Siirry pääsisältöön

Tapani Bagge - Komisario Pulmu ja kumiankkojen arvoitus

 


Kvaliti, 2024, kovakantinen, 45 s.

Kuvittanut Jusa Hämäläinen

Esikoululaisesta ylöspäin sopiva salapoliisitarina, joka toimii mainiosti joko itse lukevalle tai aikuisen ääneen lukemana. Ei ole liian jännittävä, joten voi hyvin lukea illallakin. Komisario Pulmu ja kumiankkojen arvoitus aloittaa helppolukuisen ja humoristisen salapoliisisarjan.

Kirjailijan ja kuvittajan yhdessä luoma salapoliisihahmo komisario Pulmu ratkaisee nokkelasti mystisiä rikoksia terävällä älyllään ja pippurisella luonteellaan. Avustajinaan hänellä on mukamas nokkela Tilhi ja katujen viisautta omaava Tiainen. Tapahtumat sijoittuvat lintujen kaupunkiin, joka muistuttaa 50- ja 60-lukujen Helsinkiä.

Komisario Pulmu saa töitä, sillä satamasta on varastettu kumiankkalasti. Kun Pulmu apulaisineen lähtee haastattelemaan lelukauppias Kanasta, jonka kuorma varastetut ankat olivat, ilmenee myös toinen rikos. Kanasen kamera varastettiin yöllä kotipihasta. Kun etsivät tutkivat tapausta, selviää vielä kolmaskin varkaus.

Lopulta rikosten vyyhti alkaa selvitä, eikä kukaan osallisista tunnu olevan viaton. Rikollisten motiivit paljastavat lopulta enemmän kuin itse rikokset ja Tilhen mukamas viisas teoriakin lopulta pitää osittain paikkansa. Älykäs Pulmu pystyy päättelemään lopulta koko rikosten ketjun ja oikeat syylliset jokaiseen rikokseen.

Luimme kirjaa lapsen kanssa vuorotellen. Teksti on helppolukuista eikä tuottanut vaikeuksia 2-luokalle menevälle lukijalle. Tarina oli lapsen mielestä mielenkiintoinen ja yhdessä arvuuttelimme syyllisiä koko kirjan ajan. Lopulta olimme osittain oikeassa ja osittain väärässä. Tarina kuitenkin viihdytti meitä molempia ja sitä oli mieluisaa lukea yhdessä.

Tapani Bagge on kirjoittanut paljon rikosromaaneja aikuisille mutta myös nuorten ja lasten kirjoja, joukossa rikos- ja salapoliisitarinoita. Jusa Hämäläinen on kuvittanut mm. myös Baggen kirjoittamaa Ukulele-etsivä Nana -sarjaa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjan lisään Seinäjoen kaupungin kirjaston 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 27. Vastuuntuntoisuus tai vastuullisuus. Kirjassa ainakin rikotaan edellisiä, mutta toisaalta myös rikoksen selvittäminen tuo takaisin näitä ja tekijät joutuvat vastuuseen. Elmo-poika myös osoittaa kirjassa hyvin, kuinka tärkeää vastuuntuntoisuus on.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista