Novelleja
Haamu, 2024, kovakantinen, 220 s.
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja kuulosti kiinnostavalta jo pelkän takakansitekstinsä perusteella:
Millaisia aaveita syntyy maailmassa, jossa ihminen on muuttanut vieraille planeetoille, yhdistänyt itsensä koneisiin ja ottanut haltuunsa elämän salaisuudet?
Novellikokoelmien arvostelu on aina vaikeaa, sillä osa novelleista on loistavia, osa ok ja ihan jokaisesta ei välttämättä pidä. Niin on myös tässäkin kokoelmassa. Pidin kokoelman kahdesta novellista erityisen paljon. Corot ja Sodan henki tekivät vaikutuksen. Pidin myös Yhteydestä, Esperanzasta ja uuden elämän houkutuksesta. Sen sijaan Kuninkaallisen tulen kaupunki ja Gliesen lapset ei niin tuntuneet minun novelleiltani. Progress oli kiehtova ja hämmentävä, enkä lopulta tiennyt enää mitä mieltä novellista olin.
Novelleja yhdistää tulevaisuus. Perinteisiä kummitustarinoita on kirjoitettu vuosisatoja ja jokainen on niitä varmasti jo lukenut lukuisia. Näissä novelleissa aaveet ovat kuitenkin toisenlaisia, tulevaisuuden aaveita. Tulevaisuuden aaveille taas on ominaista tuntematon. On mahdotonta sanoa, ovatko aaveet vaeltavia sieluja, tekoälyn heijastumia, jokin avaruusolion kaltainen tai kenties tieteen aiheuttama mutatoituminen.
Raevaara hyödyntää upeasti scifin elementtejä, maailmoja ja kauhuskenaarioita. Novellin päättyessä olo oli usein hämmästynyt ja piti jäädä pohtimaan, että mitä siinä tapahtui ja oliko tarinassa haamu, tietokone vai jokin olento. Scifimaailma mahdollistaa totaalisen erilaiset kummitustarinat verrattuna perinteisiin vaeltaviin sieluihin. Yhtä kaikki tarinat nousevat lukijalle eläviksi ja hyytävät veren.
Osassa novelleista aave oli alusta loppuun tuntematon, eikä lukijalle selviä, mitä tarinassa oikein tapahtui. Tämä tuntematon elementti tuo syvän hämmennyksen, joka päästää mielikuvituksen valloilleen. Nämä novellit eivät ole alien-tarinoita, joissa hirviö jahtaa sankaria. Näissä novelleissa uhka tai vaara on tuntematon ja mielestäni se on huomattavasti pelottavampaa, kuin selkeästi kuvattu hirviö. Pystyin samaistumaan pelkäävien hahmojen pelkoon, sillä jos minut laitettaisiin samaan tilanteeseen, olisin todennäköisesti kauhusta kankeana.
Tulevaisuuden aaveet luikertelee lukijan ihon alle ja vielä pitkään lukemisen jälkeenkin joutuu miettimään, mitä tarinassa oikeastaan tapahtui ja voiko vastaava olla joskus tulevaisuudessa mahdollista. Ja jos voi, mitä hiivattia siinä kohtaa voi edes tehdä? Tämä ajatus saa kylmät väreet ravisuttamaan selkärankaa.
Tiina Raevaara (5.3.1979) on palkittu kirjailija ja kirjoittanut paljon romaaneja ja novelleja. Teoksen jälkisanoissa hän kertookin pitävänsä eritoten novellien kirjoittamisesta, sillä ne mahdollistavat täysin erilaiset tarinat, joita ei romaaniksi kannata kirjoittaa. Tulevaisuuden aaveet yhdistää kaksi Raevaaran rakkautta, kauhun ja tieteen. Ja kuten Raevaara sanookin, tiede kulkee kauhun kanssa käsi kädessä. Hullu tiedemies on kauhun arkkityyppi ja sitä kautta on lukuisat tunnetutkin kauhun hahmot saaneet alkunsa.
Kirjan lisään Kurikan kirjaston Lukuhaastet 2024, kohtaan 30. Elämää tulevaisuudessa.
Minuun "Progress" teki suuren vaikutuksen, kun luin sen osana toista antologiaa - suomalaista vampyyriantologiaa "Verenhimo". Se oli myös loistava esimerkki siitä, kuinka ihmisyyttä ikiaikaisesti kiehtoneita "yliluonnollisia" kauhumyyttejä voi yhdistää teknologiaan ja tulevaisuuden skenaarioihin.
VastaaPoistaTavallaan novellissa oli myös poliittinen piilosanoma: Nimi "Progress" yhdistyy kommunismiin ja olikin miehittämätön alus, joka telakoituu avaruusasemaan ilman miehistöä. Jokin kuitenkin muuttuu: kun äitialus (valtio) on aiemmin orjuuttanut siellä olevat ihmismiehet, kokien jotenkin tekevänsä sen heidän parhaakseen, nyt nämä ottavatkin ohjat ja aluksesta tulee väline, jolla he syöksyvät suureen mustaan.