Siirry pääsisältöön

Susanna Salminen - Oheneminen

 


Books on Demand, 2023, kovakantinen, 137 s.

Oheneminen on mielenkiintoisesti kirjoitettu psykologinen kuvaus nuoren perheen yrityksestä selviytyä elämää mullistavien muutosten keskellä. Lisään kirjan Helmetin 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.

Mari ja Teemu aloittavat nuoren perheen arkea vauvan synnyttyä. Mari joutuu kuitenkin vakavaan onnettomuuteen päätyen pyörätuoliin alaraajahalvaantuneena. Teemu käy töissä, huolehtii vauvasta ja Marista. Teemu rakastaa lastaan ja vaimoaan, tahtoo kaiken sujuvan hyvin ja perheensä voivan hyvin.

Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta omaishoitajana, isänä ja uratykkinä olo alkaa käydä Teemun voimien päälle. Hän ei saa öisin nukuttua ja päivisin ei ole askaretta, jonka voisi jättää tekemättä. Ei varsinkaan niitä hommia, jotka ovat Marille tärkeitä. Kuinka kauan Teemu jaksaa pyörittää arkea kolmen ihmisen edestä? Kuinka pitkälle riittää tahto pärjätä?

Teos on hyvin kirjoitettu tarina, jossa tunteet ja tilanteet on kuvailtu hyvin ja samaistuttavasti. Pystyin tuntemaan niin Teemun epätoivon kuin rakkauden ja välittämisen. Tekstistä paistaa vahvasti läpi kirjailijan ammattitaito psykologina. Myös kirjan loppuratkaisu yllätti minut täysin. Tarina on melko lyhyt, joten se on enemmänkin pienoisromaani.

Oheneminen kertoo nuoren perheen arjesta, jossa järkyttävä tapahtuma pakottaa uudenlaiseen elämään sopeutumisen. Mikään ei ole niin kuin ennen, eikä ole helppoa pitää arkea sujuvana. Avun pyytäminen tuntuu samalta, kuin luovuttaisi kaiken tärkeän suhteen. Eikä ne kaikista läheisimmät tunnu edes avun tarvetta ymmärtävän. Teos tarkastelee ihmisen kykyä tasapainoilla järjettömiltä tuntuvien asioiden keskellä.

Kommentit

  1. Luin kirjan ja loppu jäi minulle hieman kysymysmerkiksi. En ole varma oliko kyseessä todellisuus vai sen luhistuminen. Mitä mieltä olet?

    VastaaPoista
  2. Minä tulkitsin lukemani niin, että lopussa havahduttiin vasta karuun todellisuuteen. Paljon ajattelemista tarjosi tuo loppu. Jäin itse pohtimaan, kumpi oli parempi vaihtoehto, kuvitelma vammautuneesta puolisosta vai todellisuus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista