Siirry pääsisältöön

Holly Black - Julma prinssi

 


Ilman väki 1

Karisto, 2024, pehmeäkantinen, 359 s.

(The Cruel Prince, 2018)

Suomentanut Suvi Kauppila

Holly Black johdattaa jälleen lukijansa fantasiamaailmaan. Julma prinssi on tuore suomennos New York Timesin bestseller-listalta ja kannessa myös Leigh Bardugon suositukset. En ole yhtäkään Blackin aiempaa kirjaa lukenut ja epäröin vahvasti tähänkin tarttumista. Mitä enemmän kirjoista pidetään, sitä vaikeampi minun on syystä tai toisesta niihin tarttua. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että päätin tämän lukea!

Julma prinssi on YA-kirjallisuutta parhaimmillaan. Takakannessa tämä on nimetty tarkemmin romantasia-genreen, romantiikan ja fantasian sekoitukseksi. Tässä on kyllä mukana myös tunteita, ihmissuhdekiemuroita ja aavistus tulevasta rakkaudesta. Kuitenkin romantiikka tässä kirjassa on aika väärä sana. Kirja on täynnä valtataistelua, juonittelua, kiusaamista, alistamista ja väkivaltaa. Ei kuitenkaan mässäillen näillä, vaan hyvällä maulla kirjoitettuna.

Jude sekä hänen siskonsa Taryn ja Vivi joutuvat kohtaamaan asian, jota yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua näkemään. Heidän vanhempansa murhataan ja kaiken huipuksi murhaaja kaappaa sisarukset mukaansa. Sisarukset kasvavat lapsuutensa ja nuoruutensa vanhempiensa murhaajan kasvattamina. Vivi, siskoista vanhin on keiju, Madocin tytär. Madoc tuli hakemaan tyttärensä kotiin keijumaahan ja otti myös Juden ja Tarynin huollettavikseen. Madoc kohtelee tyttöjä hyvin, kasvattaa kuin omia lapsiaan. Voiko omien vanhempiensa murhaa kuitenkaan unohtaa?

Judella ja Tarynilla ei ole helppoa kuolevaisina, kasvaa vahvojen, voimakkaiden ja lähes kuolemattomien keijunuorten keskellä. Koulut on kuitenkin käytävä ja jonkinlainen ura (tai vaihtoehtoisesti avioliitto) löydettävä. Jude ei kuitenkaan aio tyytyä olemaan peloissaan, eikä hetkeäkään aio nöyristellä eliittiä. Tämä kuitenkin johtaa Juden entistä syvemmälle vaikeuksiin, kunnes hänelle yllättäen aukeaa uusi reitti, jonka kautta hän voi saavuttaa oikeaa valtaa.

Teos noudattelee hyvin pitkälle YA-kirjallisuuden juonikuvioita, joten monet juonenkäänteet oli helppoa arvata. Kerronta ja tarina ovat kuitenkin niin hyviä, että tämä ei minua lukiessa haitannut. Nautin täysin siemauksin teoksen kannesta kanteen! Juonittelu ja valtataistelu on mielestäni hyvin kirjoitettu ja kyllä tarinasta löytyi yllättäviäkin käänteitä. Black on onnistunut kirjoittamaan kiinnostavan ja kiehtovan maailman, jossa on viehkeytensä, mutta samalla se on yllättävän julma ja brutaali. Väkivalta ja julmuus eivät olleet itselleni liikaa, mutta herkkä lukija voi kokea kirjan ahdistavana.

Julma prinssi on täynnä manipulointia, hallitsemista, juonittelua ja selkään puukottamista. Kaikesta tästä huolimatta kokonaisuus oli kiehtova, joka lumoaa lukijansa. Kerronnasta huokuu Holly Blackin pitkä tuntemus fantasian luomiseen sekä intohimo kirjoittamiseen ja uudenlaisten maailmojen rakentamiseen. Vivahteet Valtaistuinpelistä ja Forgotten Realmsista on myös aistittavissa kerronnan lomasta.

Kirjan lisään Helmetin 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru. Kruunu varmaankin virallisesti luokitellaan päähineeksi, mutta omassa logiikassani se on koru. Koruja puetaan asusteina, kaunistautumisen vuoksi ja näyttävyyden lisäämiseksi. Kruunu on vallan symboli, kuten usein on korukin. Kelpuutan siis itse tähän kohtaan, tiukemmin pohtiva ei välttämättä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista