Aapo Leisiö - Muukalainen

 

Pohjoisen legendat IV

Fantacor, 2019, pehmeäkantinen, 473 s.

Leisiön huiman fantasiakirjasarjan neljäs osa! Aiemmat osat: Lohikäärmeen kynsi, Varjosielu ja Tulenkantaja. Sarjassa on tähän mennessä tapahtunut niin paljon, että yhteenvetoa on mahdotonta tehdä lyhyesti, joten kannattaa lukea aiemmat arvosteluni. Lisäksi tämä sarja täytyy lukea järjestyksessä, joten jos et ole vielä lukenut, aloita aiemmista arvosteluista, niin vältyt spoilauksilta.

Tässä osassa tuttujen hahmojen matkassa ollaan harmittavan vähän. Sarjan tämä osa kertoo enemmänkin mitä hahmojen ympärillä tapahtuu tässä vaiheessa tarinaa. Aateliset, kirkko ja kapinalliset sotivat, kuka ketäkin vastaan. Toisaalta menossa on sisällissota kuninkaan ja kirkon välillä, toisaalta taas selkään puukottava valtataistelu aatelisten välillä. On täysi mahdottomuus sanoa, kuka on liittolainen ja kuka vihollinen, ennen kuin törmätään sotatantereella vastakkain.

Arkan ja Lynia omistautuvat herttua Sighilin vapauttamiselle, Herandol ja Qeisan vievät viestiä pohjoiseen Feranin puolesta. Qeisan ottaa vangiksi naisen, johon on rakastunut. Paladini Stogard pyrkii aloittamaan uskonpuhdistusta todistamalla, että on yhä edelleen julmalten suosiossa. Leocut matkaa barbaarijoukkion mukana, matkalla ryöstelemään kyliä. Arathus puolestaan etsii kuninkaan poikaa ja matkaa örkkien luokse. Sankarimme ovat siis jakautuneet ympäriinsä, mutta Mioksessa raivoaa sota.

Täytyy myöntää, että teoksessa oli omaan makuuni liikaa sotakuvausta ja taistelua. Huomasin myös mielenkiintoisen seikan. Ne sotakohtaukset, joissa kertojanäkökulma hävisi, olivat tylsiä. Ne taas, joissa voitettiin, kiinnostivat. Havahduin ymmärtämään, että historian sotatarinat kirjoitetaankin useimmiten voittajan näkökulmasta ja tämän teoksen luettuani ymmärrän miksi. Väheksymättä kirjailijan taitoa kuitenkaan, taistelut oli upeasti kirjoitettu, vaikka ne eivät ominta mielenkiinnon aluettani olleetkaan.

Ja vaikka siis sanon, että kirjassa oli liikaa sotakuvausta, uskon, että tämä teos on välttämättömyys lukea kokonaan, jotta seuraavassa osassa taas pysyy mukana. Leisiö on kirjoittanut niin huikean ja laajan fantasiamaailman, että näin isoja tapahtumia ei voi ihan lyhyesti kertoa. Seuraava osa lienee taas täynnä kiinnostavaa jatkoa, koska se on ollut pakko pohjustaa näin hyvin. Kirjan lopusta löytyy onneksi hahmoluettelo, jonka avulla kaiken maailman lordeissa pysyy vähän paremmin kartalla.

Kiehtovaa Leisiön teoksissa on eritoten päähenkilöiden elämä ja matkat. Lisäksi kuitenkin antoisaa on valtataistelu kirkon ja kuninkaan välillä (joka siis tässä nimenomaisessa teoksessa korostuu), kansan asema ja tahto sekä erilaisten jumalien ja uskontojen kuvailu ja asemat. Ristiriitaista ja kiehtovaa on eritoten ns. hyvä vs. paha, koska on mahdotonta vielä sanoa, kuka on mitäkin ja mihin suuntaan toivoisin itsekään tarinan kulkevan.  Odotan innolla, miten tarina tästä jatkuu seuraavassa kirjassa.

Kirjan lisään Helmetin lukuhaasteeseen, kohtaan 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet. Halusin tähän kohtaan ensin sellaisen kirjan, jossa olisi vain käsi kuvassa, mutta koska ei sopivaa ole tullut vastaan niissä joita haluan lukea, päätin ohittaa tämän tavoitteeni.

Viimeiseksi haluan vielä vilpittömästi pyytää Aapo Leisiöltä anteeksi! Hän lähetti minulle arvosteltavaksi reilu vuosi sitten kirjasarjan neljä ensimmäistä osaa, ja sain nyt vasta viimeisen luettua. Tämä ei johdu siitä, ettenkö pitäisi kirjoista, päinvastoin. Olen kuitenkin itse ahnehtinut niin paljon arvosteltavaa, että nämä ovat jääneet hieman hyllyyn pyörimään. Pidän sarjasta niin paljon, että viimeisen (ainakin toistaiseksi) ilmestyneen osan ostin itse Fantacorin verkkokaupasta, siitäkin siis vielä luvassa arvostelu jossakin vaiheessa! Kauppa löytyy: https://fantacor.com/