Siirry pääsisältöön

Päivi Syrjäkari - Oli tarkoitus puhua

 


Books on Demand, 2023, kovakantinen, 195 s.

Päivi Syrjäkari on viestinnän ammattilainen ja kirjoitustaito näkyy ja kuuluu hänen toisessa romaanissaan Oli tarkoitus puhua. Aiemmin Syrjäkari on julkaissut romaanin Kuvia ja peilikuvia sekä novelleja antologiassa Auringon siivet.

Oli tarkoitus puhua kertoo Sirkusta, vaihdevuosistaan kärsivästä markkinoinnin ammattilaisesta. Sirkun tytär asuu kaukana, mies puhuu vain, kun on asiaa ja Sirkku tuntee olevansa kovin yksin. Teos kertoo myös Fannista, joka aloittaa Sirkun kanssa samassa työpaikassa, itse asiassa Sirkun entisessä asemassa. Fanni on joutunut lapsuutensa kärsimään syyllisyydestä veljensä kuolemasta ja rikkonaisena koittaa sinnitellä päivästä toiseen.

Hilppa, Sirkun ja Fannin pomo pelaa kamalaa valtapeliä, josta kärsivät kaikki. Sirkku alennetaan pikkuhousunsuojien ydintä etsimään ja Fanni saa tärkeimmät projektit haltuunsa. Ei kuitenkaan kestä kauaa, kun Fanni alennetaan työskentelemään samassa kopissa Sirkun kanssa. Tällöin naiset tajuavat pelin hengen ja löytävät yhteisen vihollisen avulla toisistaan ystävät.

Teos on mielestäni upea. Tarina on hyvä ja hyvin kirjoitettu. Vaikka tarinassa hypitään kahden kertojan, Fannin ja Sirkun välillä, se pysyy eheänä ja kiinnostavana. Fanni ja Sirkku ovat keskenään hyvin erilaisia, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa. Tämä tuo teokseen ulottuvuuksia ja syvyyttä. Molemmat hahmot herättävät mielenkiintoa ja sympatiaa lukijassa.

Naisten kammottava pomo Hilppa tarjoaa yhteisen vihollisen, jonka ympärille molempien päähenkilöiden tarina rakentuu. Fannin traumaattinen lapsuus ja Sirkun yksitoikkoiseksi käynyt elämä asettelevat eri ikäluokat vastakkain, antaen kummastakin hahmosta kiehtovan selviytymistarinan. Molempien hahmojen täytyy mennä itseensä, löytää sisäiset ongelmansa ja ratkaista ne päästäkseen elämässä eteenpäin.

Teos on kiehtova, moniulotteinen ja pitää lukijan otteessaan, vaikka mitään vauhdikkaita tapahtumia kirjassa ei olekaan. Kahden naisen erilaiset elämät tarjoavat lukijalle paljon ajateltavaa, samaistuttavaa ja samalla myös hiukan turhautumista.

Molempien naisten ongelma on se, etteivät he puhu asioistaan. Jossain kohtaa kannustin ajatuksissani molempia avaamaan suunsa ja kertomaan ongelmansa. Oli tarkoitus puhua nimensä mukaisesti kertoo ennen kaikkea siitä, miksi omista ajatuksistaan ja ongelmistaan on tärkeää puhua läheisilleen.

Lisään kirjan Kurikan kirjaston Lukuhaastet 2024, kohtaan 23. Kirjassa on vaikea elämäntilanne. Molemmilla päähenkilöillä on omalla tavallaan vaikea tilanne, joka kirjan aikana ratkaistaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista