Siirry pääsisältöön

Jaakko Kaustinen - Lång Kuolematon

 


omakustanne, 2023, kovakantinen, 303 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kirja kertoo vuodelta 1700 Suuren Pohjan sodan alkua. Suomi kuuluu Ruotsin suurvaltaan, jota vastaan Liittoumat nousevat. Käsky käy myös Suomen sotaväelle ja ruotusotilas Mats Lång joutuu keskelle veristä sotaa. Kirjan sijoitan Helmetin 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 1. Kirjan nimessä on erisnimi.

Matti Matinpoika on merkitty komppanian katselmusrullaan nimellä sotamies Lång. Kokemäen kirkossa luetaan kuulutus kaikille kruunun sotilaille. Långin on lähdettävä kokoamispaikalle kuten muidenkin sotilaiden, mutta hän aikoo pyytää eroa. Kotiin jää Långin kaksi lasta siskon huollettavaksi, sillä lasten äiti on kuollut. Tokihan kapteeni kaikessa viisaudessaan ymmärtää, että Lång tarvitsee eron, koska lapsia ei voi jättää heitteille. Lång löytää itsensä kuitenkin keskeltä sotatanteretta, eikä vaihtoehdoksi jää muuta, kuin taistella itsensä elossa takaisin kotiin lasten luo. Kapteeni ei tunne armoa ja hänelle rahvas sotaväki on vain karjaa, jonka tehtävä on kuolla kuninkaan puolesta. Lång ajautuu riitoihin kapteenin kanssa, eikä kuolema lähesty häntä ainoastaan vihollisen muodossa.

Upeasti kuvailtu historiallinen teos antaa lukijalle kuvan siitä, millainen sotatantere oli 300 vuotta sitten. Tarinassa käy hyvin ilmi tavallisen ruotusotilaan asema, suomalainen sisu sekä älyn ja taktikoinnin merkitys. Historialliset tapahtumat heräävät käsin kosketeltaviksi teoksen kerronnasta. Kunnia ja uskonto ovat tärkeitä vaikuttajia, mutta myös kuolemanpelko kulkee läsnä tarinassa koko ajan. Tavallisen rahvaan henki ei merkitse mitään, kun puolustettavana on kuninkaan kunnia ja omaisuus. Kapteeni aiheuttaa monta turhaa ja tarpeetonta kuolemaa ylemmyyden tunnoissaan, rutto pyyhkäisee loputkin sotilaat kouriinsa ja lopulta jäljelle jää vain kourallinen sotilaita. Onko Lång lopulta niin kuolematon, vaikka maine on kiirinyt halki koko rykmentin?

Teos noudattaa historiallisia faktoja, vaikka tarina on kirjailijan omaa tuotosta. Kerronta on todella hyvää ja sitä on ilo lukea. En usko, että kirjakaupasta olisin sotateokseen tarttunut, mutta teoksen luettuani olen tyytyväinen sen päätymisestä omalle lukulistalleni. Pidin todella paljon tämän kirjan lukemisesta ja vaikka tarina on synkkä, nautin siitä joka hetki. Sisällön pääasia on sodan kulun kerronta, mutta Långin tarina ja sotilaiden elämän kuvailu toi siihen omaleimaisen sävyn. Suuri Pohjan sota oli ennestään minulle tuntematon, joten Suomen historian kannalta tämä oli minulle opettavainen teos.

Jaakko Kaustinen on tamperelainen kirjailija ja historian harrastaja. Kaustiselta on ilmestynyt aiemmin romaani Pako Viipurista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista