemällä heidän kaupankäyntiään. Edes häviön hetkellä Teuta ei alistunut roomalaisten ylivoiman alle ja kieltäytyi pyytämästä anteeksi tekojaan merirosvokuningattarena. 2010 puolalaiset arkeologit löysivät Teutan merirosvojen piilottaman aarteen Teutan linnasta nykyisen Montenegron alueelta.