Siirry pääsisältöön

Anssi Kullberg - Titaanien aika

 


Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s.

Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi.

Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen.

Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlantista ympäröivää merta. Eräs tutkimusmatka kuitenkin kulkee muita pidemmälle, sillä Mikael haluaa löytää maata. Hän uskoo vakaasti, että on olemassa muutakin kuin Atlantis. Lopulta alus haaksirikkoutuu saarelle, jota Mikael seurueineen aikoo tutkia.

Mikaelin seurue kuitenkin kaapataan ja Mikael tahtoo pelastaa seurueensa sekä tutkia saarta. Saarelta löytyykin muuta elämää. Nuorten poikien joukkio hallitsee saarta ja ottaa Mikaelin vangikseen. Kun Mikael onnistuu vakuuttamaan pojat aikeistaan, Hänestä tulee yksi veli muiden joukkoon. Mutta mitä tapahtui Suurmestarille ja Valkealle naiselle? Entä onko portti Elysioniin todella olemassa?

Teoksen tarina on mielestäni upea. Se on yksityiskohtiaan myöten hyvin suunniteltu ja henkilöhahmot ovat monine kerroksineen hyvin kirjoitettuja. Vaikka välillä tarina hyppii menneisyyden hahmojen ja nykyisyyden välillä, tarinassa on silti helppo pysyä mukana. Ensin minua hieman häiritsi titaanien nimeäminen muumeiksi ym. pienet seikat, mutta kun siihen tottui, se alkoi olla jo suorastaan loogista.

Teos on kirjoitettu hyvin yksityiskohtaisesti. Olen itse lukijana vauhdikkaiden tapahtumien ja nopeiden juonenkäänteiden ystävä, joten olisin kaivannut reilua tiivistämistä tarinassa. Monelle muulle lukijalle tiedän kuitenkin hitaan ja yksityiskohtaisen etenemisen olevan juuri se juttu, joka miellyttää. Tarina oli kuitenkin upea, joten olen tyytyväinen, että luin sen loppuun asti.

Tarina jatkuu kahden osan verran. Seuraava osa on Elysion ja kolmas Sangriala. Kaikki kolme ovat ilmestyneet Books on Demandin kautta. Minulla on myös nuo kaksi muuta lukupinossani, joten niistäkin arvostelut vielä luvassa. Kaikki kolme kirjaa on saatu arvostelukappaleina Books on Demandilta.

Kirjan lisään Helmetin 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta. Teos sopii tähän hyvin, sillä siinä rakennetaan ensin uudelleen koko ihmiskunta ja sen jälkeen yhteiskunta ja sen säännöt.

Kommentit

  1. Titaanien aika on vähän kuin pitkät portaat vuorelle. Tasaisin väliajoin on tasanteita hengähtämiseen ja maiseman katseluun, ennen kuin vuorelle kiipeäminen jatkuu. Ne, jotka pääsevät loppuun saakka, ansaitsevat väistämättä ilonsa. Ja näkevät pidemmälle kuin muut.

    Toinen ja kolmas kirja ovat luonteeltaan kineettisiä - toisessa matkustetaan Elysionin läpi ja kolmannessa taistellaan. Niinpä ne tarjoavat enemmän vauhdikkaita tapahtumia ja juonenkäänteitä kuin ensimmäinen kirja, josta suurin osa tapahtuu yhdellä pienellä saarella.

    Ensimmäinen kirja kuvaa nuoruutta ja sille ominaisia tuntemuksia jumissa olemisesta, oman itsen etsimisestä olosuhteissa, jotka joku muu on asettanut. Elysionissa ollaan selvästi aikuisemmassa maailmassa - matkalla, mutta mihin? Sangrialan teema on valta.

    Kirja-arvostelut ovat taikapeiliin katsomista. On kiehtovaa nähdä, miten eri ihmiset näkevät ja kokevat kirjoitetun; mitä he siitä löytävät. Suurkiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Hih, ihanasti ajateltu tuo taikapeili! Totta kyllä, että tismalleen samalle tuotokselle voi saada hyvin erilaisia mielipiteitä, joilla ei välttämättä ole mitään tekoa itse teoksen kanssa. Meitä ihmisiä lukijoina on niin moneen junaan. Toiset tykkäävät toisesta ja toiset toisesta. Tämän vuoksi itsekin yritän arvosteluissa huomioida tämän lukijoiden moninaisuuden.
    Ja Titaanien aika on tarinana kultaa, vaikka itse olenkin malttamaton lukija. Toki osaan kuvitella myös, että äänikirjana tämä uppoaisi minulle juuri tällaisenaan, minulla on kuunnellessa "enemmän aikaa" tarinan yksityiskohdille. Kiitos kirjastasi, se on hyvä teos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista